Ei rokotepassille
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#10406
Kaikki se hyvä (vapaus, itsemääräämisoikeus ja luottamus oikeusvaltioon), joiden luulin kuuluvan minulle, koska olen etuoikeutetusti saanut syntyä Suomeen, on nyt uhattuna. Olen pohjattoman surullinen tästä järjettömästä suunnasta, johon kansalaisia johdatetaan.Hallitaan pelolla, jota lietsoaa tehtävään valjastettu media. Häpeän tätä sensuuria ja aivopesua, jota ohjaa valta, raha ja valheet.
(Aura, 25.07.2021)
#10410
Yksilönvapautta eikä itsemääräämisisoikeutta voi viedä ihmisiltä!!! Rokotepassi aiheuttaisi myös syrjintää -ja se ei ole mahdollista!!! Rokotteesta on vammautunut ihmisiä ja jopa kuollut -silloin siihen ei voi pakottaa. Myöskin ns pandemia on osoittautunut epätodeksi. Suomessa on kuollut todella vähän -eikä tehohoitokapasiteettiole ollut kertaakaan uhattuna. Nyt myös on todetru että rokotetut voivat olla jopa pahimpia megatartuttajia -eikä rokote suojaa taudilta edes. Eli meidät pakotettaisiin ottamaan kokeellinen piikki -turhan takia. Nyt suomi ja päättäjät pää pois perseestä ja toimikaa!!!
(Veikkola, 25.07.2021)
#10423
Lapsillakin on säilyttävä oikeus koskemattomuuteen ja itsemääräämisoikeuteen. Emme omista lapsiamme.(Raahe, 26.07.2021)
#10425
Ihmisten vapautta elää normaalisti ei voida rajoittaa.Jokaisella on itsemääräämisoikeus valita ottaako rokotteen vai ei. Haluan elää terveenä ja pystyä matkustamaan normaalisti ilman rokotepasseja ja tämä mietityttää kovasti kun pitäisi päästä kilpaurheilijana kilpailuihin ulkomaille ensi vuonna.(Espoo, 26.07.2021)
#10427
Opitaan siitä historiasta jotain....(Pori, 26.07.2021)
#10443
Emme suostu orjiksi.(Helsinki, 26.07.2021)
#10452
”Rokote”passi on täysin lainvastainen.(Espoo, 26.07.2021)
#10493
Tärkeä juttu(Jyväskylä, 26.07.2021)
#10498
Coronapassi on tapa painostaa ihmisiä rokottautumaan. Tämä on rikos Nyrnbergin säädöksen mukaan. Lääketieteellisiin kokeisiin osallistuvien on oltava täysin tietoisia kaikista seurauksista eikä niitä saa painostaa millään tavalla. Tällaisen passin vaatiminen 'etujen' myöntämiseksi on painostamista ja on siis rikos. Muuttakaa suuntaa, puolustakaa synnynnäisiä ihmisoikeuksiamme!(Torremolinos, 26.07.2021)
#10507
Ei missään nimessä tämänkaltaisia ihmisten jakamisia eri kasteihin!Vapaus valita on jokaisen perusoikeus!
(Seinäjoki, 26.07.2021)
#10509
Rokotepassi lisää ihmisten eriarvoisuutta. Kuka tahansa baarin portsari ei saa tarkastella ihmisten henkilöhtaisia terveystietoja. Missä yksityisyyden suoja, itsemääräämisoikeus?Yk:n ihmisoikeusjulistuksen 27. artikla: Jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään, nauttia taiteista sekä päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista.
3. artikla. Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
(Lempää, 26.07.2021)
#10510
Taas-arvoinen, syrjinnästä vapaa Suomi puuhaa tällaista hulluutta, oikeasti??(Oulu, 26.07.2021)
#10518
Jokaisella on oltava vapaus päättää omasta kehostaan eikä ihmisiä voi syrjiä minkään perusteella!(Riihimäki, 26.07.2021)
#10533
Älkää enää lyökö päätänne siihen karjalan mäntyyn(Tampere, 26.07.2021)
#10557
Ehdottomasti ei rokotepassille!(Helsinki, 26.07.2021)
#10590
Emme ikinä saa rikkoa Nurnbergin säännöstöä, eikä Euroopan Neuvoston Ihmisoikeustuomioistuimen päätöstä, hyväksymällä ihmiset erottelevan rokotepassin.(Vantaa, 26.07.2021)
#10592
Ei rokotepassille.(Helsinki, 26.07.2021)