Valtion retkeilyalueiden metsien hakkuut on lopetettava


Vieras

/ #22 Kainuulainen

15.01.2012 22:57

Metsähallitus tietty puhuu kauniita metsänhoidosta ja luontoarvojen huomioimisesta, mutta hakkuu mikä hakkuu. Esimerkiksi Hossassa aikovat hakata 100 hehtaaria, josta 15 hehtaaria pienaukkoja. Ne vain eivät aukot, pienetkään ole nättejä. Eikä harvennushakkuukaan metsää kaunista, kun puunrunkojen tilalle jää kannot ja ajourat.

Jännä on metsätalouden puolustajien väite siitä, että metsää pitää hoitaa. Kummasti ovat metsät esimerkiksi jääkauden jälkeen ne 10 000 vuotta Suomessa pärjänneet hoitamatta eli hakkaamatta. Vanhoja puita kuolee, keloutuu, lopulta kaatuu, uudet taimet saavat valoa ja alkavat kasvaa, siinähän se metsä koko ajan muuttuu ja uusiutuu, tosin ihmisen näkökulmasta hitaasti.

Tottahan se on kauneus sitten katsojan silmässä. Mutta tässä ainakin yksi mielipide: Hakkaamaton metsä on kaunis, hakattu metsä on ruma. Perustelen vielä: Minusta luonnonmetsä on kaunis ehkäpä eniten persoonallisuutensa takia. Vanhassa metsässä on isoja puita, keloja, palokoroja, pahkoja, maapuuta, ja toki myös nuoria puita, keskikokoisia puita, kaikenlaista. Talousmetsä voi parhaimmillaan olla hetken aikaa kaunis, kun puusto on iäkästä eikä korjuukone ole vielä saapunut. Mutta talousmetsässä kauneus on väliaikaista ja lyhyttä. Sitten on edessä taas yli ihmisiän kestävä kierto avohakkuuraiskiosta taimikon kautta nuoreksi tasaikäiseksi puupelloksi - näistä joka vaihe on rumaa.

Tämän takia suojelualueet ovat suosituimpia ja parhaita retkikohteita. Niissä metsä on kaunista nyt, ja sen tietää olevan kaunista seuraavallakin käynnillä. Ihme juttu, että valtion retkeilyalueilla maiseman säilymiseen ei voi luottaa!