Pro Raunistula

Me allekirjoittaneet kannatamme Pro Raunistula kansanliikettä. Me tuemme heidän tavoitettaan suojella Turun Raunistulaa ja vastustamme uusien kerrostalojen rakentamista Raunistulaan.

* * *

Toteutuessaan uusi kaavaehdotus ajaisi ainakin suurimman osan alueen yrittäjistä, taiteilijoista ja muista toimijoista etsimään uusia tilojaan. Se muuttaisi taas uuden pätkän Aurajokivartta kerrostalomaisemaksi ja helpottaisi tulevien kaavoituskierroksten kerrostalokaavoitusta. Todennäköisesti myös liikennepaine Raunistulaan tulisi pahenemaan.

Nykyinen kaavaehdotus on valmistelijankin sanojen mukaan tehty alueen asukkaiden ja yleisen mielipiteen vastaisesti, lähinnä vastaamaan maanomistaja Alfa Center oy:n ja rakentaja YIT: toiveita. Vaikka asukkaita on nimellisesti kuultu, se ei juurikaan ole vaikuttanut suunnitteluun millään tavalla

Kaavassa rakennettaisiin muutamien pientalojen lisäksi parisenkymmentä kerrostaloa kattava lähiö legendaarisen puutalokaupunginosamme, kaupunkipuiston ja kulttuuripolun kylkeen.

Kyseinen kaava on herättänyt laajan vastustuksen sekä alueen asukkaiden että yleisesti Turkulaisten keskuudessa. Siitä huolimatta ilmeisen pieni joukko poliittisia päättäjiä yrittää jyrätä kaavaa väkisin läpi. Heidän toimintansa vaikuttaa ennemmin harvainvaltaiselta kuin demokraattiselta ja siksi ei ole hyväksyttävää.

13.5. pidetty mielenosoitus ymäpistö- ja kaavoituslautakunnan kokouksen alla ei muuttanut kaavaa kuin hivenen.