Rasismi ja leikkaukset poikki suomalaisia kohtaan!
Isänmaallinen suomalainen |
/ #148 ADRESSI MIKA NIIKON, VILLE VÄHÄMÄEN JA JUHA MÄENPÄÄN EROTTAMISEKSI EDUSKUNNASTA23.01.2020 16:26(Kopioi alla oleva teksti, liitä se tekstinkäsittelyohjelmalla uuteen dokumenttiin ja tulosta. Voit tulostaa dokumenttia haluamasi määrän ja levittää sitä vapaasti.)
ADRESSI MIKA NIIKON, VILLE VÄHÄMÄEN JA JUHA MÄENPÄÄN EROTTAMISEKSI EDUSKUNNASTA
Me allekirjoittaneet isänmaalliset suomalaiset vaadimme perussuomalaisten kansanedustajien Mika Niikon, Ville Vähämäen ja Juha Mäenpään erottamista seuraavista syistä:
1) Mika Niikko ja Ville Vähämäki ovat salanneet osakkuutensa Kiinan valtioon kytkeytyvässä teknologiayhtiössä. Perussuomalaisten äänestäjiä tällainen ei tietenkään häiritse, mutta kuinka luotettava, uskottavuudesta puhumattakaan, kansanedustaja voi olla, jos hän salaa asioita? 2) Mika Niikko on myynyt sähkötupakkaa oman yrityksensä kautta samaan aikaan kun hän puhui eduskunnassa sähkötupakan puolesta. Kansanedustajan ei kuulu ajaa bisneksiään toimiessaan kansanedustajana. 3) Juha Mäenpäätä vastaan ollaan nostamassa syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Valtakunnansyyttäjä tarvitsee syytteen nostamiseen eduskunnan luvan (!). Tällainen on ehdottomasti kansan oikeustajun vastaista! Voiko kuka tahansa tehdä rikoksen joutumatta edesvastuuseen, jos vain liittyy perussuomalaisten jäseneksi? Eihän tämä näin voi olla! Kansanedustajan syytesuojasta säädetään perustuslain 30 §:n 2 momentissa. Tämä lainkohta on kumottava välittömästi, koska on käynyt ilmi, että perussuomalaiset käyttävät sitä väärin.
Me allekirjoittaneet esitämme lisäksi perussuomalaisille syvän paheksuntamme Suomen kansan nimissä puhumisesta. Todellisuudessa 75 % Suomen kansasta ei tue eikä hyväksy perussuomalaisten toimia eikä puheita.
Tämä adressi luovutetaan kaikille eduskuntaryhmille, hallitukselle, tasavallan presidentille ja tiedotusvälineille.
Nimi Nimi
|
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1045 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2055 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
499 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18239 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1990 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
690 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
129 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
311 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1330 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12819 Luotu: 15.07.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Nuorten hätätila!
1477 Luotu: 16.02.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
718 Luotu: 27.04.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1477 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
488 Luotu: 08.05.2024