Satasen äänestyspalkkiolla täydellinen demokratia heti
Valtion tulee maksaa satasen äänestysseteli jokaisessa vaalissa (presidentin, eduskunnan, kuntien, maakuntien, EU-parlamentin) äänestäneelle. Äänestysseteli toimii mobiilimaksuna tai muovikortilla äänestäjän valinnan mukaan.
Lisäys: Palkkion on oltava veroton, jotta sillä olisi mitään vaikutusta.
Maksun ansiosta äänestysvilkkaus ja sen mukana aktiivinen keskustelu nousee suuremmaksi kuin millään muulla toimenpiteellä.
Mahdollisesti myös puolueiden voimasuhteet muuttuvat, kun potentiaaliset nukkuvat tulevat ainakin vaaliuurnille saakka. Hehän voivat toki äänestää tai olla äänestämättä. Sekin selviää kokemuksesta.
Näin kansalaiset saavuttavat täydellisen demokratian pieneltä osalta. Kun saadaan kokemusta, niin voidaan hyvin laajentaa tätä kokeilua.
Äänestyssetelillä voi (kunnallisvaaleissa tai maakuntavaaleissa):
- Ostaa kunnassa olevilta yksityisiltä yrittäjiltä palveluita, esimerkiksi ravintolat, taiteilijat, parturit, jne.
- Tukea kunnan yksikköä, kuten koulua, terveyskeskusta, kirjastoa.
- Tukea kunnassa toimivaa yhdistystä, kuten urheiluseuraa, ruoka-apua jne.
Seteliä voi jakaa eri kohteisiin.
Valtiollisissa vaaleissa voi myös tukea valtion sektoria, kuten kehitysapua, tiedettä, taidetta, urheilua jne.
Tuen voi antaa niin tarkoin kohdistetuksi kuin on käytännössä mahdollista, esimerkiksi projektille.
Tuen saanut yritys, yhdistys tai muu organisaatio saa käyttää tukea vain vastaavan alueensa (kunta, maakunta, valtio) henkilöiden tai alihankkijoiden kustannuksiin tai sellaisiin kotimaisiin tavarahankintoihin, joita ei alueella tuoteta.
Äänestyssetelin rahoittaminen ei ole ongelma. Valtio voi vähentää osan summasta juustohöylänä eri kuluista. Lisäksi suuri osa rahasta palautuu alv:n ja muiden verojen muodossa. Ja juuri nyt koronan aikaan raha kohdistuu tasaisesti tarpeeseen.
Noin 100% äänestysvilkkaus on helppoa saada ilman pakkotoimia. Samalla voidaan laajentaa demokratiaa kahdella tavalla:
A. Suoraa täydellistä demokratiaa siten, että äänestäjällä on suora rahankäyttöoikeus haluamiinsa kohteisiin.
B. Edustuksellista demokratiaa siten, että äänestäjän kannattaa äänestää, jolloin suurella todennäköisyydellä hän äänestää muutakin kuin tyhjää tai hylättävää.
Lasse Laaksonen Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45546 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10625 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1742 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
269 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
247 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
204 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
174 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20874 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
145 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025