Kouluja ei saa avata ennen kesää

Tämä adressi Kouluja ei saa avata ennen kesää keräsi noin viikon aikana 3.5.-11.5. valtavan määrän nimiä: adressit.com-palvelun kautta 11 152kpl, sekä 9kpl sähköpostitse toimitettua nimeä, eli yhteensä 11 161 nimeä. Kiitos jokaiselle allekirjoituksestanne, toivotaan että viestillämme on vaikutusta. Adressin nimilistan sekä sen sisältämät kommentit ministeriön ohjeiden mukaisesti on luovutettu 11.5.2020 klo 23:59 sähköpostitse vastuuministeri Li Anderssonille. Nimien keräys on nyt päättynyt. 

 

Adressi on laadittu tämän avoimen kirjeen pohjalta: https://www.maskitkaikille.fi/avoin-kirje-ja-vetoomus/

Allekirjoittamalla addressin vaadin hallitukselta päätöstä, että koulut avataan vasta, kun opiskelu on turvallista kaikille ja koronaviruksen leviäminen Suomessa pysäytetty. 

 koulukapina.jpg

Suunnitelma koulujen avaamisesta ja siirtymisestä porrastettuun lähiopetukseen 14.5.2020, koronaepidemian yhä kasvaessa, on laajasti järkyttänyt kansalaisia ja pienten koululaisten vanhempia. Tähän asti Suomi on hoitanut epidemiaa kohtalaisesti ja tiukat rajoitustoimet ovat purreet. Miksi hukata kaikki tähän asti tehdyt uhraukset; konkurssit, eristystoimenpiteet, karanteenit ja turvatoimet päästämällä tauti leviämään kouluissa vain kaksi viikkoa ennen kesälomien alkua – varsinkaan kun kouluissa ei lapsilla ole edes mahdollisuutta pitää turvavälejä tai suojautua sisätiloissa helposti ilmateitse leviävältä (1) virukselta edes porrastetussa mallissa?

 

Yle kertoo 29.4. (2) päätöksen perustuvan THL:n tietoihin, jonka mukaan ”kansainvälinen tautidata kertoo, että lapset eivät juuri saa tartuntoja ja sairastavat taudin usein hyvin lievin oirein”. Tämä perustelu ei pidä paikkaansa: lapset saavat ja levittävät tartuntoja yhtä paljon kuin aikuisetkin (3), mutta heidän oireensa ovat lievempiä, mikä tekee viruksen leviämisestä vielä salakavalampaa. Asiasta on julkaistu nyt ainakin kaksi eurooppalaista tieteellistä tutkimusta: arvostettu tiedejulkaisu Lancet (4) sekä Berliinin lääketieteellinen yliopisto (5), jotka ovat kummatkin päätyneet samaan lopputulokseen tahoillaan: lasten ja aikuisten välillä ei ole eroa viruksen tarttumisessa tai tartuttavuudessa. THL sekä STM johtavat hallitusta harhaan, jos päätöksen teon välineiksi annetut tiedot ja perustelut ovat virheellisiä. MTV3:n mukaan (6) myöskään realistisia vaihtoehtoja vertailevia mallinnuksia ei ole edelleenkään julkistettu, vaikka materiaaleissa viitataan myös muihin ennusteisiin. STT on pyytänyt toistuvasti sosiaali- ja terveysministeriöltä sen alaisen mallinnusryhmän tekemiä taudin kulkua koskevia ennusteita ja mallinnuksia käyttöönsä, mutta ei ole niitä saanut. Kysyjää on ohjattu viranomaiselta toiselle ja tietopyyntöihin on joko vastattu valikoivasti toimittamalla esimerkiksi tilannekatsauksia tämänhetkisestä tilanteesta tai ei ollenkaan.

