Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!
Vieras |
/ #3712 Obaman ensimmäisen kauden aikana seurakunta täysin epäonnistui tehtävässään rukoilla21.02.2013 16:30
JUMALAN OIKEUSSALISSA
Herra vei (näyssä? unessa?) erään palvelijansa Wendy Alecin Hänen oikeussaliinsa. Syytettynä oli presidentti Obama. Hän oli täysin sidottuna ja silmät peitettynä. Syyttäjänä oli s*atana ja tuomarina Jumala. Syytökset olivat seinällä: uskovien arvostelut ja syytökset, jotkut harvat rukoukset siellä välissä.
Jumala sanoi, että Obaman ensimmäisen kauden aikana seurakunta täysin epäonnistui tehtävässään rukoilla esivallan puolesta.
Nyt tämän toisen kauden aikana seurakunta joutuu testiin. Uskovien tulee pyytää anteeksi arvosteluaan ja syytöksiä ja tehdä parannus ja alkaa rukoilla Obaman puolesta, niin että hän pääsee vapaaksi siteistä ja hänen silmänsä aukeavat myös suhteessa Israeliin.
Ja tulee rukoilla, että Obama, jolla on jonkinlainen Jumala-suhde, voisi päästä todellä lähelle Herraa. Samoin Herra kehoitti rukoilemaan senaatin ja kongressin edustajien ja yleensä johtajien puolesta. 1Tim 2:1-4
YLISTYS HERRALLE, ISRAELIN PYHÄLLE
Obama ei koko presidenttinä olon aikana ole käynyt Israelissa. Ja nyt kun uskovat ympäri maailmaa tekivät parannusta ja alkoivat rukoilla hänen puolestaan, niin kahden viikon päästä ILMOITTETTIIN, ETTÄ OBAMA MENEE ISRAELIIN MAALISKUUSSA RAKENTAMAAN SUHDETTAAN NETANJAHUUN.
Meillä on rukouksia kuuleva armollinen Jumala, Ylistys Hänelle!
http://thejfile.com/wp-content/uploads/2013/02/Obama-in-Israel.jpg...
http://static.guim.co.uk/sys-images/Guardian/Pix/pictures/2008/07/24/obama460x27...
SUOMEN TILANNE
Kun katson Suomen poliittista tilannetta, näen silmieni edessä johtajamme sidottuina ja peite silmillä.
Eikö nyt olisi aika myös meidän Suomen uskovien pyytää anteeksi arvostelua ja rukouksen puutetta suhteessa johtajiimme, niin valtion johtoa kuin paikallisia johtajia ajatellen.
Ja sormi osoittaa suoraan minuun. "Herra, anna anteeksi kriittiset sanat ja ajatukset ja rukouksen puute. Herra puhdista minut verelläsi ja opeta minua rukoilemaan ja siunaamaan kaupunkini, maani ja myös muiden kansojen johtajia ja pyytämään myös heille pelastusta."
"Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme vietää rauhallista ja hiljaista elämääkaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa." 1 Tim 2:1,2
HERRAN SANA NORJALLE
Herra puhui Wendy Alecille god.tv:n Joulu konferenssin aikana: Jotta Norjaan voi tulla herätys, tarvitaan kolme asiaa:
1. Norjan tulee tehdä parannus suhteessa Israeliin, pyytää anteeksi Israel-vastaisuutta ja alkaa siunata ja rukoilla Israelin puolesta.
2. Uskonnollisuuden henki tulee murtaa.
3. Vanhat pakana uskonnon juuret tulee kitkeä pois ja niistä puhdistua.
Taas kun katsoo Suomen tilannetta, eikö meillä ole samat esteet herätyksen tulolle?
PS Lähteenä god.tv On Demand, Revival Alert day 9, 3 tunnin ohjelman viimeinen tunti
|
Kommentoi adressia |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46432 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
872 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
811 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
683 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10918 Luotu: 09.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
276 Luotu: 25.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
272 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
308 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
251 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
226 Luotu: 29.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1906 Luotu: 12.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
194 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
184 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
162 Luotu: 10.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025