Adressit.com

Psykoterapeutit vaativat: Suomen on tehtävä enemmän Gazan sodan lopettamiseksi

H Hanna Alén ja Roosa Takala ·

 

sketch17008089076561.png

HUOM. Adressin voivat allekirjoittaa Suomessa psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöön oikeutetut psykoterapeutit

Me allekirjoittaneet suomalaiset psykoterapeutit vaadimme, että Suomen ulkopoliittinen johto tekee nykyistä enemmän Gazan sodan lopettamiseksi, vaatii humanitaarisen avun esteetöntä pääsyä Gazaan ja edistää rauhanneuvotteluita Israelin ja Palestiinan välillä.

Sodasta aiheutuvan akuutin, mittaamattoman inhimillisen kärsimyksen lisäksi edessä on ylisukupolvinen traumatisoituminen: riski vastakkainasettelun, ennakkoluulojen, väkivallan ja vihan kierteen syvenemiseen - ja järkyttävien ja traumatisoivien tapahtumien toistumiseen yhä uudelleen, uusien sukupolvien ketjussa.

Sota on saatava päättymään ja jatkettava kestävän rauhan edellytysten luomista Israelin ja Palestiinan välille. Meillä on eurooppalaisina tässä prosessissa oma osuutemme. Tätä velvollisuutta Suomen ulkopoliittisen johdon ei tule väistellä: on vaadittava ihmisoikeuksien ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden toteutumista palestiinalaisalueilla ja Israelissa. Suomen on myös sitouduttava pidemmän tähtäimen rauhanprosessin aktiiviseen edistämiseen.

Ihmisarvo on loukkaamaton. Sitä on kunnioitettava ja suojeltava. Mikään poliittinen agenda ei oikeuta siviilien tappamista. Meitä jokaista tarvitaan puolustamaan ihmisyyttä ja kaikkien oikeutta ihmisarvoiseen elämään.

Psykoterapeutit ihmisyyden puolesta -ryhmästä
Hanna Alén, Helsinki; Mirja Sarkkinen, Espoo; Roosa Takala, Helsinki

 

Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Liitä linkki viestiin ja lähetä se ystäville, jotka saattaisivat allekirjoittaa.




Maksullinen mainonta

Adressit.com mainostaa tätä adressia 3,000 henkilölle.

Lisätietoja…

Valitse budjettisi
Maksutapa
OsuuspankkiNordeaHandelsbankenDanske BankAktiaS-PankkiPOP PankkiSäästöpankkiÅlandsbankenOma Säästöpankki
MobilePay
Google Pay
Apple Pay
Visa / Mastercarddebit tai credit
PayPal

Valitse maksutapa jatkaaksesi.