Lipunmyynti G-junissa Lahden ja Riihimäen välillä säilytettävä
Kesällä 2018 aiotaan lakkauttaa lipunmyynti Lahden ja Riihimäen välillä liikennöitävistä G-junista: "kylmäasemille" (Herrala, Järvelä, Lappila, Mommila, Oitti, Hikiä) aiotaan asentaa lippuautomaatit. Konduktööripalveluja "tehostettaisiin" niin, että konduktöörit lipunmyynnin sijaan vain tarkastaisivat lippuja sekä siirtyisivät junista toisiin, jolloin joissakin junissa mahdollisesti olisi henkilöstönä vain kuljettaja.
Lipunmyynti junissa on merkittävä osa turvallista ja vaivatonta junamatkustamista:
- väliasemilta junaan nousevilla sekä asemien lipunmyyntiaikojen ulkopuolella pitää olla mahdollisuus ostaa lippu lipunmyyntivaunussa; etenkään monilla ikäihmisillä ei ole käytössään nettiä tai älypuhelinta, ehkei monilla turisteillakaan
- lippuautomaatit olisivat taajamien laidoilla olevilla pysäkeillä sekä sään armoilla että ilkivallan kohteina: automaattien toiminta olisi etenkin talvisin hyvin epävarmaa
- Lahden asematunnelissa olevien lippuautomaattien käyttö on turvatonta etenkin iltaisin.
Perinteiset konduktööripalvelut tulisi säilyttää:
- liputta matkustaminen varmastikin yleistyisi, jos junissa olisi vain satunnaisia lipuntarkastuksia lipunostomahdollisuuden sijaan
- ilman konduktöörejä ilkivalta ja roskaaminen mitä todennäköisimmin lisääntyisi
- konduktöörit auttavat liikuntaesteisiä matkustajia ja nostelevat lastenvaunuja korkeaportaisiin juniin/junista
- pelkällä olemassaolollaan konduktöörit ehkäisevät häiriökäyttäytymistä sekä puuttuvat häirintätilanteisiin
- junan kuljettaja ei voi reagoida SOS-ilmoitukseen, joten satunnainenkin konduktöörittömyys olisi ilmeinen turvallisuusriski
- onnettomuustilanteissa konduktöörit käynnistävät pelastustoimet ja osallistuvat niihin sekä ohjeistavat ja rauhoittavat matkustajia
- automaattikuulutukset eivät kata matkustajien tiedontarvetta: konduktöörit esimerkiksi neuvovat matkustajia jatkoyhteyksistä henkilökohtaisesti ja etenkin poikkeustilanteissa, he osaavat kertoa risteysasemien tulo- ja lähtölaiturit sekä kuuluttavat viivästyksistä ja muista erityistilanteista.
Helena Raikas Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45691 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10633 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
369 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2329 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
218 Luotu: 01.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
214 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
138 Luotu: 07.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20900 Luotu: 20.03.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
122 Luotu: 23.06.2025