Kannabis lailliseksi

Entinen pilvipää

/ #3932 Psykoosiriski

27.11.2012 00:19

Turha sitä kannabispsykoosiriskiä on vähätellä, itse olen käynyt sen käpi. Enkä yhtään laita ehdolle etteikö se joillekin laukaisisi skitsofreniaa.

Tosin ihmettelen, miksi kyseisen kasvin kohdalla täytyy pitää sellaista tabua yllä etteikö sitä voitaisi viljellä ja hyödyntää asianmukaisesti lääke, kuitu, ravinto ja öljykasvina. Öljy- ja kuituhamppulajikkeita on turha edes kokeilla päihtymistarkoitukseen. Ei ne mitään päihteitä ole.

Ja toisaalta antaa täysi-ikäisille ihmisille oikeus päihteeseen jonka he kokevat itselleen alkoholia paremmaksi vaihtoehdoksi. Itse lopetin poltteluni aikaa sitten, eikä se ollut mitenkään vähäistä tai kohtuukäyttöä. Minkäänlaisia vieroitusoireita en kokenut saaneeni.

En ole suosittelemassa kenellekään kannabiksen käyttöä. Kuitenkin mielestäni viihdekäyttöön tarkoitetun kannabiksen voisi viedä katukaupasta viinakauppaan - ja samalla kontrolloida kuinka vahvaa se on. Tällä olisi ihan varmasti se vaikutus että kotikasvatuksen ja salakuljetuksen määrä romahtaisi. Molemmilla asioilla olisi merkittävä vaikutus siihen, kuinka paljon tätä päihdettä kulkeutuisi alaikäisten käsiin.