Vaadimme Puistolanraitin koulun lapsille ja henkilöstölle turvalliset ja terveet koulutilat
Helsingin kaupunki kikkailee budjetilla lasten terveyden kustannuksella. Lähes 500 oppilaan ja kymmenien opettajien terveys vaarassa
Koillis-Helsingissä on uudistettu koulurakennuksia kauan odotetuilla hankkeilla. Uusi Maatullin peruskoulu valmistui, mutta nyt seuraavana vuorossa oleva Puistolan peruskoulu uhkaa viivästyä kaupungin budjettisyistä.
Aikataulu on kestämätön Puistolanraitin ala-asteen oppilaille ja henkilökunnalle, jotka joutuisivat odottamaan uusien tilojen valmistumista vielä lähes viiden vuoden ajan nykyisissä purkukuntoisissa, kosteus- ja mikrobivaurioisissa rakennuksissa. Lapset ja koulun henkilöstö altistuvat jatkuvasti sisäilmaongelmille, jotka voivat aiheuttaa vakavia terveyshaittoja ja pitkiä sairaspoissaoloja.
Vaadimme Helsingin kaupunkia:
1. järjestämään välittömästi terveet ja turvalliset väistötilat Puistolanraitin koulun lapsille ja henkilöstölle.
2. varmistamaan Puistolan peruskoulun uudisrakennuksen valmistumisen alkuperäisen aikataulun mukaisesti
3. tiedottamaan avoimesti hankkeen etenemisestä
Vuosikausien odottelu on liikaa. Lasten ja henkilökunnan terveyttä ei saa uhrata budjettipäätöksillä. Jokaisella on oltava oikeus turvalliseen oppimisympäristöön.
Keräämme adressiin allekirjoituksia Puistolanraitin ala-asteen vanhempainyhdistyksen nimissä 1.5.2025 asti, jonka jälkeen se luovutetaan Helsingin kaupunginvaltuustolle ja muille Helsingin kaupungin päättäjille.
Lisätietoa adressista ja asiasta saa Puistolanraitin ala-asteen vanhempainyhdistykseltä.
Liisa Viitanen
Puheenjohtaja
Eliisa Valkonen Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1405 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
817 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
561 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
397 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21242 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
983 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
173 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
160 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11141 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025