Oulun kaupungin henkilöstön lomautusaikeet hylättävä
Varhaiskasvatuksen alan ammattilaisina ja kuntalaisina emme missään nimessä hyväksy suunniteltuja lomautuksia Oulun kaupungin henkilöstölle.
Me varhaiskasvatuksen ammattilaiset olemme työskennelleet eturintamassa koko koronaviruspandemian ajan. Me olemme toteuttaneet laadukasta, tavoitteellista ja suunnitelmallista varhaiskasvatusta. Me otamme lapset syliin ja lohdutamme. Me halimme ja silitämme. Me leikimme, hassuttelemme ja nauramme. Opimme ja opettelemme yhdessä. Meillä ei ole turvavälejä tai suojavarusteita, vaan laitamme itsemme alttiiksi joka päivä. Teemme kaikkemme, että lapsilla on terveellinen ja turvallinen kasvu-, leikki- ja oppimisympäristö.
Y&T-neuvottelut ovat märkä rätti vasten kasvojamme - lomautukset olisivat sitä vielä enemmän. Tässäkö on kiitos eturintamassa työskenteleville kasvatus- ja opetusalan työntekijöille? Työhyvinvointimme on jo nyt hyvin kuormittunut ja se on vaarassa venyä äärimmilleen.
Sama tilanne on monilla muilla kaupungin toimialoilla. Lomautukset tässä kriisitilanteessa eivät ole oikein. Lomautukset ovat kestämätön vaihtoehto, sillä hoidon ja tuen tarve on kasvanut koronapandemian aikana. Ne ovat väärä tie ja ne uhkaavat ennaltaehkäisevää työtä.
Monet muut suuret kaupungit, kuten Tampere, Helsinki, Espoo ja Rovaniemi, ovat pidättäytyneet toistaiseksi lomautuksista. Miten Oulu - lapsiystävällinen kunta - voi edes harkita kasvatus- ja opetushenkilöstön lomautuksia? Oulu on sitoutunut pitkäjänteiseen kehittämistyöhön lasten parhaaksi. Onko lomautuksia suunnitellessa tehty perusteellista lapsivaikutusten arviointia? Tuskin.
Allekirjoitamme tämän adressin yksityishenkilöinä, varhaiskasvatuksen ammattilaisina ja äänestäjinä
Susa Vikeväkorva Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
2725 Luotu: 27.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1515 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1423 Luotu: 10.12.2024
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20283 Luotu: 20.03.2025
Liigaan vain pelaamalla
99 Luotu: 23.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2476 Luotu: 15.07.2023
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3376 Luotu: 10.09.2021
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
497 Luotu: 01.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
248 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
220 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
236 Luotu: 13.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
746 Luotu: 10.03.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
639 Luotu: 13.03.2025
Pakkoruotsin poistaminen Suomen koulutusjärjestelmästä
26 Luotu: 25.04.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
1235 Luotu: 19.01.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
29 Luotu: 19.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
208 Luotu: 18.04.2025
Välenojan matalan kynnyksen kuntouttavan työtoiminnan (A1) säilyttäminen Hyvinkäällä Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
158 Luotu: 03.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11290 Luotu: 03.02.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1001 Luotu: 13.12.2024