Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!
gavriblock |
/ #509 ajantasatietoa israelista22.11.2011 15:07Tuesday, November 22, 2011 TIISTAI 22.11.11 http://israblockupdate.blogspot.com/ 1. JORDANIAN kuningas Abdullah II kävi, kuten lehdet tiedottavat, ”harvinaisella vierailulla” Ramallahissa, jossa hän keskusteli PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin kanssa. Kiinnostavia kysymyksiä oli varmaan paljonkin, eikä kaikista kerrottu medialle. Abbas on usein nähty vieras Ammanissa, jossa hän omistaa palatsin, joten keskustelut olisi voitu varsin hyvin hoitaa sielläkin, mutta Abdullahin vierailun tarkoituksena oli vahvistaa Abbasin asemaa. Komeuteen kiintyneet palestiinalaiset ovat muodostaneet varsin näyttävän kunniakomppanian komeine asepukuineen ja täsmällisine liikkeineen, mikä varmaan punaisten mattojen ohella lämmitti kuningas Abdullahin mieltä, onhan hän itse saanut sotilaskoulutuksen Englannissa. Hän kiirehti tapaamaan Abbasia ennen tämän keskusteluja Hamasin johtajien kanssa ja ennen omaa matkaansa Yhdysvaltoihin ja EU-maitten pääkaupunkeihin. Abdullah on omaksunut kuninkaalle sopivan tikkusuoran kävelytyylin (”kuin seipään niellyt”), kasvojen pullistellessa kuin räjähtämäisillään padotetusta tunnelataumasta. ABDULLAH informoi Abbasia Jordanian ja Hamasin välien asteittaisesta vakiintumisesta vuosia kestäneen kyräilyn ja boikotin jälkeen. Khaled Mashaal karkotettiin vuosia sitten Jordaniasta, ja välit olivat käytännössä poikki, mutta niitä on lämmitelty uudelleen, mistä on osoituksena Mashaalin vierailu Ammanissa lähiviikkojen aikana. Abdullah sanoi kannattavansa Fatahin ja Hamasin sovintoneuvotteluja ja yhteishallituksen muodostamista, kuten eräs virkailija kertoi journalisteille keskustelujen jälkeen. Toiseksi Abdullah sanoi ”kannattavansa PA:n hakemusta YK:n turvallisuusneuvostolle Palestiinan valtion perustamiseksi” (juutalaisten maalle). ”Jordania tukee täysin PA:n ponnisteluja itsenäisen Palestiinan valtion perustamiseksi Itä Jerusalem pääkaupunkinaan”, raportoi Jordanian virallinen uutistoimisto Petra. Uutistoimisto sanoi Abdullahin puuttuneen juutalaisten rakentamiseen Juudeassa ja Samariassa, jonka hän sanoi kaivavan maata rauhanprosessin alta eikä auttavan luottamuksen kasvattamiseksi Israelin ja palestiinalaisten välille. MAHMOUD Abbas puolestaan kertoi keskustelujen jälkeen, ettei ole merkkejä rauhan-keskustelujen alkamisesta uudelleen lähi aikoina. Hän toisti PA:n vaatimukset täydellisestä rakennuskiellosta Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä, ja että Israel hyväksyy 1949 aselepolinjat Palestiinan valtion rajoiksi. Hän määritteli PA:n asettamia ehtoja näin: ”Eivät nämä ole ennakkoehtoja, vaan sitoumuksia, joihin olemme suostuneet Israelin kanssa. Kun Israel tunnustaa nämä, olemme valmiit palaamaan keskusteluihin.” Tietääkseni Israel ei ole virallisesti sopinut missään näistä PA:n kanssa; tarjouksia on tehty Israelin holtittomien pääministereitten toimesta, mutta PA on ne kaikki hylännyt. PA:n johto toimii tunnettuun arabityyliin, jossa hylättykin tarjous heille sitoo tarjoajaa. Abbas ei sanonut olevansa huolissaan Jordanian ja Hamasin lähentymisestä, koska ”Jordania on itsenäinen valtio ja toimii omien intressiensä mukaan, joita PA tukee”. JORDANIAN ulkoministeri Nasser Judeh, joka lensi kuninkaan helikopterissa Ammanista Ramallahiin, kutsui tapaamista ”tärkeäksi ja historialliseksi”. Hän selvensi, että Abdullah halusi vierailullaan tähdentää ”Jordanian tukea Palestiinan valtion muodostamiseksi palestiinalaisten maalle”, jota hän kutsui maansa ”yhdeksi tärkeimmistä päämääristä”. Hän vakuutti, että ne, jotka edelleen kutsuvat Jordaniaa Palestiinaksi, elävät kuvitteellisessa maailmassa. PA:n ulkoministeri Riyad Malki totesi PA:n valtiohakemuksen etenevän YK:ssa vastustuksesta huolimatta, että Fatah ja Hamas ovat jo periaatteessa selvittäneet kaikki erimielisyytensä, ja että yhteishallitus niiden välillä lähes valmis. Hänen mielestään sovinnon saavuttaminen Fatahin ja Hamasin välillä on PA:n tärkein päämäärä. PÄÄMINISTERI Netanyahu kutsui kahdeksan ministerin turvallisuuskabinetin keskustelemaan PA:n viimeisistä päätöksistä ja Abdullahin vierailusta. Istunnosta ei annettu julkilausumaa, mutta siinä päätettiin pitää jäädytetyt 100 miljoonaa USD edelleen Israelin pankissa eikä niitä tilitetä PA:n pohjattomaan säkkiin. Netanyahu sanoo, että Fatahin ja Hamasian yhtenäis-hallituksen muodostaminen ilman Hamasin suostumista kvartetin asettamaan kolmeen ehtoon hautaa lopullisesti kaikki rauhankeskustelut Israelin ja palestiinalaisten välillä. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=246479 2. YK:n nimittämä erikoislähettiläs Robert Serry, jonka tehtävänä on toimia Lähi Idän rauhanprosessin koordinoijana, antoi raporttinsa YK:n turvallisuusneuvostolle maanantaina. Serry, joka tunnetaan selkeästä Israelin vastaisuudestaan ja yksipuolisesta palestiinalaisten tukemisestaan, painotti merkittävän diplomaattisen, eteenpäin pyrkivän diplomaattisen polun löytämisen tärkeyttä vastuksista huolimatta. ”Molemmat osapuolet ovat antautuneet kiinteisiin keskusteluihin kvartetin jäsenien kanssa, joskin eri aikoihin eikä yhdessä”, hän selitti. Hän sanoi olevansa yhteydessä molempien osapuolten ja kvartetin kanssa. Hän totesi, että kvartetin raportti 23. syyskuuta antaa hyvän lähtökohdan prosessille, jos molemmat osapuolet osoittavat tarvittavaa joustoa. Serry sanoi havainneensa PA:n taholla vakavia pyrkimyksiä ongelmien selvittämiseksi, mutta sanoi niiden vaativan suoria keskusteluja. Hän sanoi YK:n edustajana antavansa tunnustusta Israelin turvallisuusvaatimuksille ja valmiudelle suoriin keskusteluihin PA:n kanssa, mutta sanoi odottavansa, että Israel antaa aitoja vakuutuksia valmiudestaan tehdä vakavia ehdotuksia, mukaan lukien maa-alueet, suorien keskustelujen pohjaksi. Serry sanoi ”setlementtien” rakentamisen edustavan yksipuolisia toimia, joita kansainvälinen yhteisö ei voi hyväksy, ja jotka tulee lopettaa. Hän sanoi YK:n alaisen UNESCO:n äänestyksen, jolla PA hyväksyttiin järjestön täysjäseneksi, kuuluvan jäsenvaltioitten etuoikeuksiin (prerogative), kritisoimatta päätöstä viedä hakemus äänestykseen. Hän sanoi pääsihteeri Ban ki-Moonin työskentelevän täyttääkseen UNESCO:n budjettivajauksen USA:n ja Israelin peruuttaessa jäsenmaksunsa, ehkä Kanadan seuraamana, kolmannes budjetista. SERRY kritisoi Israelin hallituksen päätöstä jäädyttää pidättämänsä vat- ja verosaatavat PA:lle seurauksena PA:n yksipuolisesta hakemuksesta YK:lle. Hän sanoi sen rampauttavan PA:n valtiopyrkimykset varsinkin huomioiden, että ”se toimii miehityksen alaisena”. Hän syytti tällaisten toimien kiihdyttävän tilannetta luottamuksen rakentamisen asemesta. SERRY totesi raportissaan ”setlerien” viikoittaisten hyökkäysten