OMAN USKONNON OPETUS SÄILYTETTÄVÄ NYKYISELLÄÄN

Kyllä minun mielestäni uskontoa saa ja pitääkin opettaa oman tunnustuksen puitteissa. Nykyinen järjestelmä vielä noudatettavan opetussuunnitelman alla on aika lailla vesittynyt, jos kriteerinä on kunnon Katekismus-opetus. Mutta se kuuluu koteihin ja kirkolle, jos vain varsinkin kodeissa vanhemmat antavat opetusta lapsilleen. Suomessa kun vain on niin, että tämä luterilainen usko on tuottanut kansan enemmistön ja lähivuosisatojen vallitsevan maailmankatsomuksen ja kulttuurivaikutteet. Uskonnonopetuksessa pedagogit omat mielestäni aivan oikein suunnitelleet pienten lasten opetukseen elementtejä, jotka kertovat Jumalasta turvallisena Isänä ja Jeesuksesta lasten ystävänä, paimenena ja Vapahtajana. Iän myötä opetuksessa on voitu avata ja syventää uskon perusdogmien rationaalisia ja mysteerisiä ulottuvuuksia. Tämä kaikki on toiminut niin, että myös eettisiä pohdintoja, elämän lakia, hyvää elämää, anteeksiantamusta on oppilas voinut työstää - tai saanut siihen ainakin mahdollisuuksia - iän myötä (alakoulu -> yläkoulu). Herätkää ihmiset. Asiat henkilöityvät ja henkilö sitoutuu asiaan, käsitteisiin, dogmaan, oppiin. Jos luterilaista uskontoa ja kristillistä uskoa opetetaan liian löyhästi, ulkoapäin ja etäältä, tuetaan vain lasten maailmankatsomuksellista, vakaumuksellista ja eettis-sosiaalista sitoutumattomuutta, irrallisuutta ja entisestäänkin pirstaloituvaa elämää. Pidetään nyt vielä olemassaolevasta uskonnonopetuksesta kiinni. Uskonnonopettajat ovat kuitenkin pedagogeja, eivät demagogeja. Jokaisen meistä on hyvä kuulla synnistä, armosta ja oikeudenmukaisesta tuomiosta viimeistään murrosiän kynnyksellä. Se tuo oppilaiden elämään tervettä perspektiiviä, vaikka oppilas valitsisikin oppositiokannan saamaansa opetukseen.