Eläinseksi Suomessa täyskieltoon!
Sairasta on! |
/ #4719.02.2019 09:52Hyi! Eläimiinsekaantujat painoittavat sitä, että mikäli eivät aiheuta kärsimystä eläimelle, on se ihan ok!? Tuollaisella absurdilla touhulla ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa! Minulla on lemmikki ja se on minulle oikeasti rakas, ja minä myös kunnioitan sitä eläimenä, enkä ikinä käyttäisi sairaan nautinnon välineenä. Eläin perverssion kohteena ei ole mitenkään rakkauden tai eläimen kunnioittamisen kanssa tekemisissä.
Eläimillä pariutumisen tarve johtuu luonnollisesta suvun jatkamisesta, eikä se ole mikään seksilelu! Joka tuollaista tekee on sairas mieleltääni, on lapsuudentraumojen vääristämä, ihmisvihaan tai jännityksenhakuun sairastunut.
Entinen zoofilian kanssa tekemisissä ollut kertoi näin: Oli lapsena koulukiusattu ja muiden kaltoin kohtelema. Myös kotona oli ollut onnetonta. Teini-ikäisenä sanoi ajatelleensa, että vihaa ylipäänsä ihmisiä! Hänellä kieroutunut seksuaalisuus johtui epätoivoisesta identiteetin etsimisestä ja eräänlaisesta itsensä rankaisemisesta, eikä kokenut edes olevansa muiden ihmisten tasolla, tai saavuttavansa ikinä hyvää itsetuntoa tai läheisyyttä muiden ihmisten kanssa. Eksyi hakemaan läheisyyden kaipuuseen kauhistuttavilla tavoilla kiinniottoa. Myös huonon itsetunnon ja itseinhon takia haki jännitystä, kun ei käyttänyt huumeita tai muita päihteitä pahan olonsa tukahduttamiseen. Nykyään hän on uskossa ja haluaa parantua täysin. Maailman kuva on myös muuttunut ja on käsitellyt lapsuutensa traumoja jotka johtivat omakuvan vääristymiseen. Huh huh... |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
381 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1607 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17915 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
82 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
565 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1443 Luotu: 16.02.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1416 Luotu: 13.01.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
882 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1271 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12765 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus kansanedustajille: ei vieraan vallan sotilastukikohtia Suomeen!
3578 Luotu: 07.11.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1435 Luotu: 29.04.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
439 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10444 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
722 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1015 Luotu: 04.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1237 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
229 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
437 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1767 Luotu: 04.05.2024