Näpit irti lakko-oikeudesta!

Näpit irti lakko-oikeudesta!

 

Ammattiyhdistysliikkeen jäsenistön mitta on täyttynyt. Parin vuoden kuluessa on tehty miljardien eurojen tulonsiirto työntekijöiltä työnantajille, eikä uusia kunnon työpaikkojakaan ole syntynyt. Työaikoja on pidennetty ilman korvauksia kolmella päivällä vuodessa, julkisella sektorilla lomarahoja on leikattu kolmanneksella ja työnantajien sotu-maksuja siirretty työntekijöiden maksettaviksi.

 

Nyt hallitus ja työnantajatahot vaativat muutoinkin heiveröisen työsuhdeturvan heikentämistä ja työntekijöiden saattamista eriarvoiseen asemaan työmarkkinoilla, eli kaksien työmarkkinoitten luomista. Lisäksi jotkut kiihkoilijat ja työnantajatahot vaativat poliittisten työtaisteluvapauksien rajoittamista.

 

Kyse on loppukädessä työehtosopimusten yleissitovuuden heikentämisestä, kokoontumisvapauden leikkaamisesta ja työnantajan yksinvallan lisäämisestä. Tavoitteena on kieltää ay-liikkeen yhteiskunnallinen ulottuvuus, lakko-oikeus ja näin rajoittaa ja leikata ihmis -ja perusoikeuksia.

 

Me allekirjoittaneet tuemme ay-liikkeen työtaisteluiden käyttövapautta työsuhdeturvan ja muiden oikeuksien puolustamiseksi. Lakko-oikeus ja pakkotyön teettämisen kielto ovat kansainvälisillä sopimuksilla ja perustuslailla turvattuja perus- ja ihmisoikeuksia, eikä niitä saa rajoittaa.

Adressi luovutetaan eduskuntaryhmille. 

Martti Vaskonen

JHL:n edustajiston jäsen