Korvenperän- ja Siitamantien kevyenliikenteenväylät

 

Kuntalaisadressi Korvenperäntien ja Siitamantien kevyenliikenteen väylien rakentamiseksi nopealla aikataululla

 

Me allekirjoittaneet vetoamme Kangasalan kuntaan, jotta kevyenliikenteen väylät rakennettaisiin nopealla aikataululla Korvenperäntien ja Siitamantien vierelle.

Hankkeisiin on tielaitos antanut myönteiset päätökset eli kuntalaisten turvallisuus, liikkumisvapaus ja Pohjois-Kangasalan positiivinen kehitys on enää Teidän vastuulla, arvoisat luottamushenkilöt. Perusteluina vetoomuksellemme esitämme Kangasalan kunnalle kunnioittavimmin seuraavaa:

 

1) Korvenperäntie nro. 3403 ja Siitamantie ovat erittäin kapeita ja niiden pientareet ovat aivan olemattomat. Jalankulkijoiden, lenkkeilijöiden ja pyöräilijöiden tilanne näillä teillä on tällä hetkellä äärimmäisen vaarallinen. Kaksi henkilöautoa eivät mahdu toistensa ohitse jos tien reunassa/pientareella on jalankulkija/pyöräilijä. Toisen auton on jarrutettava tai valveutuneen ulkoilijan on hypättävä kesällä ojaan tai talvella lumihankeen. Jos jompikumpi edellä mainituista asioista ei toteudu niin taivaspaikka on toivottavasti ollut varattuna. Ja täytyy muistaa, että Korvenperäntiellä on 80km/h nopeusrajoitus. Asia korostuu entisestään kun toinen ajoneuvoista on linja-auto tai muu raskas ajoneuvo. Emme pysty millään ymmärtämään miten jo pitkään suunnitteilla olleet kevyenliikenteen väylät ovat vieläkin vasta suunnitteluasteella.

 

2) Lasten turvallisuus kouluihin mentäessä ja sieltä tullessa sekä koulun retkillä. Kaikki varmasti ymmärtävät, että lapset eivät ole liikenteessä aikuisia ja heidän matkansa pitäisi olla turvattu ainakin liikenteen puolesta. Sitä se ei nyt todellakaan ole näillä seuduilla vaikka Korvenperäntien vuoksi koulukyydin jotkut saavatkin, parhaimmillaan neljänteen luokkaan saakka. Entä sen jälkeen? Ei neljäsluokkalainenkaan osaa varoa liikenteessä kuten aikuinen. Me allekirjoittaneet laittaisimme lapsemme paljon mieluummin pyörällä tai kävellen kouluun, jos se ilman alituista hengenvaaraa olisi mahdollista. Kuntakin säästäisi koulukyydeissä pitkän pennin.

 

3) Lasten sosiaalinen elämä? Ei voi olla niin, että kun puhutaan välimatkoista jotka ovat vain muutamia satoja metrejä tai maksimissaan 2 kilometriä niin vanhempien on kuljetettava lapset kavereilleen, jotta heillä olisi realistiset mahdollisuudet selvitä hengissä aikuiseksi asti. Havisevalla, Havialassa, Lihasulassa, Suinulassa ja Ruutanassa asuvien ihmisten keski-ikä ei ole ainakaan kasvamassa, jolloin  turvallinen liikkuminen on aivan ensiarvoisen tärkeää. Lisäksi alueille rakennetaan koko ajan uusia omakotitaloja jolloin ikärakenne entistään nuorenee ja liikkumisen tarve kasvaa.

 

4) Suinulan, Havisevan, Havialan ym. yhdistää kunnan keskustaan ja Ruutanaan yksi tie eli Korvenperäntie. Valitettavasti muita reittejä esim. lähimpään kauppaan ei ole. Kaikilla ihmisillä ei ole autoa käytettävissä, sen tuntuvat luottamushenkilöt välillä unohtavan. Palveluiden keskittäminen on täysin ymmärrettävää ja pidämme hyvin todennäköisenä sitä, että Pohjois-Kangasalla Ruutanan seudun palveluita tullaan kehittämään ja lisäämään jolloin siellä jolloin siellä asioiville ihmisille pitää taata turvallinen liikkuminen. Siitamantie ja Korvenperäntie eivät ole autoilijoillekaan millään kriteerillä turvallisia niiden kapeuden ja tien vieressä liikkuvien ihmisten vuoksi.

 

5) Suinulan ja valtatie 9:n eritasoliittymä tullaan rakentamaan lähivuosina. Se ei ainakaan vähennä varsinkaan Korvenperäntiellä jo nyt merkittävää raskaan kaluston liikennettä, sillä valitettavan moni oikaisee sitä kautta Lahden tielle ja toisin päin jo nyt. Korvenperäntien ja Siitamantien kunto on myös erittäin huono ja teiden vauriot aiheuttavat ajoneuvoille vaarallisia heittoja. Lisäksi risteyksissä on erittäin huono näkyvyys ja ne ovat suorastaan vaarallisia ottaen huomioon ajonopeudet. Teille on saatava myös valaistus, jotta ihmisten liikkuminen olisi mahdollista muinakin vuodenaikoina kuin kesäaikaan.

 

6) Kuntaa mainostetaan Kesäpäivä Kangasalla teemalla ja kauniilla harjumaisemilla. Ikävä kyllä niistä nauttimiseen Haralan Harjun suunnalla on varauduttava kulkemaan auton kyydissä. Varmasti kuntalaiset muualtakin haluaisivat laajentaa esim. pyöräilyreittejään tänne kauniiseen maalais- ja harjumaisemaan mutta ilman kevyenliikenteen väyliä ja valoja jää se monilta vain haaveeksi.

 

 


Heidi Lehto ja Johanna Lauttanen    Ota yhteyttä adressin tekijään