Adressi Israelin tueksi!

Gavriblock

/ #1528 Lopulliset vaalitukokset näyttävät seuraavia lukuja:

23.01.2013 22:49

ISRAELIN KANSA on sanonut painavan sanansa, ja nyt pölyn alkaessa laskeutua aloitetaan vain tutkimaan, missä ollaan ja mihin suuntaan tästä mennään.

Lopulliset vaalitukokset näyttävät seuraavia lukuja:

Likutenu, Likudin ja Israel Beitenu liitto, 31 edustajaa

Yesh Atid, Yair Lapidin puolue 19

Labour, Työväenpuolue 15

Habait Hayehudi, Juutalainen Koti 11

Shas, haredipuolue 11

United Tora Judaism, UTJ 7

Hatnua, Tzipi Livnin puolue 6

Meretz, entinen kommunistipuolue 6

United Arablist, Ta´al 5

Hadash 4

Balad 3

Kadima 2

PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahulla on paljon selittämistä, miksi Likudin ja Israel Beitenun liitto romahti 11 kansanedustajan verran. Hän alkoi vaalitaistonsa loppumetreillä aavistaa tuntiessaan hengenahdistusta, ettei etukäteen luvattu automaattinen voitto olekaan synagogassa kuulutettu, ja alkoi osoittaa selviä paniikkioireita.

Poliittiset analyytikot ovat tarjoamassa syitä Likudin ja pääministerin tappioon selittäen, ettei Netanyhau osannut lukea kirjoitusta seinällä eli hän oli syrjinyt keskustan tarpeita ja tavallisen kansan toiveita keskittymällä esiintymään vahvana johtajana, joka tietää, mikä on parasta kansalle selvittämättä, mitä kansa haluaa. Kansa vastasi hänelle antamalla äänensä niille puolueille, joita he normaalisti eivät kannattaisi. Joidenkin oikeistoon lukeutuvien kerrotaan protestiksi äänestäneen arabipuolueita tai Meretziä. Alla ynetnews.com laatima yhteenveto.

KNESSETIN vaalitulokset aiheuttavat vakavan tutkistelun Israelin puoluekentässä, mikä toivottavasti johtaa myös vaaliuudistukseen, jota kipeästi kaivattaisiin. Vaalitaisteluun osallistui kaikkiaan 32 puoluetta, joista 12 ylitti vaalikynnyksen 2 %. Tämä aiheuttaa sen, että osa äänistä menee tavallaan hukkaan, koska niiden edustajat eivät pääse Knessetiin, jossa heillä olisi mahdollisuus laatia lakiesityksiä ja niiden kautta vaikuttaa maan kehitykseen. Toiseksi toimintakykyisen hallituksen muodostaminen on vaikeaa, elleivät puolueet pysty muodostamaan kansallista hallitusta, jossa mahdollisimman moni puolue olisi edustettuna.

OIKEISTON ja keskusta-vasemmiston välinen voimakeskitys osoittaa 60/60 tasapainoa, mikä antaa presidentti Shimon Peresille mahdollisuuden harkita, kumpi niistä parhaiten edustaisi hänen näkemystään kansan parhaaksi toimivan hallituksen muodostamiseksi. Tässä tarkkailussa on sovittava ensin ”parametreistä”, arvosteluperusteita, mikä kuuluu presidentin oikeuksiin. Viime vaalien jälkeen presidentti Peres antoi hallituksen muodostamisen Netanyahulle, vaikka perinteen mukaan se olisi pitänyt antaa Livnille, jonka johtama Kadima oli yhden kansanedustajan verran Likudia suurempi, mikä katkeroitti Livnin, mitä hän nyt haluaa kostaa pyrkien kaikin tavoin kaatamaan Netanyahun hallitusvallan.

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…