Adressit.com

PELASTETAAN ENONKOSKEN LUTERILAINEN LUOSTARI

M Matti Turunen ·

Enonkosken luostarin tukiyhdistys on lehdistötiedotteessaan saattanut julkisuuteen moraalisen konkurssi-ilmoituksensa, jonka perusteella Enonkosken luostaritoiminta  uhataan lakkauttaa.  

Yli 30 vuotta kestänyt huolellisesti valmisteltu ja suurin ponnistuksin käynnistetty Enonkosken luostaritoiminta, sen kiinteistö ja Pyhän Kolminaisuuden kappeli ehdotetaan lopetettavaksi. 

Me allekirjoittaneet käännymme  Suomen luterilaisen kirkon, Mikkelin hiippakunnan ja Enonkosken paikallisen seurakunnan, Enonkosken kunnan sekä muiden asiaan vaikuttavien tahojen puoleen neuvottelemaan ja etsimään ratkaisua luostarin pelastamiseksi.  Enonkosken kunta lahjoittaessaan kiinteistön luostarille halusi selkeästi tukea oman kunnan, Ihamaniemen kylän paikallista toimintaa.

Neuvottelutilaisuus on suunniteltu pidettäväksi Enonkoskella 20.7. 2022 klo 14-18. 

Luostari on tärkeä osa suomalaista kirkkohistoriaa, erityisen tärkeä myös Itä-Suomen matkailun, vaellustoiminnan ja alueen tulevaisuuden kehittämisessä.  Jatkovalmistelut ovat jo kauan olleet käynnissä.

Me allekirjoittaneet haluamme tukea neuvotteluja Enonkosken luostaritoiminnan, sen kiinteistön, Pyhän Kolminaisuuden  kappelin ja  siellä järjestettävän  toiminnan jatkamiseksi.

Allekirjoittaneet:

Pekka Nousiainen, maakuntaneuvos, entinen valtiopäivämies, osa-aikaenonkoskelainen, luostarin kummi

Veli-Matti Hynninen, rovasti, kamarineuvos, luostarin perustajajäsen, Enonkosken kunnan yrityskummi, osa-aikainen enonkoskelainen

Matti Turunen, oopperalaulaja, kirkkomuusikko, osa-aikaenonkoskelainen

Anja Kuuramaa, Enonkosken kunnan ja seurakunnan entinen luottamushenkilö

Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Liitä linkki viestiin ja lähetä se ystäville, jotka saattaisivat allekirjoittaa.




Maksullinen mainonta

Adressit.com mainostaa tätä adressia 3,000 henkilölle.

Lisätietoja…

Valitse budjettisi
Maksutapa
OsuuspankkiNordeaHandelsbankenDanske BankAktiaS-PankkiPOP PankkiSäästöpankkiÅlandsbankenOma Säästöpankki
MobilePay
Google Pay
Apple Pay
Visa / Mastercarddebit tai credit
PayPal

Valitse maksutapa jatkaaksesi.