Kannabis lailliseksi
Organe Performare Vieras |
/ #2182 Laiskat hipit11.09.2010 20:30Kun täällä on ollut puheita facebook-ryhmistä ja sivustoista eikä kukaan ole saanut mitään aikaiseksi, tein tällaisen http://cannabis.kansanliike.fi/ . Niitä on vähän päivitetty sitten eilisen joten lähetin linkin uudelleen. Sivuston tarkoitus on vain osoittaa että kymmenessä minuutissa sellaiset tehdään eikä mitään kokemusta vaadita. Muutamalla kympillä sivut pysyvät auki kuukausia, ehkä innostun linkittämään sinne uutisia ja kirjoittamaan blogia, ehkä annan sivujen sulkeutua ilmaisen kahden viikon kokeilujakson jälkeen. Kyhäsin ne näytteeksi ja vittuiluksi kun ei kukaan ole saanut aikaan mitään mitä viime viikkojen aikana on lupaillut. Jos haluatte että jokin muuttuu, teidän on tehtävä jotain, ei mikään tapahdu itsestään. Jos jäätte odottamaan että joku tekee jotain, mitään ei välttämättä tapahdu koskaan. Odotin aikani että tämän adressin laatija lähettäisi tiedon adressistaan kansanedustajille. Hän piti ehdotusta hyvänä muttei saanut mitään aikaan. Niinpä minun oli se tehtävä. Kun täällä jauhettiin sivustoista eikä mitään tapahtunut, ryhdyin perustamaan omaa kansanliikettäni jonka tarkoitus on saada mukaan kolme jäsentä että voidaan rekisteröityä yhdistykseksi (hienovaraisesti) jonka jälkeen alamme keräämään kannattajakortteja kannabispuolueeksi. Kun kukaan ei saa mitään aikaan, kyllästyin siihen ja ryhdyin politikoimaan. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10192 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40508 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
735 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
531 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
524 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
628 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
82 Luotu: 13.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
75 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20787 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
805 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
42 Luotu: 15.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Lastenosteopatian puolesta
795 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1686 Luotu: 01.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
953 Luotu: 08.03.2024
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024