hesari2.jpg

THL ja STM ovat 30.4. Helsingin Sanomissa myöntäneetkin suoraan (7), että haluavat koulujen avaamisella kiihdyttää epidemiaa, eivät hidastaa sitä. Tämä onnistuneekin helposti, kun kesälomille lähtevät lapsiperheet kuljettavat viruksen maaseudulle vanhusväestön keskuuteen. Terveysviranomaisten pyrkimys kiihdyttää epidemiaa ja saada sairaanhoidon tehohoitopaikat täyteen ennen syksyä on sekä eettisesti, juridisesti ja moraalisesti kestämätön, eikä myöskään millään tavalla edistä epidemian hidastamista. Tutkimusten mukaan laumaimmuniteettia luultavasti ei tule (8) eikä rokotuksesta ole varmuutta. Jokainen aikainen kuolema on myös turha, koska kuoleva potilas tänään voitaisiin ehkä pelastaa jo puolen vuoden päästä, kun tietoa ja ehkä parempaa hoitoa ja lääkitystä myöhemmin voi olla saatavilla. Jos Suomi ei pysäytä koronavirusta, tauti ryöstäytyy käsistä, tutkijat osoittavat (9).

 

WHO:n vaatima tukahduttamisstrategia (10) onkin ainoa toimiva vaihtoehto, koska epidemian hidastaminen - saati sen kiihdyttäminen - ei lopeta epidemiaa ja poikkeustilaa ikinä. Hidastaminen tuhoaa myös talouden. Pysäyttäminen maksaisi 5 miljardia, hidastaminen vähintään 100 miljardia (11), kiihdyttäminen vielä enemmän menetettynä rahana ja kansanterveytenä. Taloutta ja ihmishenkiä ei siis tarvitse asettaa vastakkain, vaan edullisinta epidemia on tukahduttaa kokonaan, kuten esimerkit (12) näyttävät ja emeritusprofessori Jantunen osoittaa kirjoituksessaan (13). STM:n ja THL:n linjaus on myös ristiriidassa hallituksen oman epidemian hidastamiseen pyrkivän korona-linjauksen kanssa "testaa, jäljitä, eristä ja hoida". On lopulta vain kaksi suuntaa, epidemian annetaan joko levitä tai se yritetään estää. Olisi johdonmukaista ja viranomaisluottamuksen kannalta tärkeä tietää, kumpaa linjaa Suomi nyt seuraa. Kaksoisviestintä on jo nyt aiheuttanut kansalaissa epäselvyyttä ja turvaväleistä ja suojaustoimenpiteistä piittaamattomuutta, sekä vääränlaiseen turvallisuudentunteeseen tuudittautumista, kun ei selvästi kerrota mikä linja on.

 

Esimerkin koulujen avaamisen seurauksista voi nähdä Tanskasta (14), jossa tarttuvuusluku on kääntynyt uudelleen nousuun. Pohjoismaista ainoastaan Ruotsi on pitänyt koulut auki koko epidemian ajan, ja siellä epidemian kasvu sekä kuolleiden määrä ovat kymmenkertaisia muihin pohjoismaihin verrattuna (15).

 

Päätös avata koulut tietäen, että tartuntamäärät kasvavat päätöksen myötä, rikkoo myös Suomen perustuslakia (2 luku, 7 §): ”Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.”, terveydenhuoltolakia (1 luku, 2 §), jonka tarkoitus on edistää ja ylläpitää väestön terveyttä, hyvinvointia, työ- ja toimintakykyä sekä sosiaalista turvallisuutta, sekä tartuntatautilakia (16), jonka tarkoituksena on ehkäistä tartuntatauteja ja niiden leviämistä sekä niistä ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja. Suomi on myös sitoutunut myös YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen (17), jossa todetaan että yksilöillä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Antamalla vaarallisen koronaviruksen levitä, nuo oikeudet eivät kaikille toteudu.

 

Haluamme suojella lapsiamme, heidän opettajiaan, koulun henkilökuntaa, lasten perheitä sekä riskiryhmäläisiä. Haluamme suojella myös tähän asti väljemmissä koulutiloissa opiskelleita yhteiskunnan kannalta kriittisten ammattilaisten lapsia ja perheitä tartunnoilta. Monet perheistä joutuvat tilanteen pakosta harjoittamaan kansalaistottelemattomuutta, kun eivät voi päästää lapsiaan lähiopetukseen levittämään ja saamaan tartuntoja .Tämä lisää myös eriarvoisuutta ja kärsimystä, kun osa lapsista ei saa enää edes etäopetusta tai pääse osallistumaan etänä järjestettyyn kouluruokailuun. Myöskään lastensuojelun tehtäviä ei voi siirtää opettajille, vaan huono-osaisiin lapsiin ja ongelmaperheisiin on saatava yhteys jollakin muulla tavalla kuin pakottamalla 500 000 peruskoululaista kouluihin altistettavaksi virukselle.

