Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

#32726 Re: Re: Shalom!

26.03.2014 18:50

#32707: - Re: Shalom!

Matteua 24, jatkoa...

28 Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat.
29 Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.
30 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
31 Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.
32 Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
33 Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.
35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.
36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
37 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
39 eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
40 Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
41 Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.



Suosittelen

#32728 Eheytyshoito

26.03.2014 18:56

Olin eheytyshoidossa Joensuussa ja paranin hoitojen avulla. Alussa minulla oli vaikeuksia, koska pelkäsin hakeutua sinne, mutta melko nopeasti aloin tajuta tilanteeni. Tällä hetkellä olen täysin terve ja seurustelen naisystäväni kanssa.
Miranna

#32729 Ihme seksuaalirasisteja

26.03.2014 18:57

Joku voisi tulla joskus mulle väittämään että ole päättänyt olla biseksuaali. Jahas. No milloinkas te PÄÄTITTE olla heteroseksuaaleja? Bi- tai homoseksuaaliksi synnytään, ei opita!

Vieras

#32730 Re: VOI JEESUS TEIDÄN KANSSA

26.03.2014 19:02

#32708: Jouni et kumppanit - VOI JEESUS TEIDÄN KANSSA

5. Moos. 4:2: – Älkää lisätkö mitään siihen, mitä minä teille määrään, älkääkä ottako siitä mitään pois, vaan noudattakaa Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, jotka minä teille annan.

Sananl. 30:6: – Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valhettelijaksi joutuisi.

Ilm. 22:18: – Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;

Ilm. 22:19: – ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

1. Kor. 4:6: – (...) Ei yli sen, mikä kirjoitettu on


Lääket.tri

#32731 Mirannalle tiedoksi

26.03.2014 19:02

Sinulla on varsin vajaat tiedot lapsen kehityksestä. Homoksi tai biseksuaaliksi ei synnytä, se on opittu käyttäytymismalli, johon liittyy psykologisestikin haastellisia syndroomia.

Vieras

#32732 Päivikö se täällä rutisee?

26.03.2014 19:02

Onko mukavaa kirjoitella höpöhöpö juttuja?

#32733 Selvä Valetohtori!

26.03.2014 19:05

#32731: Lääket.tri - Mirannalle tiedoksi

Voisitko sanoa missä teet töitä etten vahingossakaan tule sinne nimittäin noin huonoilla tiedoilla voipi tulla ruumiita!

 

Lääket.tri

#32734 Mirannalle tiedoksi

26.03.2014 19:21

Opittuun käyttytymismalliin liitty usein maanisdeprsessio yhdistettynä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Lääketieteellisestikin hyvin haasteellisia, mutta pitkäaikaishoidoista on saatu hyviä tuloksia.
X

#32735 Re:Huonosti kuviteltuja kokemuksia...

26.03.2014 19:25

#32711: Ehdoton EI HOMOAVIOLIITOILLE,EI ADOPTIO-OIKEUTTA - Lapsuuden kokemuksia 

 Mitä minä sanoin, eipä mennyt pitkään kun provoilija taas iski! Että jo 18 vuotta sitten , tai ylikin (koska kerrot olevasi jo naimisissakin) olisikin jo  homopareille sallittu adoptio! Sitähän sinä onneton yritit kertoa. Turhaanhan  täällä asiasta enää mitään  keskusteltaisiin jos se olisikin ollut mahdollista jo v.1996!Kotona sinulle ei  sitten muka kerrottu ,että sinun vanhempasi eivät olleet vanhempiasi  ja koulussa  sitten tiedustelit asiaa luokkatovereiltasi ja vielä opettajaltasikin...Etkö itse tajua miten kehnosti valehtelet?  Tuo "toisiaan hiplailevat karvaiset köriläät" paljasti kuitenkin viimeistään koko typerän pelisi :kenen olet kuullut nimittävän isäänsä "karvaiseksi körilääksi" sehän on melkein  yhtä kunnioittavaa kuin  jos nimittäisi äitiään "riipputissiseksi ämmäksi " ...Tiesitkö muuten ,että kehon karvoitus on aika yksilöllinen ominaisuus. Katsohan  vaan joskus kun olet uimahallin saunan lauteilla, niin huomaat kyllä että eivät kaikki miehet suinkaan ole niin karvaisia kuin oletat kaikkien ilman muuta olevan.Se on aika pitkälle geneettinen ominaisuus ja eroja siinä suhteessa ilmenee myös naisilla.Miten minusta tuntuu,että sinä et oikeasti taida olla ollut intiimisti  vielä naisenkaan kanssa . Nuo sinun juttusi ovat vähän sellaisia sympatiahakuisia,mutta kuitenkin aivan ns."bullshit"-juttuja. Yritä  nyt miehistyä edes sen verran ,että selvität  ensin  kunnolla itsellesi  sen,mihin sinä näillä sepustuksillasi oikein pyrit ja mikä  oikeasti on motiivisi niiden kirjoitteluun täällä.Näin yksinkertaisella ohjeella saatat päästä jopa eroon siitä tarpeestasi.


