Emme äänestä aborttia kannattavia


Vieras

/ #6

20.12.2010 11:13

En vain oikein ateistina ymmärrä tätä täydellistä aborttivastaisuutta, jossa milteipä ainoat pääargumentit on, tappaminen on väärin ja Jumalasta on väärin, että tapatte lapsenne. Siis sikiön, joka ei ole vielä mitään koska se ei ole edes saanut kasvatusta ihmisten tavoista, saati sitten vielä edes kehittynyt ihmiseksi. Jos uskoisin Jumalan periaatteisiin, voisin olla jopa samaa mieltä, mutta valitettavasti ajattelen toisin enkä niin kaunisajatuksellisesti ihmiselämän tärkeydestä tällä planeetalla enkä ajattele, että jokin suurempi voima säätelee sitä, kellä on oikeus syntyä ja kuka kuolee ennen syntymäänsä keskenmenoon. Pidän aborttia oikeastaan ihan ok asiana maailman väestön kasvaessa ja luonnon kantokyvyn sanoessa heippa, mikä johtaa väistämättä joidenkin kuolemaan ja epätoivottuna syntyminen ei ole välttämättä hyvä asia. Ei abortti tosin moraalisesti oikein oleva asia ole, mutta maailmassa on epätoivoa ja epätoivoisiin oloihin lapsen hankkiminen kehitysmaassa on itsekäs teko, jos jo etukäteen synnyttäjä tietää lapsensa tulevan kärsimään. Ilman ehkäisyä tämä maapallo olisi varmaan sanonut kaput jo kauan sitten ihmisten liikakansoittumisen takia, ehkäisyäkin jotkut vastustavat. Totta, abortti ei ole suotavaa ja on moraalisesti arveluttavaa eikä todellakaan mikään ehkäisykeino. Mutta valitettavasti esim. kieltämällä abortin kokonaan ongelmat eivät väisty. Se johtaisi vain siihen, että abortit hommattaisiin laittomasti, tulisi epätoivottuja lapsia, joiden elämä alkaisi ikävällä tavalla ja johtaisi naisen aseman heikkenemiseen. Eli tuo kaunis ajatus ei vain toimi. Ihmisen seksuaalivietti kun on mitä on ja vaikka kuinka kiellettäisiin kaikki niin ei se mihinkään johda. Toki ihmisen tulisi toteuttaa seksuaaliviettiään vastuullisesti, mutta niin ei valitettavasti kaikkien kohdalla ole. Pitäisiköhän kieltää kaikki terveydenhuoltokin, jos on Jumalan tahto, milloin ihminen elää ja kuolee. Ja mietitäänpä tällaista tilannetta. Lapsi syntyy köyhään kehitysmaahan sodan ja nälänhädän keskelle. Kumpi olisi hänen tilanteessaan parempi? Se että hän ei olisi syntynytkään vai että hän kuolee yksivuotiaana, koska ei voi selvitä niissä oloissa missä on. Moraalisesti oikein olisi mielestäni, että hän ei joudu kärsimään. On meidän etuoikeus, että kaikki on niin kaunista maassamme ja jokaisella lapsella on milteipä jo ennen syntymäänsä turvattu elämä. Valitettavasti joka paikassa maailmassa asiat eivät ole niin kauniisti ja joskus vähemmän pahan valitseminen auttaa välttämään suuremman pahan ja joudutaan tekemään valinta. Jotkut joutuvat tekemään valinnan.

Siitä olen samaa mieltä, että lääkäreillä tulee olla oikeus kieltäytyä abortin suorittamisesta, jos se on hänen arvomaailmansa vastaista.Kaikilla meillä on oikeus arvomaailmaan ja omaan mielipiteeseen, niin minulla kuin abortin vastustajilla.