Vetoomus Kinnulan uimahallin aukipitämisen puolesta
Kinnulan uimahallin toiminta tulee säilyttää.
Pienen paikkakunnan erikoisuus on ollut uimahalli. Nyt suunnitelmissa on sulkea uimahalli. Tätä me allekirjoittaneet emme hyväksy.
Olemme saaneet kuntaan uimahallin valvojan. Hän vetää uinnin valvonnan ohella kansalaisopiston vesiliikuntaa ja lasten ryhmiä. Koululaiset käyvät uimakoulua uimahallissa. Omien kuntalaisten lisäksi uimahallissa käy ulkopaikkakuntalaisia lähikunnista ja koulujen lomien aikana kuntalaisten sukulaisperheitä ympäri Suomea.
Uimahalli palvelee kaikkia kuntalaisia vauvasta vaariin. Sillä on kunnassa tärkeä rooli sosiaalisen, fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin lisääjänä.
Me allekirjoittaneet vaadimme, että uimahalli on pidettävä jatkossakin auki normaalisti.
Me allekirjoittaneet uskomme, että uimahallin auki pitäminen on tärkeää niin yhteisön terveyden, hyvinvoinnin kuin yhteisön elinvoimaisuuden kannalta.
Arja Urpilainen Ota yhteyttä adressin tekijään