Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

#32751 Re: Re: Naisen ja miehen avioliiton puolesta.

26.03.2014 20:50

#32750: random - Re: Naisen ja miehen avioliiton puolesta.

Hiv tarttuu n.40kertaa tehokkaammin homoilla kuin heteroilla, kun se suhteutetaan väestöön 3% homoja ja 97%heteroja.

http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/organisaatio/rakenne/yksikot/seli/verkostokirje/2012/hiv_homomiehilla

 

HIV yhä kansantauti homomiehillä - ehkäisy tarvitsisi uusia otteita

HIV-tartuntoja raportoidaan Suomessa vuosittain 150–200 tapausta, joista suurin osa on saatu seksivälitteisesti. Ennaltaehkäisyn olisikin nojauduttava vahvasti seksuaaliterveysteemoihin.

Pitkään on ajateltu, että HIV ja seksitaudit pysyvät kurissa kun huolehditaan, että nuorilla on riittävät tiedot seksistä, seksitautiriskeistä ja käytössä välineet ehkäisyyn. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen. HIV-infektion riski jakautuu väestössä epätasaisesti ja yleisväestön tartunnan riski on todellisuudessa hyvin vähäinen. Sen sijaan usealla vähemmistöön kuuluvalla väestöryhmällä on muita korkeampi riski saada tartunta.
HIV-infektio on krooninen tauti

Erityisesti homomiesten – tai laajemmin miestenvälistä seksiä harjoittavien miesten eli MSM-miesten – keskuudessa HIV on suoranainen kansantauti. Tämän vahvistavat useat viime vuosien tutkimukset, joissa on todettu HIV-infektion yhä olevan koko Euroopassa, myös Suomessa, MSM-ryhmässä yleinen (ks. taulukko). Suomessa eri tutkimukset osoittavat, että esiintyvyys on 2–4 % MSM-ryhmässä. Euroopassa uusien tapausten määrä tässä ryhmässä on pikemminkin kasvussa kuin laskussa ja tartunnan yleisyys monessa maassa lähentelee tai ylittää 10 %.

Euroopassa epidemian alkuaikoina ennen kuin taudista edes tiedettiin mitään, HIV-infektio pääsi leviämään laajasti MSM-ryhmään kymmeniä vuosia kestävän oireettomuutensa ja peräaukkoyhdyntään liittyvän korkeamman tartuttavuutensa takia. Koska infektio on krooninen ja sen hoito on nykyään onneksi erinomaista, esiintyvyys homomiesten keskuudessa tulee pysymään korkeana vuosikymmenien ajan.



* Elää avoimesti MSM-miehenä. Lähde: EMIS-kyselytutkimus, ennakkotiedot; ECDC
HIV-infektion ehkäisyyn käytettävät voimavarat tulisi kohdistaa erityisryhmiin

MSM-ryhmä on merkittävä vähemmistö Suomen väestössä (arviolta 2–5 % miesväestöstä) ja myös tämän ryhmän terveyteen pitäisi kiinnittää riittävästi huomiota. HIV-infektioiden aiheuttamasta yhteiskunnallisesta kokonaistautitaakasta Suomessa erittäin merkittävä osa kohdistuu MSM-ryhmään.

Suomessa MSM-ehkäisyyn käytettävät resurssit ovat kokonaistautitaakkaan suhteutettuna suorastaan häkellyttävän vähäisiä. Jos tautitaakkaa halutaan tulevaisuudessa vähentää, HIV-ehkäisyyn käytettävät voimavarat olisi pikemminkin kohdistettava MSM-ryhmään kuin luotettava siihen, että yleinen, pääosin heteroseksikeskeinen seksuaaliterveystyö riittää. Tämä vaatii oikeasti kohderyhmäkeskeistä työtapaa, jossa varmasti on haastetta seksuaaliterveystyötä tekeville.

Erityisesti nuorten seksuaali-identiteettiään hakevien valistukseen tulisi panostaa, tuoden avoimesti esille MSM-ryhmälle oleellista informaatiota.

Kirjoittaja:

Mika Salminen
Virologian yksikön päällikkö, THL
puh. 029 524 8454
etunimi.sukunimi@thl.fi


Vieras

#32752 Shalom kaikille Kristityille!

