Osa suorista bussilinjoista Espoosta Helsinkiin on säilytettävä
Vetoamme ja vaadimme, että osa suorista bussilinjoista Espoosta Helsinkiin säilytetään 3.1.2018 jälkeen.
Suorat linjat tulisi säilyttää vähintään näillä asuinalueilla:
Espoonlahti, Kivenlahti, Saunalahti, Tillinmäki, Soukka, Kaitaa, Suvisaaristo, Hannus, Iirislahti, Haukilahti, Suomenoja, Nöykkiö, Latokaski, Kattilalaakso, Olari, Mankkaa, Tuomarila, Espoon-Keskus
Useamman espoolaisen työmatka tulee pidentymään ja hankaloitumaan huomattavasti 3.1.2018 alkaen. Matka-aika pitenee jopa 15-45 minuuttia.
Matka hankaloitui vaihtojen takia. Miltä tuntuu vaihtaa liikenneajoneuvosta toiseen pakkasella tai räntäsateessa. Sisätiloissa vaihdon voi suorittaa vain Matinkylässä. Tapiolan terminaalin arvioidaan valmistuvan vuonna 2019.
Metro palvelee vain metroasen läheisyydessä asuvia ja helsinkiläisiä. Suurin osa espoolaisista jää paitsioon.
Tapiolan metroasema on avattu keskeneräisenä. Vain pohjoinen sisäänkäynti on auki. Eteläisen sisäänkäynnin valmistumiseen ei osattu sanoa tarkkaa ajankohtaa.
Matka metron uumenista maan pinnalle on pitkä. Kävelyä tulee huomattavasti enemmän kuin bussia käyttäessä, vaikka metroasemalla käyttäsi hissiä. Tämän suhteen liikuntarajoitteisia ihmisiä ei ole otettu huomioon. Monelle matka metrolaitureiden luo on huomattavasti pidempi kuin aikaisemmin kävelyyn tarvittava määrä bussia käyttäessä. Tämä asettaa liikuntarajoitteiset ihmiset heikompaan asemaan suorien bussilinjojen lakkauttamisen jälkeen. Osa liikuntarajoitteisista ihmisistä joutuu jatkossa turvautumaan taksiin.
Ensimmäiset kuvat matkalta Soukka - Kamppi 2.1.2018 ja 3.1.2018.
Toiset kuvat Reittioppaan tarjoamasta matkasta liikuntarajoitteiselle Westendin asema - Kamppi, jolloin Reittiopas näyttää matkan, jossa on mahdollisimman vähän kävelyä.
Hyvästi nopea ja vaivaton kulkuyhteys Helsinkiin 3.1.2018 alkaen!
Tasa-arvoisen julkisen liikenteen puolesta Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42992 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10394 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1060 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
695 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
600 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
103 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
85 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
651 Luotu: 06.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
76 Luotu: 18.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
56 Luotu: 12.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
805 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1702 Luotu: 01.05.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2764 Luotu: 08.04.2024
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
50 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
676 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20800 Luotu: 20.03.2025