Kiveriön kirjaston puolesta

Kiveriön kirjasto Lahdessa on lakkautusuhan alla. Vetoamme Lahden kaupungin päättäjiin, jotta Kiveriön kirjastoa ei lakkauteta. Ehdotamme, että Lahti tekee periaatepäätöksen: yhtään kirjastoa ei lakkauteta. Se olisi parasta mahdollista mainosta Lahden kaupungin kulttuuri-imagolle.

Kiveriön kirjasto on yritetty lakkauttaa monta kertaa vuosikymmenien ajan. Erinomaisesti palveleva lähikirjasto on koettu niin tärkeäksi, että sitä ovat puolustaneet tarmokkaasti kirjailijat, suomentajat, taiteilijat, opettajat, toimittajat ja monet muutkin asiakkaat.

Kiveriön kirjaston lopettamista ei voi uskottavasti perustella säästötarpeilla. Lakkauttamisesta koituva säästö on mitätön, jos sen suhteuttaa Lahden kaupungin koko budjettiin. Kiveriön kirjasto on palvellut loistavasti ihmisiä vuosikymmeniä. Vuodesta 1981 asti siellä on toiminut myös taidelainaamo.

Kiveriön kirjastoa käyttävät ahkerasti eri ikäryhmät lapsista vanhuksiin. Sen vieressä sijaitsevat koulu, päiväkoti, Lahden vanhusten asuntosäätiö ja Lahden Lähimmäispalvelu. Inhimillisen kokoisessa lähikirjastossa lapset oppivat käyttämään kirjaston palveluja tuttujen kirjastonhoitajien opastuksella. Myös päiväkodit ja koulut opettavat lapset käyttämään lähikirjastoa. Maahanmuuttajalapsille lähikirjasto tarjoaa mahdollisuuden tutustua suomenkieliseen kirjallisuuteen. Vahva suomen kielen taito on avain menestykseen. Lähikirjasto vaikuttaa myönteisesti myös vanhusten kuntoon ja mielenterveyteen sangen edullisella tavalla. Lähikirjasto on sijoitus, ei kuluerä.

Nyt on Lahden kaupungin päättäjien tilaisuus osoittaa, löytyykö heiltä sivistystä, kulttuuria ja inhimillisyyttä.

Kirjastoa ei saa lakkauttaa!

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn, että adressin tekijä Heikki Saure voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Facebook
Tulisiko asuntolainojen korkovähennykset poistaa?