26.03.2014 20:53


9. Kuka ikinä kiroaa isäänsä tai äitiänsä, hänet rangaistakoon kuolemalla; isäänsä ja äitiänsä hän on kironnut, hän on verivelan alainen.
10. Jos joku tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, jos hän tekee aviorikoksen lähimmäisensä vaimon kanssa, niin heidät, sekä avionrikkoja mies että -nainen, rangaistakoon kuolemalla.
11. Jos joku makaa äitipuolensa kanssa, paljastaa hän isänsä hävyn; heidät molemmat rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.
12. Jos joku makaa miniänsä kanssa, rangaistakoon heidät molemmat kuolemalla; he ovat tehneet iljettävyyden, he ovat verivelan alaiset.
13. Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.
14. Jos joku ottaa vaimoksi naisen ja hänen äitinsä, on se iljettävyys; sekä hänet että ne molemmat poltettakoon tulessa, ettei mitään iljettävyyttä olisi teidän seassanne.
15. Jos joku sekaantuu eläimeen, rangaistakoon hänet kuolemalla, ja se eläin tappakaa.
16. Ja jos nainen ryhtyy eläimeen, mihin tahansa, pariutuaksensa sen kanssa, niin surmaa sekä nainen että eläin; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.
17. Jos joku ottaa vaimoksi sisarensa, isänsä tyttären tai äitinsä tyttären, ja näkee hänen häpynsä ja tämä näkee hänen häpynsä, niin se on häpeä, ja heidät hävitettäköön kansalaistensa silmien edessä; hän on paljastanut sisarensa hävyn, hän on joutunut syynalaiseksi.
18. Jos joku makaa kuukautistilassa olevan naisen kanssa ja paljastaa hänen häpynsä, avaa hänen lähteensä, ja nainen paljastaa verensä lähteen, niin heidät molemmat hävitettäköön kansastansa.
19. Älä paljasta äitisi sisaren tai isäsi sisaren häpyä; sillä se, joka niin tekee, on paljastanut veriheimolaisensa; he joutuvat syynalaisiksi.
20. Jos joku makaa setänsä vaimon kanssa, on hän paljastanut setänsä hävyn; he joutuvat syynalaisiksi, lapsettomina he kuolkoot.
21. Jos joku ottaa vaimoksi veljensä vaimon, on se saastaisuus; hän on paljastanut veljensä hävyn, lapsettomiksi he jääkööt.
22. Noudattakaa siis kaikkia minun käskyjäni ja kaikkia minun säädöksiäni ja pitäkää ne, ettei teitä oksentaisi ulos se maa, johon minä vien teidät asumaan.
23. Ja älkää vaeltako sen kansan tapojen mukaan, jonka minä karkoitan teidän tieltänne; sillä kaikkia näitä he ovat tehneet ja nostaneet minun inhoni.
24. Mutta minä sanon teille: Te saatte ottaa omaksenne heidän maansa, sillä minä annan sen teille omaksi, maan, joka vuotaa maitoa ja mettä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka olen teidät erottanut muista kansoista.
25. Erottakaa myös puhtaat eläimet saastaisista ja saastaiset linnut puhtaista, ettette saattaisi itseänne inhottaviksi koskemalla nelijalkaisiin eläimiin, lintuihin tai maan matelijoihin, mihin tahansa, jotka minä olen erottanut, että te pitäisitte ne saastaisina.
26. Olkaa siis minulle pyhät, sillä minä, Herra, olen pyhä, ja minä olen teidät erottanut muista kansoista olemaan minun omani.
27. Jos jossakin miehessä tai naisessa on vainaja- tai tietäjähenki, niin heidät rangaistakoon kuolemalla; heidät kivitettäköön, he ovat verivelan alaiset."

Kysyn vaan

#32753 Miksi...

26.03.2014 21:13

Miespapit sitten raiskaavat pikkupoikia?
Ateisti

#32754

26.03.2014 22:02

En jaksanu lukee kaikkia kommentteja, mutta miks meijän pitäs nostaa uskovaiset muisen yläpuolelle ja tehä niinku ne haluaa ? Millä tavalla ne on parempi ku ateisti ? Ei millään tavalla. Ja keneltä se on pois jos homot on onnellisia yhdessä ? Ei keltään. Ja eks se ollu niin että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ? Ja homotkin on ihmisiä joten he ovat myös Jumalan omis kuvia. Ja uskovaiset vaativat kunnioitusta ja ymmärrystä itseään kohtaan, mutta ei anna sitä muille. Yksi kymmenestä käskystä on : Tee muille niinkui haluisit muiden tekevän sinulle. (Ei taida olla sanasta sanaan noin mutta kuitenkin) eli tällä käyttäytymisellä uskovaiset siid haluaisivat että heidänkin avioituminen kiiellettäisiin homojen toimesta. Eli voisitteko uskovaiset ystävällisesti toimia niinkuin Raamatussa sanotaan, älkääkä vain poimiko sieltä sellaisia asioita mitkä teitä miellyttävät.

