Koirakuiskaaja Cesar Millan pois TV:stä
Vieras |
/ #67 "Viherpiipertäjäasiantuntijat" cityjen keskeltä luontoon05.09.2010 21:21En meinaa nahoissani pysyä, kun ottaa päähän nämä kaupungeissa elävät "luonnonsuojelijat" ynnä muut luonnosta vieraantuneet "luontoasiantuntijat". Itse en ole minkaanlainen asiantuntija näissä asioissa, mutta olen todella tyytyväinen, kun TV.stä tulee tällaisia ohjelmia kuin koirakuiskaaja. Niiden avulla olen oppinut ymmärtämään jotain koiraeläinten käyttäytymisestä. Suuri oivallus on ollut se, että koira ei ole ihminen - se ei käyttäydy niin kuin ihminen eikä se ajattele niin kuin ihminen eikä se ole "tuhma" tai "tottelematon" silloin kun se käyttäytyy lajilleen ominaisella tavalla, mutta ihmisen näkökulmasta "väärin". Kyseessä on totaalinen kommunikointiongelma, puhutaan täysin eri kieltä. Siksi on hienoa, että on tällaisia ohjelmia, joissa saa tietoa eläinten tavasta ajatella ja käyttäytyä. En mitenkään käsitä, miksi Cesar Millania parjataan niin hirveästi ja vaaditaan joidenkin adressien avulla lopettamaan tämä ohjelma, koska itse en ole kertaakaan havainnut, että hän kohtelisi koiria jotenkin kaltoin vaan minusta ohjelmasta todella välittyy se, että hän aidosti välittää koirista ja ymmärtää niitä. Jos jonkun koiran kohtelu näyttää hurjalta, uskon että se on tilanteen vaatima tapa suhtautua juuri sillä hetkellä juuri tähän nimenomaiseen koiraan. Jollekin toiselle koiralle sopii toisenlainen tapa. Niin kuin ihmiset niin myös eläimet ovat erilaisia luonteeltaan - mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Ihmisiäkin on joka lähtöön: on arkoja, ujoja, itsepäisiä, rohkeita, rauhallisia, villejä jne. On sirkuslaisia, insinöörejä, nyrkkeilijöitä, toimistotyöntekijöitä, bussikuskeja, kalastajia, metsästäjiä, taiteilijoita jne. On varmasti koiria, joille sopii Victoria Stillwellin käyttämät opetusmetodit, mutta aivan varmasti ne eivät riitä kaikille koirille. Ja jos Millanin menetelmät tuntuvat julmilta, niin luonto itse on monin verroin "julmempi". Silti eläimet eivät ole pahoja (toisin kuin ihminen), ne vain käyttäytyvät luonnon vaatimalla tavalla selviytyäkseen luonnossa yksilöinä ja laumana. Itselläni ja miehelläni, (joka harrastaa metsästämistä) on suomen ajokoira enkä usko, että makupalalla palkitsemismenetelmä toimisi, koska koiran vietit ja energia ovat niin suuret, että makupala ei silloin paljon kiinnosta kun meno on päällä. Cesarin ohjelmasta olen oppinut ja tiedostan, että koira tarvitsee paljon liikuntaa, mutta miten tyydytät ajokoiran liikunnantarpeen sen puolen vuoden ajan kun ei ole metsästysaika. Sitä ei voi päästää irti, ei ole paikkaa mihin menisit juoksuttamaan sitä, olisi suorastaan hengenvaarallista lähteä rullasuksilla tai pyörällä juoksuttamaan. Jonkun kärryn vetämistäkään ei voi ajatella, koska koira voisi yhtäkkiä kiskasta kärryn tai pulkan johonkin jorpakkoon, kun se näkisi jotain takaa-ajettavaa tai saisi jonkun vainun, jota alkaisi seuraamaan. Suomen ajokoiralla on uskomattomat voimat kokoonsa nähden ja energiaa niin paljon, että liikkumistarpeita on vaikea tyydyttää pelkällä lenkillä käymisellä. Jos jollakin on ratkaisu tähän ongelmaan niin kaikki järkevät neuvot ovat tervetulleita. En ole missään koirankoulutusohjelmassa nähnyt, miten ajokoiria voisi kouluttaa. Ja ajokoirasta päästäänkin sitten siihen aiheeseen, joka ottaa päähän. Asun maaseudulla, jossa on paljon susia, jotka tulevat ihmisten nurkkiin ja raatelevat ja tappavat kotieläimiä. Minulla ei ole mitään susia vastaan, jos ne pysyisivät kaukana ihmisasutuksista ja karttaisivat ihmisiä, mikä olisi niiden luonnonmukaista käyttäytymistä. Mutta nyt kaupungeissa asuvat virkaihmiset ja mukamas "luonnonsuojelijat" suuressa viisaudessaan ovat päättäneet, että susi on uhanalainen eläin ja sitä pitää suojella. Hyvä niin, mutta onko suden luonnonmukaista käyttäytymistä, että se ei karta ihmistä ja tulee etsimään ravintoa ihmisten nurkista, vaikka metsät ovat täynnä peuroja ja muuta riistaa. Jatkuvasti saa lukea lehdistä peurakolareista ja itsellekin on sattunut monta "läheltä piti -tilannetta". Eikö olisi luonnonmukaista käyttäytymistä tehdä selväksi susille, että niiden paikka saalistaa on metsässä eikä ihmisten nurkissa ennen kuin ne tulevat vieläkin rohkeammiksi ja laiskemmiksi ja siirtyvät vieläkin helpompiin saaliisiin lemmikkien ja kotieläinten sijasta eli lapsiin. Ja miksi? Sen tähden, koska ihminen ei osoita susille niiden paikkaa ja asemaa. Onko silloin vika susissa vai ihmisissä. Mielestäni ihmisessä, joka on täysin vieraantunut luonnosta. Pitäisi siirtää muutama susilauma kehäkolmosen ja Brysselin sisäpuolelle niin alkaisi ehkä ajattelutapa muuttua. Vai onko niin, että ihminen onkin hierarkiassa alemmalla tasolla kuin susi? Vai otetaanko susista lemmikkejä, joita voidaan sitten kouluttaa luonnonmukaisella tavalla? Ei taitaisi riittää Millaninkaan opetukset Stillwellistä puhumattakaan. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46424 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
871 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
802 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
681 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10912 Luotu: 09.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
273 Luotu: 25.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
272 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
308 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
251 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
224 Luotu: 29.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1906 Luotu: 12.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
194 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
184 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
162 Luotu: 10.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025