Kuvake.netin sulkeminen

ADRESSI ON SULJETTU! KIITOS NIMENSÄ KIRJOITTANEILLE!

Kuvake.net on siistinyt sivujaan ja muuttunut mukavemmaksi paikaksi. He tiesivät adressistani sillä sain heiltä sähköpostia. Adressini nimeke oli saada kuvake suljettua, mutta todellisuudessa halusin herättää heidät siellä kuvakkeen ylläpidossa kuin myös ihmiset tarkastelemaan omia tai lapsiensa tekemisiä ja minkä kuvan he muille antavat. Onnistuin herättämään keskustelua ja mielipiteitä - puolesta ja vastaan. Kuvake.net ei välittänyt suorasta palautteesta eikä aika moni edes sitä laita, joten tein adressin jonne on helppo laittaa nimensä kun joku muu puhuu heidän puolestaan. Kuvake.net on huomannut adressini kautta valtavan määrän ihmisiä, jotka ovat tällä sulkemisen kannalla.
Tunnen onnistuneeni tavoitteessani. Kuvake.net on tehnyt mahdolliseksi laittaa liian paljastavat kuvat k-16, ja itse en sivua selaillessani niitä nähnyt juuri ollenkaan hyppivän naamalleni. Kuvake.net on kehittynyt parempaan suuntaan ja toivon että ovat tulevaisuudessa tarkempia, mitä kuvia käyttäjät itsestään pistävät. Kun pitää yhteisistä säännöistä kiinni niin kaikilla on mukavempi olla.

Niin, ja en lähetä tai ole lähettänyt adressia kuvake.netille. Se riittää, että he tietävät tästä ja ovat ottaneet ohjat käsiinsä sivustoa muuttaessa.


----------------------------
Tämän adressin perusteisiin perehtyminen vie hetkisen, joten pyydän varaamaan hetki aikaa.
Tätä seuraavaa tekstiä saa ajatella niin nuoret kuin vanhatkin, sivuston käyttäjät tai "siitäkoskaankuulleetkaan" -ihmiset! Tämän seuraavan on tarkoitus saada asian nostattamaan ajatuksia puolesta ja vastaan. Omia mielipiteitään saa mailata!
Lämmin kiitos allekirjoittajille!

*-----------------------------------------*
http://www.kuvake.net

Top lista: http://kuvake.net/toprates.php

(tekstiä päivitetty 20.03.07)

(Tässä vaiheessa haluankin huomauttaa, että tämä adressi ei ole koottu pelkästään itseni näkökulmasta vaan myös itse käyttäjien ja tavalla tai toisella "uhrien" näkökulmasta.)

Kuvake.net sivusto on eräänlainen kuvagalleria nuorille. Tosin se on mielestäni sopimaton ja innostaa nuoria yhä enemmän mm. käyttämään seksikkäitä vaatteita ja nuoret alaikäiset naiset innostavat yli 18 vuotiaita nuoria miehiä kiinnostumaan itsestään. Nuoret laittavat niitä kuvia myös siksi, että "vain koska muutkin tekevät" tai jotta tulisivat hyväksytyiksi oman ja vastakkaisensukupuolen edustajan kanssa. Näin ei saa nuorten maailma kehittyä.

Eli sivustolla on suurin osa alle 18 -vuotiaita nuoria, joista yli puolet tyttöjä, jotka esittelevät kuvagallerian kuvissaan itseään seksikkäänä ja seksisymbolina. Se ei ole nuorten hommaa! Tytöt eivät ole paitsi alusvaatteisillaan vaan myös jotkut ALASTI peittäen itseään vain käsillään tai maaten sängyllä yms.

Etusivulta löytyi mainos (nykyään näkyy ainakin ihmistenhaku kriteereissä)
"nyt voit etsiä esimerkiksi satiinilakanoissa nukkuvia tyttöjä, joilla on lävistyksiä!"

Sivusto lisää pinnallisuuden ja nuorten seksikkyyden ihannointia. Monilla nuorilla on käsitys jo ennestään olevasta laihuuden ihannoinnista vielä se, että täytysi olla seksikäs. Ei nuorten tarvitse olla seksikkäitä, jotta löytäisivät seurustelukumppanin.

