NÄPIT IRTI KOULUSTA Vantaa 2012


Vieras

/ #43 Tulossa paha hyttyskesä ?

31.05.2012 10:35

On hyvä huomata, että varsinkin vantaalaiset vanhemmat ovat vihdoin heränneet puolustamaan lapsiaan ja heidän etujaan. Olin jo luullut, että heillähän on aivan lehmän hermot, kun tuntuvat kestävän mitä vain niin paljon. Mutta onneksi ei sentään ihan näin kuitenkaan ollut.
Tilannehan on Vantaalla muistuttanut tuota vanhaa Gilletten partaterämainosta: " Ensimmäinen terä tulee ja leikkaa tarkasti (viime syksyn perusopetusuudistus= o.s. Turpo) ja sitten tulee toinen terä, joka leikkaa vieläkin tarkemmin (tämän kevään säästöpommi)"
Suurin vahinko tapahtui, kun opetuslautakunta ei uskaltanut äänestää Turpoa nurin, vaan liian moni luotti niihin kauniisiin puheisiin ja tilastokäppyröihin. Kaikki tietävät nyt, kuinka paljon niillä lupauksilla lopulta olikaan katetta. Nyt nämä säästöt monikertaistavat tuon "peruskouluuudistuksen" haittavaikutukset. Opettajien ammattijärjestökin on jo heittänyt ajatuksen Turpon alasampumisesta. Se pelastaisikin paljon, koska tun tuntuu, että jonkinlainen säästöhöylä iskee kuitenkin.
On hyvä siis, että vanhempia (ja muitakin) on havahtunut todelliseen tilanteeseen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tällaisten adressien teho on enemmänkin siinä, että mahdollisimman moni saadaan asiasta tietoiseksi. Suuri vaara taas piilee siinä, että adressi sinällään ei tuo vielä oikein mitään ja jää usein lopulta melko tehottomaksi. Noille kritiikin kärkenä oleville päättäjille kun on liiankin helppoa ottaa vastaan niputetut A4-kasat, jotka voi sitten laittaa siihen kuuluisaan Ö-mappiin tai silppuriin. Tuntuukin, että netin palautepalstat ym.sopivat heille. Se kun sisäsiisti tapa välttyä kohtaamasta - välillä vihaisiakin - kansalaisia silmästä silmään ja välttyä näin noloilta julkisilta selittelytilaisuuksilta. Netissä kun kritiikin näkevät oikeastaan vain ne, joita asia henkilökohtaisesti kiinnostaa jo muutenkin. Suora muu toiminta taitaa kuitenkin olla se tehokkain tapa - varsinkin kun aikaa on niin vähän estää tuo suurin katastrofi. Kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä päättäjiin. Lehtien mielipidekirjoitukset ovat myös tehokas tapa saattaa asia muidenkin kuin ns. aktiivien tietoisuuteen. Kaksi puolettahan Vantaalla on valta-asemassa, joten ne olisivat se tärkein vaikuttamisen kohde, mutta mitä useampaan eri puolueen jäseneen ollaan yhteydessä sen parempi. Kai ne nyt nekin joskus alkavat tajuta tilannetta. Eli massavoima kannattaa siis ottaa käyttöön. Kaikkihan tietävät, ettei se vielä niin kiusaa, jos pari hyttystä inisee korvan juuressa. Jos niitä on kuitenkin koko parvi niin se alkaisi jo tuntua... Onkin kuulemma tulossa paha hyttyskesä. Onkohan näin Vantaallakin?