Vieras

#32736 Re: Mirannalle tiedoksi

26.03.2014 19:26

#32734: Lääket.tri - Mirannalle tiedoksi

Sanohan tämän suuren tietosi lähde? Mieluusti tutkijoiden nimillä. Kiitos.


Vieras

#32737 PÄIVI!! PIDÄ JO SE SUUS KIINNI!

26.03.2014 19:29

#32734: Lääket.tri - Mirannalle tiedoksi

Eikö sullakaan parempaa tekemistä ole kuin täällä roikkua? Ei ihme että valtion asiat on miten on!

Lääket.tri

#32738 Mirannalle tiedoksi

26.03.2014 19:35

Glaustrofobiaa esiintyy myös useasti potilailla. Tyypillistä on mielenlaadun nopeat vaihtelut ja erilaiset fobiat, jopa torifobiaa olen tavannut, mikä on kylläkin harvinaista, mutta ei poissuljettu.

Vieras

#32739 Re: Mirannalle tiedoksi

26.03.2014 19:38

#32738: Lääket.tri - Mirannalle tiedoksi

Sanohan tämän suuren tietosi lähde? Mieluusti tutkijoiden nimillä. Kiitos.

Oliko vähän leluja ja henkselit piukalla lapsuudessa

#32740 X

26.03.2014 19:44

Puhuit miehistymisestä. Jos tulkitsen kirjoituksesi niin veikkaan, että sinulla itselläsi on punaiset rintaliivit päällä ja pukeudut naiseksi, kun se on mahdollista. Siinä sinun miehisyytesi. Tyypillinen nössö, joka on kuin piipun hiki ja puhelee kivitöistä

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

26.03.2014 19:55



Vieras

#32742 Stacey Dooley...

26.03.2014 19:59

Alkaa tänään tv2 klo. 22.05
Nuoret amerikkalaiset jaksolla: Tytöt telkien takana
Mainos kertoi eheyttämisestä ym. ...saas nähdä, mitä sisältää.


Vieras

#32743 Re: Mirannalle tiedoksi

26.03.2014 20:02

#32738: Lääket.tri - Mirannalle tiedoksi

Noniin, aikansa jariteltuaan lukuja vailla lääkärivalhettelijamme sitten kirjoitteli itsensä viimeistään pussiin: Lääketieteen tohtori varmaan kirjoittelisikin GLAUSTROFOBIASTA, joka on lääketieteellisen termin sijasta persukieltä samaan tyyliin kuin muinaisen Eino Puotiaisen TIETOIDUKSIA. Kaiken kaikkiaan kirjoittelun taso ja sävy viittaavat selkeästi epästabiiliin persoonallisuuteen ja patologiseen tarpeeseen satujen kertomiseen. Ei niissä kyllä ollut alun perinkään päätä eikä häntää, mutta tässä junttikontekstissa lääkärin auktoriteetin käyttö valheissa, joissa väitetään biseksuaalisuuden olevan patologista, on karmaiseva sumutusyritys - sen törkeän loukkaavuuden lisäksi.

Valehteleminen on syntiä. Miksi aina vain valehtelet?

haittaakse?