palestiinalaisia vastaan nousseen 40 % verrattuna samaan aikaan 2010 ja 165 % verrattuna 2009, ja että 56 rakettia oli ammuttu Gazasta Israelin puolelle. Artikkelin mukaan Serry ei raportoinut palestiinalaisten hyökkäysten määrästä tai niiden muutoksista israelilaisia vastaan, eikä siitä, miten kivien ja petrolipommien heittelyn ohella he käyttävät aseinaan veitsiä ja ampuma-aseita, kuten useat raakalaismaiset nukkuvien perheitten murhat ja pahoinpitelyt osoittavat. SERRY sanoi YK:n kannattavan palestiinalaisten yhtenäisyyspyrkimyksiä PLO:n sitoumusten, kvartetin asettamien ehtojen ja arabien rauhanprosessin puitteissa. Hän viittasi lyhyesti Syyrian tilanteeseen vaatien verenvuodatuksen lopettamista ja Syyrian sisäisen demokraattisen muutoksen toteuttamista, sanoen olevansa huolestunut Syyrian ja Libanonin välisestä rajasta. Serry ei katsonut olevan aihetta puuttua Hizbullahin jatkuvaan aseistautumiseen yhä tehokkaimmin ohjuksin ja raketein eikä sen pääsihteeri Hassan Nasrallahin uhkaamiin hyökkäyksiin Israelin kaupunkeihin ja lentokentille Syyrian ja Iranin toimittamin asein, eikä myöskään mahdolliseen maahyökkäykseen kommandojoukoin Galileaan Israelin pohjoisosassa aina Karmielin seudulle saakka. Serry vakuutti YK:n olevan valmis toimimaan välittäjänä osapuolten välillä, mutta kaiken järjen mukaan Serryn tapainen yksipuolinen toiminta ei ainakaan osoita YK:n tasapuolisuutta. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=246437 3. UUTISOTSIKOITA - Iran ja Hizbullah ilmoittavat murskanneensa kaksi vakoilijarengasta. Raportin mukaan vuoden aikana ne ovat saaneet pidätettyä tusinan verran USA:n hyväksi vakoilleita henkilöitä. Heidän uskotaan saaneen surmansa paljastumisensa yhteydessä. DF arvioi, että CIA on joutunut sulkemaan Beirutin toimistonsa agenttiensa paljastumisten vuoksi. Vakoilusta kertovan ABC:n artikkelin mukaan Hizbullahin virkailija sanoo ”järjestön laiskistuneen, mutta nyt CIA puskee sitä vastaan kuin seinään” sen maksettujen agenttien menetysten vuoksi. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=246408 - Venäjän uutistoimisto Interfax kertoi eilen, että Venäjä ja Iran tuomitsevat USA:n asettamat Iranin vastaiset taloudelliset sanktiot hylättävinä ja kansainvälisen lain vastaisina. USA:n edustajat sanovat, että Teheran on kehittynyt yhdeksi maailman johtavista rahanpesun keskuksista, jolla pyritään minimoimaan ulkomaitten asettamien sanktioitten vaikutukset. USA:n mukaan ainakin 11 järjestöä (intities) rikkoo säännöllisesti sanktioita avustaakseen Iranin ydinteollisuutta. Iranin keskuspankki on toistaiseksi jätetty sanktioitten ulkopuolelle, mutta vihjausten mukaan tilanne voi muuttua. Israelissa seurataan tilanteen kehittymistä hyvin tarkkaan. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=246512 - Egyptin hallitus joutui eroamaan mielenosoitusten ja uhrilukujen kasvaessa. Eilen raportoitiin, että 33 siviiliä on saanut surmansa ja 1 250 haavoittunut viikonlopun jälkeen jatkuneissa mielenosoituksissa. On epäselvää, onko hallitus saanut luvan erota. Al-Jazeera ilmoitti SCAF:in (armeijan ylin neuvosto) hyväksyneen eron, mutta Reutersin ilmoituksen mukaan komitea ei hyväksy eroa ennen uuden pääministerin löytämistä ja hyväksymistä. Israelin veteraanipoliitikko Ben Eliezer, jolla oli hyvät suhteet Mubarakin kanssa, arvioi Israelin ja Egyptin välisten suhteitten kehittyvän kriittisiksi. Tämä olisi vakava menetys Israelille, joka joutuu entistä tiukemmin eristyksiin. Turkki ja Egypti ovat kaavailleet yhteisrintaman muodostamista Israelia vastaan, jolla ne voisivat katkaista Israelin meriyhteydet länsimaihin. