Rovaniemen kaupungin koululaisten loma-ajat


Vieras

/ #50

20.12.2012 13:36

Rahalla on käyttöä meidänkin nuorella. Kaksi viikkoa kun on töissä, saa kustannettua kevään kirjat ja muut. Lyhennetyllä lomalla ei pääse töihin lainkaan ja kaikki lukiokustannukset kaatuu vanhempien niskaan.

Pienten lasten vanhemmat saa tehdä lyhennettyä päivää. Ja jos lapset ovat tärkeitä, voi loppiaista ennen ottaa palkatonta pari päivää tai pitää talvilomaa. Voi palkata myös naapurin isomman tytön lapsenvahdiksi.
Eikö sama ongelma ole näillä elokuussa kun loma on viikon pidempi. Harvan lomapäivät riittää kesällä koko lasten kesälomaan. Ei meillä ainakaan riittänyt. Mutta meillä tehiin lyhennettyä päivää ja otettiin virkavapaata ja palkattiin apua. Se aika meni äkkiä ohitse kun oli lastenhoito-ongelmia. Kolmannella luokalla oleva jo oli ihan mielellään kotona yksin vanhempien koulupäivän.

Eniten kuitenkin kritisoin Rovaniemen päätöksentekoa. Ensin tehdään kysely ja sitten tehdään päätös, mikä on täysin vastakkainen, mikä kyselyn tulos oli.