Adressit.com

Rikosoikeudellisen vastuun ikärajaa pitäisi laskea 12 vuoteen

P Peter Hoffström · FI

Esimerkiksi:Kolme alle 15-vuotiasta hakkaa toisen lapsen sairaalaan keskellä päivää ja poliisi toteaa, että eihän tälle mitään voi, koska 'eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa'.Näitä tapauksia on ollut useita vuosina. 

Jos lapsi on kykenevä suunnittelemaan ja toteuttamaan väkivaltarikoksen, niin hän on myös kykenevä kantamaan siitä vastuuta. Rikosoikeudellisen vastuun ikäraja tällaisissa taauksissa pitäisi laskea 12 vuoteen. Ei siksi, että halutaan "rangaista lapsia", vaan siksi että vastuu kasvattaa. Nyt kasvatetaan sukupolvea, joka oppii, ettei teoilla ole seurauksia. Sitä kautta mennään kohti yhteiskuntaa, jossa pelisäännöt eivät enää merkitse mitään. 12-vuotiaan katsotaan vanhempien erotilanteessakin olevan kykenevä päättämään kumman vanhemman luokse hän jää asumaan mikäli vanhemmat ovat vieneet asian oikeuden ratkaistavaksi.

Toivon että yhteiskuntamme aikuiset kantavat kortensa kekoon kasvatttajina, ja allekirjoittavat tämän ja saadaan tarvittavat 50 000 ääntä kasaan, jotta aloite voidaan viedä eduskuntaan. 

Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Liitä linkki viestiin ja lähetä se ystäville, jotka saattaisivat allekirjoittaa.




Hintavertailu.com
Sähkö, suoratoisto, musiikki ja äänikirjat — ilman kirjautumista
Aloita vertailu →
🎮
Selainpelit
Pasianssi, shakki, hertta, tammi ja lisää
Pelaa ilmaiseksi →
Selainpelit.fi

Maksullinen mainonta

Adressit.com mainostaa tätä adressia 3,000 henkilölle.

Lisätietoja…

Valitse budjettisi
Maksutapa
OsuuspankkiNordeaHandelsbankenDanske BankAktiaS-PankkiPOP PankkiSäästöpankkiÅlandsbankenOma Säästöpankki
MobilePay
Google Pay
Apple Pay
Visa / Mastercarddebit tai credit
PayPal

Valitse maksutapa jatkaaksesi.