sosiaaliviranomaiset aiheettomista huostaanotoista vastuuseen

Äiti kahdelle
Vieras

/ #24 Tarkennus

19.10.2010 13:29

Sijaisperheisiin on viime vuosina sijoitettu lähinnä päihdeperheistä tulevat pienet lapset, joten sijaisvanhempien näkökulma ei liene ihan koko totuus kaikista huostaanotoista. Toki on poikkeuksiakin tuosta kaavasta, tiedän mm. hoidollisten huostaanottojen lapsia muutaman perhesijoitettuna, niin käsittämätöntä kuin se onkin.

Hallinto-oikeus ei takaa oikeusturvaa perheelle, sen on moni oikeusoppinutkin todennut. Nimenomaan näyttöä sinne ei tarvita, eikä sitä edes vaadita.

Mitä sitten edellinen tarkoittaa lapsen kasvun ja kehityksen vaarantumisella. Esim. meidän tapauksessa totesin sossulle: "Asian voi ymmärtää niinkin, että lapsen terveys vaarantuu, jos en suostu huostaanottoon, koska tämä on ainut mahdollisuus TÄSSÄ TILANTEESSA saada hänelle hoitoa." Sossu myönsi asian olevan niin.

Oli siis tilanne, että lapsella oli pikalähete keskussairaalan tutkimusosastolta jatkohoitoon ja hoitotakuulain puitteissa ei hoitopaikkaa saanut kuin lastensuojelulaitoksen hoidolliselta osastolta. Sinne ei päässyt ilman huostaanottoa.