Vieras

#32755 Re: Re: Re: Re: PIISPA NÄKEE PIDEMMÄLLE

26.03.2014 23:01


Vieras

#32756 Re:

26.03.2014 23:03

#32754: Ateisti -

 

Heps,  heps,  kristillisten sanojen takana on oltava myös kristillinen todellisuuskäsitys.


Vieras

#32757 Re: Re: Re: Re:

26.03.2014 23:15

#32695: - Re: Re: Re:

 

Tässä pollitiikan tutkija muuten noteeraa rinnakkain gallubbia ja lehtigallubbia,  eikä tee mitään eroa!

Tutkijalta analyysi kolmen gallupin tuloksista

 

Suomessa on tehty hiljattain kolmekin mielenkiintoista gallupia.
Yle uutiset selvitti juuri tuoreet eurovaalikannatuslukemat,
Suomen Kuvalehti kysyi suomalaisten Nato-kantoja ja HSSdp:n
puheenjohtajakisan kannatuslukuja.
Politiikan tutkija Rauli Mickelsson Turun yliopistosta tulkitseeKotimaa24:lle lukuja.
http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/tutkijalta-analyysi-kolmen-gallupin-tuloksista/

 


Vieras

#32758 Re:

26.03.2014 23:20

#32754: Ateisti -

 

Ei pidä nostaa kristittyjä ylös,  muttei myöskään pidä pyyhkiä pienellä vähemmistöllä valheellisin motiivein
koko maan ja valtakunnan yhteistä  hyvää.


Vieras

#32759

26.03.2014 23:38

Avioliiton merkitystä ja ymmärrystä ei saa turmella
kaikenlaisilla mielijoheilla, jotka eivät ole ihmiskuntaa vahvistavaa jatkvuutta suojelevaa.
res.matr.

#32760 Kirjoitus olisi osattava lukea tarkasti,ennen kuin siihen viittaa...

27.03.2014 00:49

#32751: - Re: Re: Naisen ja miehen avioliiton puolesta.  

 Niin tai näin-huomasitte  nyt varmaan kaikki, että virologi Salminen ei kuitenkaan käyttänyt  kertaakaan termiä "homohiv"- kuten niin monet täällä tekevät jatkuvasti-sanomisesta huolimatta.Eikä hän  kyllä varsinaisesti  sanonut sanaakaan homoseksuaalien avioliittoja vastaan.Seksuaalivalistuksesta taudin levämisen  estämiskeinona hän kylläkin puhui, mutta  toisaalta aivan yhtä tarpeellistahan tuo sama valistus on esim. matkailua harrastaville heteronuorille ja heitähän on nykyään paljon enemmän kuin koskaan aikaisemmin maamme historiassa. Ennenhän tehtiin vain Interrail-matkoja Euroopassa, nyt lennetään Pattayalle Thaimaahan tai käydään Karibialla ,tai viikonloppulennolla Madridissa tai Barcelonassa,Roomassa tai Lontoossa .....Monet käyvät  Afrikassa tai Intiassa kokemassa eksotiikkaa jne.

Varsinainen seksiturismi ei  kuitenkaan rajoitu pelkästään nuoriin matkailijoihin,eikä pelkästään miehiinkään. Ihme ,ettei Salminen maininnut  esityksessään.koko ´seksiturismi´-sanaakaan.On suoraan sanoen aika vaikeaa uskoa etteikö nyt  kukaan, pelkästään heteroseksuaalisesti suuntautunut seksituristi,   jossain tunnetuissa ja paljon käydyissä seksiturismikohteissa vieraillessaan  ja paikallisia seksipalveluja käyttäessään  saisi sukupuolitautia - esim. jopa HIV-tartunnan suojaamattomasta seksistään.

Typerimmän käsityksen mukaanhan tauti tarttuu pelkästään homoseksuaaleihin,eikä lainkaan heteroihin.Tällaista käsitystä tukemalla ja alleviivaamalla tehtäisiin kyllä se  varsinainen karhunpalvelus kansanterveydellemme.Tämä Salmisen kirjoitus ei kuitenkaan syyllisty siihen puhuessaan erityisryhmään kohdennettavista ehkäisyvalistusresursseista, vaan ottaa vain mainitun MSM-ryhmän tosiasiana huomioon.Mainittua "yleistä, pääosin heteroseksikeskeistä seksuaaliterveystyötä" ei  kirjoituksessa suinkaan  pidetty tarpeettomana saati haluttu mitenkään  romuttaa-siinä  todettiin vain ,ettei se YKSiN riitä.

Salmisen kirjoitus keskittyi  siis pelkästään taudinehkäisyresurssien ohjaamiseen-ei siihen ,etteivätkö homoseksuaalit saisi elää parisuhteissa eikä siihen, mikä laillinen  status heidän parisuhteillaan saisi olla.