#32744 Re: Miehen ja naisen välinen suhde

26.03.2014 20:10

#2: Pitäisi kaikille terveille olla itsestään selvä asiakin. - Miehen ja naisen välinen suhde

tota.. eikö Jeesus sanonut k a i k i l l e; lapset, tulkaa luokseni. Minkälainen Jumala kieltäisi luomiensa olentojen rakkauden? Rakkaudestahan hänkin elää.

ei oo varmaan sulta pois jos naapurin Esa ja Tero on onnellisia? o_O


Vieras

#32745 Re:"lääketiet.tohtorille" tiedoksi

26.03.2014 20:15

#32738: Lääket.tri - Mirannalle tiedoksi 

 Tiesitkö, että tuollainen julkinen esiintyminen ( siis ilman ao. oppiarvon mukaista pätevyyttä) lääketieteen tohtorina on rikos ja että periaatteessa kenellä tahansa (täälläkin)olisi oikeus vaatia sinulta henkilötietojesi esittämistä....

Puoskarit pilasivat elämäni - melkein

#32746 Re: Eheytyshoito

26.03.2014 20:25

#32724: Uusi elämä - Eheytyshoito

Menin tyhmyyttäni niinhin Joensuun puoskarointeihin ja jouduin käymään niiden vuoksi psykoterapiassa viisi vuotta, koska puoskarit raunioittivat mielenterveyteni. Nyt olen taas terve ja onnellisesti rekisteröidyssä parisuhteessa. Odotamme tasa-arvoista avioliittolakia.

Eheytyspuoskarit joutuivat telkien taakse valelääkäritoimintansa vuoksi.

 

 

homohiv on kansantauti. Ei homoliittoja

#32747 Naisen ja miehen avioliiton puolesta.

26.03.2014 20:27

Lakialoite tulee kaataa, koska homoliittojen jälkeen tulisi moniavioisuus, pedofilia, insesti ja eläimiin sekaantumis lakialoitteet. Tästä viherhomot ovat jo markkinoineet ja kirjoitelleet myönteisesti ja avoimesti eri lehdissä. Nyt on aika vaikuttaa kansanedustajiin, jotta lakialoite saadaan kaadettua. Homohiv leviää juuri homoliittojen kautta niissä maissa missä homoliitot on hyväksytty. Homoviviä ei Suomeen kaivata.
Sssakke

#32748

26.03.2014 20:39

Joka toisia auttaa, sitä autetaan, öykkäri vahingoittaa itseään. Siiä vähä jeesustelijoille. Kaikki jumalan sanat on toisiaan vastaan. Niinkuin myös "tee toiselle, niinkuin toivot itselle tehtävän". Mitäs siinä sitte tehää? Jos ite haluu mennä naimisiin ni suokoon se myös muille, sukupuoleen katsomatta!
Kohti parempaa

#32749 Shalom kaikille Kristityille!