 

Me allekirjoittaneet emme hyväksy hallituksen päätöstä avata kouluja ennen kesää. Hallitus ei voi siirtää vastuutaan terveysviranomaisten THL ja STM linjauksista Aluehallintavirastojen ja koulujen päätettäväksi, kun niidenkin on THL:n ja STM:n suosituksia seurattava myös tartuntatautilain alla. Toivomme että Marinin hallitus päivittää suunnitelmaansa koulujen avaamisesta kiireellisesti uusimpien tutkimustulosten mukaiseksi, ja palaa porrastettuunkin lähiopetukseen vasta kun opiskelu on turvallista kaikille ja viruksen leviäminen on pysäytetty. Keinot ovat samat kuin hallituksen itse linjaamat ”testaa, jäljitä, eristä ja hoida”. Turvallisen exit-strategian keinovalikoimiin pitäisi ottaa myös maskien käyttö (18), joka on jo otettu käyttöön osassa niitä maita jotka suunnittelevat avaamistoimia, kuten Saksassa (19) ja Kreikassa (20). Esimerkkiä voisi ottaa myös epidemian jo tukahduttamaan pystyneistä Aasian maiden (21) maskikäytännöistä. THL tai STM voisivat tarvikepulassa suositella edes kotitekoisten maskien käyttöä, kun niiden hyödyistä on jo laajaa näyttöä (22).

 

Lähteet:

(1) https://www.nature.com/articles/s41586-020-2271-3

(2) https://yle.fi/uutiset/3-11328607

(3) https://www.dailymail.co.uk/news/article-8272905/Children-catch-coronavirus-adults-study-finds.html

(4) https://www.thelancet.com/journals/laninf/article/PIIS1473-3099%2820%2930287-5/fulltext

(5) https://zoonosen.charite.de/fileadmin/user_upload/microsites/m_cc05/virologie-ccm/dateien_upload/Weitere_Dateien/analysis-of-SARS-CoV-2-viral-load-by-patient-age.pdf

(6) https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tallaisiin-arvioihin-paatos-koulujen-avaamisesta-perustuu-asiantuntijat-suosittivat-koronaepidemian-kiihdyttamista-muutoin-voi-syntya-ruutitynnyri/7807298

(7) https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006473108.html

(8) https://www.theguardian.com/society/2020/apr/20/studies-suggest-very-few-have-had-covid-19-without-symptoms

(9) https://yle.fi/uutiset/3-11308052

(10) http://www.euro.who.int/en/about-us/regional-director/statements/statement-every-country-needs-to-take-boldest-actions-to-stop-covid-19

(11) https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/tutkijan-karu-laskelma-suomen-taloudesta-jaa-uupumaan-koronan-takia-lahes-100-miljardia-2020-luvulla-jos-nyt-valitaan-vaarin/

(12) https://www.theguardian.com/world/2020/apr/09/have-australia-new-zealand-stopped-covid-19-in-its-tracks-coronavirus

(13) https://worldaccordingtomatti.blog/2020/04/29/covid-19-torjunta-ei-rahat-vai-henki-vaan-rahat-ja-henki/

(14) https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006493695.html

(15) https://ourworldindata.org/grapher/total-covid-deaths-per-million?tab=chart&time=2020-03-14..&country=FIN+NOR+SWE+DNK+ISL

(16) https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2016/20161227

(17) https://ihmisoikeusliitto.fi/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/

(18) https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006493442.html

(19) https://www.bbc.com/news/world-europe-52382196

(20) https://news.gtp.gr/2020/04/29/greece-sets-face-mask-rule-contain-covid-19-spread/

(21) https://edition.cnn.com/2020/04/01/asia/coronavirus-mask-messaging-intl-hnk/index.html

(22) https://medium.com/@tomaspueyo/coronavirus-the-basic-dance-steps-everybody-can-follow-b3d216daa343

Kuva 1: kuvakaappaus Helsingin Sanomien päivittyvästä koronaseurannasta 30.4.2020: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006473108.html