Lunta tupaan kokonaisuudessaan DVD:lle!
Tämän aivan loistavan brittiläisen komediasarjan (Alkuperäisnimeltään Alas Smith & Jones sekä myöhemmin Smith & Jones) kaikki tuotantokaudet olisi jo korkea aika saada julkaisuun DVD:nä.
Lainaus wikipediasta:
"Lunta tupaan (Alas Smith and Jones) oli BBC:n vuosina 1982–1998 lähettämä brittiläinen sketsisarja, jonka pääosissa olivat Mel Smith ja Griff Rhys Jones. Vuosina 1989–1995 sarjan englanninkielinen nimi oli Smith and Jones. Suomessa sarjaa ovat näyttäneet YLE TV2 ja Subtv.
Sarja kulki komediasarja Ei yhdeksän uutiset viitoittamalla tiellä, jossa käytettiin tabuja rikkovia aiheita, kyseenalaista kieltä sekä Smithin ja Jonesin kasvokkain käytyjä keskusteluhetkiä. Monet sarjan käsikirjoittajat olivat toimineet myös Ei yhdeksän uutisten käsikirjoittajina.
Sarjan alkuperäinen nimi on sanaleikki yhdysvaltalaisesta televisiosarjasta Alias Smith and Jones, jonka pääosissa olivat Pete Duel ja Ben Murphy. Mel Smithin ja Griff Rhys Jonesin kasvokkain käydyt keskusteluhetket muistuttavat Duelin ja Murphyn keskusteluja – Smith on idiootti, joka tietää kaiken ja Jones idiootti, joka ei tiedä mistään mitään.
Vuonna 2006 Smith ja Jones palasivat ohjelman pariin esittelemällä sarjan parhaita kohtauksia ohjelmassa The Smith and Jones Sketchbook. Ohjelmassa esitettiin myös uusia sketsejä, jotka pohjautuivat aiemmin sarjassa nähtyihin keskusteluhetkiin."
Tässä näytteeksi muutama sketsi ja yhden kauden tunnusmusiikki:
http://www.youtube.com/watch?v=FO0bCISOGis
http://www.youtube.com/watch?v=rwy2Ey27D8E
http://www.youtube.com/watch?v=UB6EywxB0mA
http://www.youtube.com/watch?v=M8omL4qEKq8
Nyt kaikki sarjan ystävät allekirjoittamaan tämä adressi.
Kun nimiä on tarpeeksi, adressi lähetetään Subtv:lle, Yle:lle, MTV3:lle, Panvisionille ja Finnkinolle, jotta he tietävät julkaisulle olevan kysyntää.
21.9.2009: Olen vaihtanut sähköpostiosoitettani joten jos tunnet tarvetta lähettää minulle palautetta liittyen tähän adressiin, lähetä se tähän osoitteeseen: Karri.Juntunen@gmail.com
Karri Juntunen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45658 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1465 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
364 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2319 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
251 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
212 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
190 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
178 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20892 Luotu: 20.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
133 Luotu: 07.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025