Sivusto tuo ongelmia nuorten ihmissuhteisiin. Monet ihmiset eivät välitä seurustelu/parisuhteestaan, kun lirkuttelevat ja ehdottelevat sopimattomia sivuston muille, täysin tuntemattomille käyttäjille. Ja he tahtomattaan/tarkoituksella loukkaavat seurustelukumppaneitaan.

Useimmat nuoret miehet ja pojat rekisteröityvät sivulle vain, jotta pääsevät lähemmin tutkimaan kuvissa esiintyvien tyttöjen tietoja ja myös ottamaan heihin yhteyttä sillä kuviahan pystyy siellä kommentoimaan.

Itse rekisteröidyin noin puoli vuotta sitten katsoakseni, mikä meininki kuvake.net sivustolla on ja koska siellä oli ystäviäni. Järkytyin suuresti kun huomasin, kuinka monen tytön pääaiheena oli kuvissaan seksi. Minun kuvani olivat ns. normaaleja eli vaatteet olivat päällä eikä rintavakoja tai muitakaan ollut näkyvissä enkä ollut kuvissa alusvaatteisillaan kuten muut ja joku stereotypinen keskenkasvuinen nörtti poika pisti minulle kommenttia: "mikä kuvissasi on seksiä". Tämä jos mikä osoittaa jo, että sivuston käyttäjät olettavat tälläisen käytöksen olevan täysin normaalia! Poistin tunnukseni heti parin päivän rekisteröityneenä olon jälkeen.

Olen ottanut muutaman kerran yhteyttä sivustoon ja he tietävät tästä adressista. Adressi on jo alkanut näyttää sivustolla hyviä merkkejä kehityksestä. Eli kyllä adressista on apua, vaikkei sivustoa tämän avulla suljettaisikaan. Ylläpito tulee huomaamaan kuinka paljon löytyy ihmisiä, jotka eivät pidä siitä, miten sivusto antaa teinien seksiä tihkuvat kuvat olla sivulla.
Sivusto kuulemma yrittää pitää liian paljastavat kuvat pois käyttäjien ilmiantojen avulla, mutta luulenpa ettei tämä auta. Heidän toimintansa on vähän karannut käsistä. Jos perustaa sivuston, täytyy antaa tiukat ohjeet kaikkien turvallisuuden kannalta joita sitten myös noudatetaan. Tosin sivusto antaa jo mainos teksteillään ym. sellaisen kuvan, että sivusto SAA sisältää moisia kuvia.


Tämän adressin tarkoituksena on boikotoida sivua ja tehdä jotain sille, miten nykynuoret esittävät liian seksikkäitä mm. stringeillä, jotka todellakaan ei ole mitään lasten alusvaatteita. Vaadin, että sivulle joko tehdään ikärajaksi 18 vuotta ja henkilötunnus rekisteröityessä varmistamaan henkilöllisyyden. Sillä kuka oikeasti uskoo, että vanhemmilta kysytään lupa, jotta saadaan kuviansa nettiin. Etenkään, jos tytär tai poika esiintyy alusvaatteillaan kuvissa. Se voi johtaa pedofiliaan, sillä etenkin nuoren tytön itsetuntoa pönkittää se, että vanhemmat miehet kommentoivat kuviin sanomalla kaikkea mukavaa esimerkiksi vartalosta. Onko se sitten hienoa myöhemmässä elämässä olla tottunut siihen, että kaikkien miesten täytyy kehua vartaloa ja tämä vaikeuttaa sitoutumista jos jää kaipaamaan jokaisen vastaantulevan miehen kommentteja itsestään. Eihän sitä voi varmasti tietää, että meneekö se tulevaisuus näin. Kuka ottaa riskin ja kokeilee lapsensa tai itsensä tulevaisuutta?

Lisäksi sivustolla on suurena osana baarit, jotka voi lisätä menomesta listaansa. Myös drinkit ja eri alkoholi juomat kuuluvat suosikkilistoihin. Eikö se jo kerro siitä, että sivuston täytyisi olla vain yli 18-vuotiaille nuorille.
(Alkoholit kun ovat Suomen lain mukaan K-18, vaikka teinit niitä joisivatkin.)

Minuun voi ottaa yhteyttä asian tiimoilta sähköpostiin:
tezz_308(a)jippii.fi
Voit myös mailata minulle, jos sinulla on hyviä perusteluita vastaan tai puolesta. Vastaan mielelläni kysymyksiin.
------
-----------------------------------------------