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=246477 - Debkafile kertoo artikkelissaan, että sekä USA että Venäjä valmistautuvat mahdollista sotaa varten asetellen merivoimiaan strategiseen asemaan. Venäjä toi kolme sota-alustaan Syyrian aluevesille. Ainakin kaksi niistä on varustettu huipputehokkain kuuntelu- ja vakoilulaittein, mutta alusten nimiä ei tiedetä. USA puolestaan lähetti kaksi lentokoneiden emälaivaa, USS Bush ja USS Stennis, Hormuzan salmen kautta Persianlahdelle, jossa ne asettuivat lähelle Iranin rannikkoa rikkomatta sen aluevesiä. http://www.debka.com/article/21504/ - Israel Beitenun puheenjohtaja, ulkoministeri Avigdor Lieberman uhkaa, että jos Netanyahu jatkaa etäyhteisöjen (outpsts) tuhoamista, puolue eroaa hallituksesta. Givat Assam ja Migron ovat ne kaksi etäyhteisöä, joita Lieberman pääasiassa tarkoittaa Israel Hajom (Israel tänään) lehden mukaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149987#.Tstgglb3vO0 - Iranin vallankumousarmeijan lento-osaston komentaja prikaatinkenraali Ali Hazadeh sanoo FARS-uutistoimiston mukaan: ”Yksi suurimmista toiveistamme on, että he toimivat, sillä olemme koonneet valtavan voimavaraston ja olemme innokkaita käyttämään sitä ja heittämään islamin ja muslimien viholliset roskatunkioon.” Tämän kaltaista sanasotaa käydään jatkuvasti Iranin ja Israelin johtajien kesken, joskin Netanyahu on pidätellyt kuuluisan sana-aseensa käyttöä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149969#.TsthfVb3vO0 - USA on menettämässä vakoilusotansa Hizbullahia vastaan, kertoo artikkeli INN:n julkistamana. CIA tunnustaa, että Hizbullah on yksi teknisimmistä järjestöistä maailmassa. Se saa huippunykyaikaisia laitteistoja Iranilta jakaen tiedustelutietoja keskenään. Kuuntelu- ja seurantalaitteet on venäläistä valmistetta, ja on luultavaa, että Venäjän sota-alukset Syyrian edustalla antavat keräämiään tiedustelutietoja sekä Syyrialle että Hizbullahille, jolla on maalainen kaapeliyhteys Syyrian armeijan kanssa ja sieltä edelleen Iraniin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149958#.TstjM1b3vO0 - Juutalaisyhteisön turvallisuusmies pidätti 30-vuotiaan palestiinalaisen Hebronin vuorilla maanantai-iltana pidätellen häntä, kunnes IDF saapui paikalle. Miehellä oli aseenaan 4 tuuman mittainen veitsi. Hänen tarkoituksenaan oli iskeä Otnielin juutalaisyhteisöön Hebronin ja Beershevan välillä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149989#.Tstkwlb3vO0 - Amnesty International toteaa, että siviilien painostaminen Egyptissä on pahempi kuin Mubarakin aikana. Samaa voisi varmaan sanoa Tunisiasta ja Libyasta, mikä sekin osoittanee ”arabikevään” todellisen luonteen. http://www.haaretz.com/news/middle-east/amnesty-international-human-rights-abuses-in-egypt-worse-than-under-mubarak-1.397022 |
Kommentoi adressia |
