MELTAUKSEN LAPSI- JA PERHETUKIKESKUSTA EI SAA LAKKAUTTAA
VIESTIMME ROVANIEMEN PÄÄTTÄJILLE: MELTAUKSEN LAPSI- JA PERHETUKIKESKUSTA EI SAA LAKKAUTTAA
Rovaniemen perusturvalautakunta on päättänyt, että Meltauksen lapsi- ja perhetukikeskus lakkautetaan. Päätös toi yhden huolen lisää perheiden raskaaseen arkeen. Mistä kokonaisvaltaista tukea voi saada jatkossa? Todellisuus paperilla ja käytännössä eivät nyt kohtaa.
Meltauksen asiakkaina on ollut monenlaisia perheitä: Yksinhuoltajista pariskuntiin, työllisistä työttömiin. Tuen tarve on ollut moninainen: esimerkiksi jaksamisen loppuminen, onnettomuus tai fyysinen sairaus. Yksi piirre perheillä on yhteinen: He ovat usein yksin täällä Rovaniemellä. Sukulaisia ei ole, jos asuinpaikka on Rovaniemi esimerkiksi työn perässä muuttamisen vuoksi. Tällöin Meltaus on tarjonnut paikan, johon voimiensa äärirajoilla olevat vanhemmat ovat voineet lapsensa tuoda, saaden itsekin mahdollisuuden levähtää. Nyt apu tässä laajuudessa on lakkaamassa kokonaan.
On sanottu, että jatkossa tukiperheet ja Lapin ensi- ja turvakoti palvelisivat perheitä. 16:lle säännöllisesti Meltauksessa hoidossa olevalle lapselle on luvattu tukiperhe. Meltaus lakkautetaan 30.9.2012, eikä perheitä vielä ole kaikille tarjottu. Sijoitus- ja tukiperheistä on kuitenkin Rovaniemellä ollut tähän mennessä huutava pula. Vanhemmilla on myös pelko, etteivät tukiperheet voi tarjota Meltauksen lapsi- ja perhetukikeskuksen kaltaista apua: Ottaa lapset hoitoon pitemmäksi ajaksi ja myös lyhyellä varoitusajalla. Vanhempien käsitys on, että Lapin ensi- ja turvakodilla järjestetty tukitoiminta on ollut aiemmin kurssimuotoista. Meltauksesta tukea saavien perheiden tukitarve ei aina ole kalenteriin merkattavissa.
Jos Meltaus lakkautetaan, kriisitilanteessa lähin osoite olisi siis ensi- ja turvakoti. Onko kuitenkaan lapsen kannalta mielekästä, että häntä pompotetaan tukimuodosta toiseen? Meltaus on ollut monelle se turvallinen ja varma paikka, jossa lapsen on hyvä olla. Useat vanhemmista ovat saaneet apua myös kaupungin perhetyöstä. Muutaman tunnin apu ei kuitenkaan ole riittävä tilanteessa, jossa jaksaminen on hyvin tiukassa.
Meltauksen lapsi- ja perhetukikeskuksen työntekijöiden kerrotaan olevan kouluttamattomia tukitoimintaan. Vanhemmat ihmettelevät, miksi työntekijöitä ei ole vuosien myötä koulutettu tarpeen mukaisesti. Joka tapauksessa, he ovat tarjonneet hoidettaville lapsille ja myös Meltauksessa olleille aikuisille lämmintä ja tervejärkistä hoitoa ja tukea. Heillä on ollut aikaa hoitaa lapsia vaikka yön yli, toisin kuin esimerkiksi ajoittain täpötäydessä Lapin ensi- ja turvakodissa. Näyttää siltä, että lapsi- ja perhetukikeskusta on hivutettu pikku hiljaa alaspäin muun muassa jättämällä satsaamatta tilojen saneeraukseen. Remonttitarve on suuri. Sinänsä Meltaus paikkana on vertaansa vailla: Luonnon keskellä, iso talo, jossa lapset voivat juosta ja tutkia. Kodinomainen sisustus ja tunnelma.
Vanhemmat pelkäävät, että kaikki edellä luetellut seikat vain pahentavat perheiden tilannetta. Apua ei saakaan silloin, kun sitä tarvitsee. Tämä voi johtaa vanhemman tai vanhempien väsymiseen niin, että koko perhe kärsii siitä. Ennen kaikkea lapset, jotka ovat riippuvaisia vanhemmistaan. Tämä voi taas olla lapsen kohdalla tie kierteeseen, jolla on laajakantoiset, koko yhteiskuntaa rasittavat seuraukset. Useat tukea tarvitsevista vanhemmista ovat päässeet elämän ja työn syrjään suurelta osin Meltauksen ansiosta. Jo tieto siitä, että hyvä tuki on jatkunut, on saanut vanhemmatkin ponnistelemaan eteenpäin. Ja ennen kaikkea: Lapset voivat elämän syrjässä kiinni olevien vanhempiensa kanssa hyvin.
VAADIMME, ETTÄ ROVANIEMEN KAUPUNKI KARTOITTAA UUDELLEEN MELTAUKSEN LAPSI- JA PERHETUKIKESKUKSEN TILANTEEN JA TARPEEN SEN KÄYTTÖÖN.
VAADIMME MYÖS, ETTEI KESKUSTA LOPETETA, KOSKA SE HEIKENTÄÄ ROVANIEMELLÄ ILMAN LÄHEISIÄ OLEVIEN IHMISTEN ASEMAA.
Kolme Meltauksesta tukea saanutta perhettä Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |