Lisää liikennevalvontaa Karjalohjan alueelle!

Olen jo jonkin aikaa seurannut kauhulla Karjalohjalla ja sen lähialueilla tapahtuvaa jatkuvaa kaahaamista ja päättömiä ohitteluja. Läheltä piti-tilanteita sattuu päivittäin ja iso osa kuskeista ajaa huomattavaa ylinopeutta mutta poliiseja näkee harvoin. Iltaisin nopeudet tuntuvat kasvavan entisestään. Viikonloput ovat jo oma lukunsa kun teillä liikkuvien määrät moninkertaistuu mökkiläisten, hupiajelijoiden ja pyöräilijöiden myötä.

Erityisen villiä liikenne tuntuu olevan Karjalohjantiellä Särkiän kohdalla missä asutus on hyvin lähellä tietä. Viimeisin uhri oli meidän rakas Viljo-kissamme joka jäi auton alle sunnuntaina 14.6 vähän ennen yhtätoista illalla Karjalohjantiellä lähellä Puujärventien risteystä. Välinpitämön kaahaaja tuskin oli edes viitsinyt pysähtyä tarkistamaan onko kissa hengissä vaan jätti Viljon keskelle tietä makaamaan mistä paikalle saapuneet nuoret naiset hänet löysivät, elottomona mutta edelleen lämpimänä. Onneksi he olivat paikalla juuri kun äitini sattui paikalle ulkoiluttamaan koiraamme ja kantoivat Viljon ruumiin pihaamme. Itse en paikalle päässyt auttamaan enään siihen aikaan ja äitini asuu yksin. Heille vielä tuhannesti kiitoksia!

Tarkoituksenani on siis kerätä teidän paikallisten ja mökkiläisten tai miksei kenen tahansa joka on alueen liikenteestä on huolissaan nimiä tähän adressiin minkä lopuksi toimitan Länsi-Uudenmaan Poliisilaitokselle.

Vaaditaan siis yhdessä kaikille turvallisempaa Karjalohjan seutua ja lisää liikennevalvontaa Poliisin taholta! Tarkoitti se sitten enemmän partiointia, tutkavalvontaa tai kameroita jotain on tehtävä ennen kuin onnettomuudet alkavat vaatia ihmishenkiä.

P.S. Vahinkoja sattuu myös ajaessa rajotusten mukaan.

Jos vahinko kuitenkin sattuu ja ajat jonkun eläimen yli, pysähdy ja tarkista onko eläin hengissä ja jos on soita kunnan päivystävälle eläinlääkärille (numeron löytää nopeasti googlesta) tai 112. Mikäli kyseessä on lemmikki yritä kysellä lähimmistä taloista tietäisikö he kuka on omistaja.

Kiitos jo etukäteen kaikille allekirjoittaneille!

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Eetu voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.







Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…