Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#93006
Tarvitsemme kulttuuria ja kaikenlaisia sen ilmentymiä, jotta maan sivistystaso ei laskisi…Sivistynyt ihminen on innovatiivinen ja ajattelee globaalisti, sivistysvaltio perustuu inhimillisiin ja luontoarvoihin, ja takaa rauhan ja taloudellisen(kin) tuottavuuden sekä tasa-arvoisemman yhteiskunnan.Ritva Manelius (Jämsä, 05.12.2024)
#93009
Älkää leikatko kulttuurista sillä taide on iso osa monen ihmisen elämää.Saara Ojala (Oulu, 05.12.2024)
#93018
Lopettakaa kaivamasta maata kansan ja omien jalkojenne alta! Näette kulttuurin kapeasti. Olette itse saaneet tähän asti nauttia Suomessa kulttuurin monista puolista, ette vain tiedosta sitä, koska teiltä puuttuu ymmärrys ja sivistystä. Järki käteen!Hanna-Leena Rossi (Sastamala, 05.12.2024)
#93068
Ymmärrän reserviläisenä kasvaneet puolustusmenot, mutta en verohelpotuksia suurityksille, omistavalle taholle ja rikkaimmalle kansanosalle. Varsinkaan kun verohelpotukset otetaan kulttuurista, opetuksesta ja pienituloisilta. Tuloerojen kasvu on jo valmiiksi EU:n kärkeä.Kulttuuria tuetaan lisäksi epäreilusti ja muistuttaa Spotifyn vinksahtanutta mallia: tuki annetaan niille, joilla on jo, eikä niille jotka sitä tukea uuden kulttuurin luomiseksi tarvitsevat! Voittajia ovat jo isot, kaupallisesti menestyneet artistit sekä klassinen musiikki.
Klassista musiikkia tuetaan isolla kädellä vuodesta toiseen, mutta rytmimusiikki saa leivänmuruja.
Olli Ylikotila (Parainen, 05.12.2024)
#93071
Kulttuuri luo hyvinvointia!Marja Härmä (Espoo, 05.12.2024)
#93076
Kulttuuri on elämä, sitä ei tohdi leikata. Jätetään saksileikit partureille.Eetu Sihvonen (Pori, 05.12.2024)
#93101
Kulttuuri kuuluu kaikille!Jenna Ahonen (Helsinki, 05.12.2024)
#93118
Show that you care about the things worth caring aboutKristina Bogataj (Helsinki / Kranj, 05.12.2024)
#93159
Kulttuuri on tärkeä osa kansakuntamme historiaa. Se voimaannuttaa, se hoitaa. Se valistaa ja se ravistaa. Kulttuuri on osa meitä kaikkia. Se on yhdistävä voima! Hallitus, älä lannista kulttuuria, älä lannista meitä!Marianne Taipale (Helsinki, 05.12.2024)
#93174
Kuunnelkaa kansaa! Sakset seis!Jenni Ingman (Helsinki, 05.12.2024)
#93182
Älkää sanoko, että kulttuurista on pakko leikata, ei ole! Miten olisi tuhontuista leikkaaminen sen sijaan? Siinä riittää leikattavaa ja ohos, ihmiset ja maapallo voisivat paremmin.Monica Purtilo (Espoo, 05.12.2024)
#93191
Suomi ja Suomalaisuuden juuri itää, kasvaa ja voi hyvin kultuurista.Jukka Sarjanen (Helsinki, 05.12.2024)
#93194
Kulttuuri on me ja te ja kaikki.Sami Harjumaa (Oulu, 05.12.2024)
#93200
Sakset poisPetri Pukari (Muurame, 05.12.2024)