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Ruskolle, Munittulan kylän kupeeseen, kunnan kaavoittaman asuntoalueen viereen, suunnitellaan suurta energiapuuterminaalia (liite 7.). Hanke sisältää ympäristön, kunnan ja kuntalaisten kannalta merkittäviä haittoja ja riskejä. 1. Energiapuuterminaalin toiminnan melu Hakemuksen mukaan puun haketus alueella tulee aiheuttamaan 120 desibelin melun (stadionkonsertin melutaso on n. 100-120 dB). Haketusta tullaan tekemään maanantaista perjantaihin joko klo 7-16 tai sesonkiaikaan 7-18. Talvelle...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen Hyvät virkamiehet ja päättäjät, Pyydämme, että Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) harkitsee tarkoin päätöstään lakkauttaa vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan toukokuun 2025 loppuun mennessä ja peruuttaa tämän päätöksen. Etäpäivätoiminta tabletilla ei riitä turvaamaan vanhusten osallisuutta ja hyvinvointia. Päivätoiminnan merkitys Vanhusten päivätoiminta on tärkeä mahdollisuus osallisuu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Vantaan kaupunki peruu suunnitellun punaisen asfalttipäällysteisen pyöräbaanan rakentamisen Kahluuniityn halki ja säilyttää tämän ainutlaatuisen luonnonalueen tuleville sukupolville. Kannatamme pyöräilyä ja kestävää liikkumista — mutta emme toimivan viheralueen tuhoamisen, päällekkäisen infrastruktuurin rakentamisen ja paikallisten asukkaiden mielipiteiden sivuuttamisen kustannuksella. 🌿 Harvinainen ja arvokas niittyalue Kahluuniitty on yksi Vantaan viimeisis...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Suomen mittakaavassa merkittävän Iidesjärven lintujärven eteläpuoliselle alueelle ollaan kaavoittamassa oleskelu- ja toimintapuistoa. Puiston myötä alueen herkkä ja monimuotoinen luonto on vaarassa tuhoutua ja köyhtyä ja sen linnustoa ja kasvistoa uhkaa lajikato. Haluamme estää tämän, ja vaadimme, että koko alue varattaisiin luonnonsuojelualueeksi. Lisäksi vaadimme, että oleskelu- ja toimintapuiston suunnittelu keskeytetään. Alueelle ei pidä rakentaa uusia aktiviteetteja, vaan sitä tulee kunn...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema- alueille Siuntioon suunnitellaan useita teollisia aurinkovoimaloita alueille, jotka on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin (VAMA 2021). Nyt näitä kulttuurimaisemia uhkaa muuttuminen teollisuusalueiksi kymmeniksi vuosiksi. Asukkaat voimalahankkeiden ympäristössä pyytävät tukeanne, jotta upeita ja suojeltavia kansallismaisemiamme ei tuhottaisi. Asukkaat ovat luonnollisesti eri...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
#pelastetaanpyöräetu MUISTA VAHVISTAA ALLEKIRJOITUS SÄHKÖPOSTILLA! Hallituksen budjettiesityksessä ehdotetaan työsuhdepyörien veroedun poistamista vuoden 2026 alusta. Tämä muuttaisi merkittävästi nykyistä järjestelmää, joka on Tilastokeskuksen mukaan ollut käytössä jo yli 115 335 suomalaisella. Työsuhdepyöräetu on luotu lainsäädännön kautta, ja yritykset sekä yksityishenkilöt ovat tehneet siihen perustuvia päätöksiä useaksi vuodeksi eteenpäin. Nyt hallitus viestii, että lakiin ei voi luottaa...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTU- JA ISRAELMARSSIT 2025 KESÄKUU KUOPIO JA SIILINJÄRVI HELMI- JA MAALISKUU HELSINKI Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israel...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vantaan kaupunki hakee Eräkujalle Louhelan päiväkodin tontin laajentamista rakentaakseen uuden jättikokoisen päiväkodin. Kaavaehdotuksessa päiväkoti tulisi puolittamaan nykyisen Louhipuiston. Jäljelle jäävään puoliskoon on kaupungin aiemmissa suunnitelmissa rakentaa aidattu leikkipaikka, joten koko puisto on käytännössä katoamassa. Louhelan taloyhtiöillä on pihoillaan omat leikkipaikkansa, joten leikkipaikka ei tulisi niinkään alueen asukkaiden, vaan muualla asuvien tarpeisiin. Alueen asukkaat...