Varpaisjärven soteaseman (terveysaseman) palvelut säilytettävä
Me allekirjoittaneet vetoamme Pohjois-Savon hyvinvointialueen päättäjiin ja johtaviin viranhaltijoihin, että Varpaisjärven sote-yksikkö säilytetään ja sen palvelut turvataan myös tulevaisuudessa.
Pohjois-Savon palveluverkon uudistaminen herättää vakavaa huolta lähipalveluiden tulevaisuudesta. Hyvinvointialueen yleisten palveluiden lautakunta on esittänyt, että Varpaisjärven soteasema yhdistetään Lapinlahden laajaan soteasemaan. Käytännössä tämä päätös merkitsee Varpaisjärven soteaseman lakkauttamista.
Mielestämme Varpaisjärven soteasemalta tulee saada jatkossakin nykyiset palvelut vähintään neljänä päivänä viikossa. Niitä ei tulisi sulkea edes kesän ajaksi.
Varpaisjärven sote-yksikkö on tärkeä alueellisen yhdenvertaisuuden ja palveluiden saavutettavuuden kannalta. Etäisyydet muihin sote-palveluihin ovat pitkät ja joukkoliikenneyhteydet puutteelliset. Lähipalvelut ovat erityisen tärkeitä ikäihmisille, lapsiperheille ja ilman omaa autoa liikkuville. Lähipalvelun häviäminen olisi kaikkein ongelmallisinta henkilöille joilla ei ole käytössä omaa autoa ja jotka joutuisivat käyttämään palvelun saamiseksi taksikyytiä. Varpaisjärven soteaseman vaikutusalueella asuu paljon vähäosaisia pienituloisia joille asiointi sairaana muulla kuin omalla paikkakunnalla on kohtuutonta ja lähes mahdonta.
Varpaisjärven sote-yksikkö toimii hyväkuntoisissa, muutama vuosi sitten kunnostetuissa tiloissa. Samoissa tiloissa toimivat myös Islabin laboratoriopalvelut yhtenä päivänä viikossa. Myös laboratoriopalvelut tulee turvata vähintään tässä laajuudessa läpi vuoden.
Palvelurakennetta ja toimeenpanoa tulee tarkastella yhdenvertaisuuden näkökulmasta eikä pelkästään talouden näkökulmasta. Nopealla soteaseman sulkemisella ei edes saavuteta säästöä, sillä vuokrasopimus soteaseman tiloista on tiettävästi voimassa vuoden 2027 loppuu saakka.