26.03.2014 20:40



6. Leipää ette saaneet syödäksenne ettekä viiniä ja väkijuomaa juodaksenne, jotta tietäisitte, että minä olen Herra, teidän Jumalanne.
7. Ja kun te tulitte tähän paikkaan, niin lähtivät Siihon, Hesbonin kuningas, ja Oog, Baasanin kuningas, sotimaan meitä vastaan, mutta me voitimme heidät.
8. Ja me valloitimme heidän maansa ja annoimme sen perintöosaksi ruubenilaisille ja gaadilaisille ja toiselle puolelle Manassen sukukuntaa.
9. Noudattakaa siis tämän liiton sanoja ja täyttäkää ne menestyäksenne kaikessa, mitä teette.
10. Te seisotte tänä päivänä kaikki Herran, teidän Jumalanne, edessä: teidän päämiehenne, sukukuntanne, vanhimpanne ja päällysmiehenne, kaikki Israelin miehet,
11. teidän lapsenne ja vaimonne sekä muukalainen, joka on leirissäsi, jopa puunhakkaajasi ja vedenkantajasikin,
12. käydäksenne Herran, teidän Jumalanne, liittoon, siihen valaliittoon, jonka Herra, sinun Jumalasi, tänä päivänä tekee sinun kanssasi,
13. että hän tänä päivänä korottaisi sinut kansaksensa ja tulisi sinun Jumalaksesi, niinkuin hän on sinulle puhunut ja niinkuin hän on vannonut sinun isillesi, Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille.
14. Enkä minä tee tätä liittoa, tätä valaliittoa, ainoastaan teidän kanssanne,
15. vaan niinhyvin niiden kanssa, jotka tänä päivänä ovat tässä meidän kanssamme seisomassa Herran, meidän Jumalamme, edessä, kuin niidenkin kanssa, jotka eivät ole tänä päivänä tässä meidän kanssamme.
16. Sillä te tiedätte, kuinka me asuimme Egyptin maassa ja kuinka me kuljimme niiden kansojen keskitse, joiden kautta te olette kulkeneet.
17. Ja te näitte heidän iljetyksensä, ne puu-, kivi-, hopea- ja kultajumalat, jotka heillä on.
18. Älköön siis teidän joukossanne olko ainoatakaan miestä tai naista, sukua tai sukukuntaa, jonka sydän tänä päivänä kääntyisi pois Herrasta, meidän Jumalastamme, mennäkseen palvelemaan noiden kansojen jumalia; älköön teidän keskuudessanne olko juurta, josta kasvaa koiruohoa ja marunaa,
19. niin että se, joka kuulee tämän valan sanat, siunaisi itseänsä sydämessään sanoen: 'Minun käy hyvin, vaikka vaellankin sydämeni paatumuksessa'. Siten hän hukuttaisi kaikki, sekä kostean että kuivan maan.
20. Herra ei tahdo antaa hänelle anteeksi, vaan silloin suitsuaa Herran viha ja kiivaus sitä miestä vastaan, ja kaikki se kirous, joka on kirjoitettu tähän kirjaan, laskeutuu hänen päällensä, ja Herra pyyhkii pois hänen nimensä taivaan alta.
21. Ja Herra erottaa hänet kaikista Israelin sukukunnista, tuottaakseen hänelle onnettomuuden, kaikki ne kiroukset, jotka sisältyvät tähän lain kirjaan kirjoitettuun liittoon.
22. Ja tuleva sukupolvi, teidän lapsenne, jotka nousevat teidän jälkeenne, ja vieras, joka tulee kaukaisesta maasta, kysyvät, kun näkevät sen maan vaivat ja ne sairaudet, joilla Herra sitä rasittaa,
23. tulikiven ja suolan, kun koko maa on poltettu, niin ettei siihen kylvetä eikä se kasva eikä siitä ruohonkortta nouse - niinkuin oli silloin, kun Sodoma ja Gomorra, Adma ja Seboim hävitettiin, kun Herra vihassaan ja kiivastuksessaan ne hävitti -
24. silloin kaikki kansat kysyvät: 'Minkätähden Herra on näin tehnyt tälle maalle? Mistä tämä hänen suuri vihansa hehku?'
25. Silloin vastataan: 'Siitä, että he hylkäsivät Herran, isiensä Jumalan, liiton, jonka hän teki heidän kanssansa viedessään heidät pois Egyptin maasta,
26. ja menivät palvelemaan muita jumalia ja kumarsivat niitä, jumalia, joita he eivät tunteneet ja joita hän ei ollut heidän osalleen jakanut -
27. siitä syttyi Herran viha tätä maata kohtaan, niin että hän antoi kohdata sitä kaiken sen kirouksen, joka on kirjoitettu tähän kirjaan.
28. Ja Herra tempasi heidät irti heidän maastaan vihassa ja kiivastuksessa ja suuressa suuttumuksessa ja heitti heidät toiseen maahan, niinkuin nyt on tapahtunut.'

random

#32750 Re: Naisen ja miehen avioliiton puolesta.

26.03.2014 20:42

#32747: homohiv on kansantauti. Ei homoliittoja - Naisen ja miehen avioliiton puolesta.

Tuleeko hiv nykyään avioliitossa? ???? :-D :-D :-D :-D anna mun kaikki kestäää :-D:-D:-D ja heteroilla on enemmän hiviä ku homoilla....