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Nurmijärven kunta ei myy Märkiön leirikeskusta, vaan säilyttää sen kunnallisessa omistuksessa, kuntalaisten ja erityisesti lasten, nuorten sekä yhdistysten käytössä. Märkiö on ollut osa Nurmijärven elävää yhteisöä jo vuodesta 1988. Se on paikka, jossa nuoret kasvavat, opitaan yhteisöllisyyttä, koetaan luonnonrauhaa ja rakennetaan muistoja. Se on myös tärkeä tukipilari yhdistys- ja koulutoiminnalle. Ymmärrämme, että taloudelliset päätökset ovat vaikeita. Mutta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Kemijärvelle on suunniteltu neljä pumppuvoimalaitosta. Monet kuntalaiset ovat järkyttyneitä ja epäuskoisia että tällaisia voidaan suunnitella järveen, joka on jo vuosikymmeniä ollut säännöstelty seitsemän metrin veden vaihtelulla. Viime aikoina järvi on ollut jopa lyhytaikaissäännöstelty asukkaiden havaintojen mukaan. Pumppuvoimaloista on luvattu saatavaksi huomattava määrä kiinteistöverotuloja. Voimalaitosten kiinteistöverotulojen kohdentuminen on kuitenkin epävarmaa hallituksen kaavaileman va...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
SISÄMINISTERILLE Me allekirjoittaneet vetoamme sisäministeriin, että Suomesta turvaa hakeneet ihmiskaupan uhri Mary ja hänen lapsensa saisivat turvapaikka-asiansa Maahanmuuttovirastossa suulliseen käsittelyyn ja häneen sekä hänen 2- ja 6- vuotiaisiin lapsiinsa Italiassa kohdistuva fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan uhka otettaisiin vakavasti. Pyydämme myös, että lapsen etu arvioidaan yksilöllisesti ja asianmukaisesti päätöksenteossa. Heitä uhkaa pakkopalautus 25.3.2025. Asiassa on...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!" tässä luettelossaEi enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Eduskunnassa on leikattu mielenterveyspalveluista ja se näkyy esimerkiksi hoitoon pääsyssä sekä lääkäreiden ja psykologien määrässä. Parhaimmillaan hoidon piiriin pääsy kestää jopa puolesta vuodesta vuoteen. On paljon tapauksia, kun hoidonpiiriin hakeva ei ole saanut nopeammin apua ja on päätynyt jopa itsemurhaan. Jonotusaika on liian pitkä, johon täytyy tulla muutos! Jos apua ei saa ajoissa mielenterveys vaikeutuu ja pitkittyy. Myöskin hoito tulee olemaan vaikeampaa. THL tilastojen mukaan Tammi...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10191 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40477 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
723 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
528 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
524 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
627 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
82 Luotu: 13.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
72 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20786 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
803 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
42 Luotu: 15.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1686 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
794 Luotu: 21.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
953 Luotu: 08.03.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1135 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.