Puhdas sisäilma Porin lapsille!
Kansalaisaloite valtuustolle –
Porilaisille lapsille oikeus koulunkäyntiin ja päivähoitoon puhtaassa ilmassa.
9.10.2013 Yle julkaisi artikkelin koskien salassa pidettyä raporttia Porin koulujen ja päiväkotien sisäilmanlaadusta. Artikkelin mukaan kaikenkaikkiaan yhdeksässä kiinteistössä on todettu vakavia sisäilmaongelmia. Osa mainituista rakennuksista määritellään korjauskelvottomiksi (http://yle.fi/uutiset/porin_kouluissa_vakavia_sisailmaongelmia_-_lue_ylen_kasiinsa_saama_salainen_raportti/6872339).
Saastunut sisäilma on altistanut sadat lapset ja aikuiset eriasteisille terveyshaitoille. Sairaspoissaoloja ja työkyvyttömyyttä aiheuttavat mm. jatkuvat infektiokierteet, hengitysteiden oireet ja kroonistuneet silmäsairaudet. Esimerkkinä vakavemmista mahdollisista seurauksista mainittakoon maksa- ja munuaissairaudet. Kuka korvaa lapsille ja aikuisille sairastelusta, tai jopa terveyden menettämisestä, aiheutuvat kustannukset?
Tämä adressi vaatii Porin kaupungilta välittömiä toimenpiteitä, jotka tutkitusti ja todistetusti takaavat tarhalaisten ja koululaisten oikeuden nauttia opetuksesta ja varhaiskasvatuksesta lain määräämissä olosuhteissa. Niinikään työntekijöiden työturvallisuuslaissa* määritellyt oikeudet tulee taata.
Vaadimme, että päättävät tahot kantavat vastuunsa linjauksestaan olla saattamatta tieto sisäilman laadusta asianosaisten tietoisuuteen sekä poliittiseen päätöksentekoon. Vaadimme niinikään, että rakennuksissa tehdään asianmukainen kuntokartoitus ja että vaaditut korjaustoimenpiteet suoritetaan viipymättä. Vuosia jatkuneet sisäilmaongelmat vaativat välittömiä ja pitkän aikajänteen ratkaisuja. Näihin eivät lukeudu jo hyödynnetyt, mahdollisen hetkittäisen ja näennäisen parannuksen tuottavat toimintaratkaisut
Oletamme Porin kaupungin viranhaltijoiden ja päättäjien olevan tietoisia vastuustaan. Nyt tämä vastuu on myös aika kantaa.
Allekirjoita ja vaadi puhdas sisäilma kaikille.
Kiitos!
*8 § Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite
Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Tässä tarkoituksessa työnantajan on otettava huomioon työhön, työolosuhteisiin ja muuhun työympäristöön samoin kuin työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyvät seikat.
Työturvallisuuslakia sovelletaan myös oppilaan ja opiskelijan työhön sekä hoito- tai muussa siihen verrattavassa laitoksessa hoidettavan tai pidettävän henkilön työhön ja työtoimintaan.
Kirsikka Heiska Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43234 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10434 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
718 Luotu: 14.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1086 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
632 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
133 Luotu: 16.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
97 Luotu: 18.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
97 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
92 Luotu: 15.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
107 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
659 Luotu: 06.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
40 Luotu: 18.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
683 Luotu: 04.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2767 Luotu: 08.04.2024
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1708 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20805 Luotu: 20.03.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
58 Luotu: 12.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
171 Luotu: 30.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2081 Luotu: 22.03.2025