Pyhtään kirkonkylän urheilukentän kunnostus
Pyydämme, että Pyhtään kirkonkylän urheilukentän kunnostustarve otetaan huomioon suunniteltaessa Pyhtään kunnan budjettia.
Haluamme tuoda esiin urheilukentän kunnostustarpeen ja samalla myös koko kirkonkylän elinvoimaisuuden ylläpitämisen.
Konkreettisina toimina toivomme mm. valaistusta urheilukentän puolelle, tekonurmea, katosta katsomon päälle (alueella ei tällä hetkellä varjoa). Juoksuradalle mahdollisuuksien mukaan toimenpiteitä, rata on mm. keväisin niin märkä ja pehmeä, ettei siinä ole mahdollista juosta.
Adressi toimitetaan saatteen kera Pyhtään kunnan päättäjille.
Alla vielä pyhtääläisen nuoren mielipidekirjoitus liittyen urheilukentän kuntoon. Julkaistu kirjoittajan luvalla.
"Pyhtää kirkonkylän urheilukenttä pitää kunnostaa!
Olen käynyt pari kertaa urheilemassa Pyhtään kirkonkylän urheilukentällä kouluajan ulkopuolella, eikä ketään urheilijoita muita ole näkynyt. En ole viihtynyt kauan urheilukentällä, koska kentän kunto on huonolaatuinen, eikä se palvele tarkoitustaan.
Kirkonkylän urheilukentällä on monia asioita mitä pitäisi kunnostaa, kuten hiekkapohjainen juoksurata. Pohjan ollessa märkä salaojien toimimattomuuden takia hiekkainen juoksurata ei pääse kuivumaan, vaan rata pysyy märkänä ja juoksu tällaisella alustalla muuttuu hankalaksi. Myöskään pitoa ei ole.
Urheilukentän juoksurata olisikin hyvä muuttaa tartan pohjaksi, joka antaisi myös enemmän pitoa juoksuun. Märällä hiekalla juokseminen ilman pitoa voi aiheuttaa käyttäjälle loukkaantumisia, kaatumisia ja juoksu tuntuu epämiellyttävältä.
Urheilukentän keskellä olevan jalkapallokentän hiekka-alustan voisi muuttaa esimerkiksi tekonurmipohjaiseksi. Tämä muutos estäisi varusteiden kulumisen. Lisäksi tarkoituksen mukaista olisi jalkapallomaalien uudistaminen, ettei pallo mene pelatessa verkon läpi.
Urheilukentän käytettävyyttä parantaisi myös valaistuksen lisääminen. Tällä hetkellä alueen ainoa valaistus on jääkiekkokaukalon päädyssä. Urheilukentän pimeys iltaisin ja talvikaudella aiheuttaa sen, ettei pimeys houkuttele liikkumaan ja käyttämään aluetta. Kentällä on talvikaudella myös latu, mutta pimeässä saa pääosin hiihtää otsalamppu päässä.
Mielipiteenäni on, että kunnan pitäisi käyttää enemmän rahaa urheilukentän kunnostukseen, kuin esimerkiksi Kaunissaaren kunnostukseen, joka on maksanut kunnalle satoja tuhansia. Kaunissaari ei ole kaikkien kuntalaisten saavutettavissa ja hyödyttää vain marginaalista osaa kuntalaisista. Lisäksi Kaunissaaren kunnostusta perusteltiin muun muassa matkustuksen lisääntymisellä ja hotellitoimijan tulemisella Kaunissaareen, mikä ei koskaan toteutunut.
Nykyinen liikuntasuositus on 1,5-2h liikuntaa päivässä, joten olisi tärkeää luoda matalan kynnyksen maksuttomia liikuntapaikkoja ja mahdollisuuksia liikkua monipuolisesti. Tarkoituksen mukainen liikuntapaikka mahdollistaa myös sen, ettei tarvitse lähteä toiselle paikkakunnalle liikkumaan ja harrastamaan omaa lajia. Pyhtäällä liikkuminen muualle on vielä hankalaa, koska julkinen liikenne on heikkoa ja kulkeminen kauemmas on yksityisautoilun varassa.
Kunnan tehtävänä jo kuntalain mukaan on järjestää yleisiä edellytyksiä liikunnalle ja mikä olisi sen parempi paikka, kuin maksuton ja lähialueella oleva urheilukenttä. Liikuntapaikat ovat myös tärkeitä paikkoja luoman yhteisöllisyyttä kyläläisille, kun urheilun lomassa pääsee tapaamaan myös muita kyläläisiä. Jokainen varmasti pitäisi uudistusta hyvänä ja kannatettavana asiana."
Pyttis kk ry Ota yhteyttä adressin tekijään