Kedon kukka

#32761 Höpöpuheita!

27.03.2014 03:05

jos kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä saavat toisensa, miten se on sinulta, adressin aloittaja ja tämän adressin puoltajilta pois?
Onko se vain teidän yksinoikeutenne koska olette "normaaleita?"
Mimusta tuollainen ahdasmielisyys on pahempi "sairaus" kuin homoseuksuaalisuus.
Häpeäisitte!

Vieras

#32762

27.03.2014 04:15

.kysyn vaan miksi on nainen ja mies jos homot ja lespot on pareja yök

Vieras

#32763

27.03.2014 05:17

Jumla loi mihen ja naisen ... eikä mitään siltä väliltä.

Vieras

#32764 Antaa kaikkien kukkien kukkia...

27.03.2014 05:24


Vieras

#32765 Re:

27.03.2014 06:29

#32763: -

Jumla loi mihen ja naisen ... eikä mitään siltä väliltä.

 

Eikö se jumla luonutkaan trans- ja interseksuaaleja? Kuka heidät sitten loi?

 

 

 

Tumpelo

#32766 Re:

27.03.2014 06:31

#16: -

No selvästi monikin uskoo vielä mielikuvitusolentoihin kuten esim. meidän tämän hetkiseen hallitukseen, ufoifin (jotka eivät itsestään ole juuri  mitään ilmoittaneet), on s. tananpalvojia sun muita hourupäitä jotka kuvittelevat että juuri heidän valitsemansa puu-ukko tms. antais heille iankaikkisuuden ja onnen. Mutta ihminen ei tietenkään usko kirjoitettuun sanaan kun sitä on vain yhden "mitättömän" kirjan verran kirjoitettu? Eiks ole kummallista että sellaiseen ei uskota? Vaikka sieltä löytyy koko meidän maanpäällisen vaeltamisemme kuvaus hyvinkin tarkkaan?


Vieras

#32767 Re: Re: Re: Shalom!

27.03.2014 07:07

#32726: - Re: Re: Shalom!

Matteus 24.

43 Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan.
44 Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
45 Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa?
46 Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!
47 Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
48 Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy',
49 ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa,
50 niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa,
51 ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."

 

 

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

27.03.2014 07:12


Kristillispersulta kysyn

#32769 Re: Re: Re:

27.03.2014 07:23

#32768: Tämä on niin selkeää. - Re: Re:  ihminen voi valita elämässä mitä tekee ja missä porukoissa hengailee.

 

Kristillispersujen ongelma on siinä, että he hölöttävät suu vaahdossa asioista, joista he eivät tiedä mitään.

Intersukupuolisella voi olla kummankin sukupuolen tunnusmerkkejä, tai sukupuoliset tunnusmerkit voivat olla epäselvät. Transseksuaali kokee syntyneensä väärän sukupuolen ruumiseen.

Millä tavoin nämä synnynnäiset ominaisuudet persutuvat "valintaan mitä tekee ja missä porukoissa hengailee"?

Siinäpä kristillispersulle miettimistä.

 

 

 

 

 

Ei homoliittoja eikä lapsia epäselviin sukupuoliin.

#32770 Re: Re: Re: Re:

27.03.2014 07:33

#32769: Kristillispersulta kysyn - Re: Re: Re:

Näiden epäselvyyksien vuoksi ei siis tarvita lakia muuttaa, kun eivät oikein tiedä epäselvyyksien vuoksi mitä ovat ja mitä tekevät. Tällaisen sekamelskan takia ei avioliittoa sotketa vääriin sukupuoli hässäköihin.

Kristillispersulta kysyn yhä

#32771 Re: Re: Re: Re: Re:

27.03.2014 07:36

#32770: Ei homoliittoja eikä lapsia epäselviin sukupuoliin. - Re: Re: Re: Re:

Alkuperäinen väite ja siitä tekemäni kysymys eivät liityneet mitenkään tasa-arvoiseen avioliittolakiin.

Kerrataanpa. Väite oli:

"Jumla loi mihen ja naisen ... eikä mitään siltä väliltä."
Kysyin sinulta, eikö se jumla luonutkaan inter- ja transseksuaaleja.
Ole hyvä ja vastaa kysymykseen äläkä persutapaan aidanseipääseen.
Suoraa tietä ei kannata väkisin vetää mutkalla.

#32772 Asioita ei kannata tehdä vaikeammaksi kuin mitä ne on.

27.03.2014 08:09

Kts 32768.
Viherhomot tahtovat tehdä tien todella kuoppaiseksi ja kieron mutkaiseksi.
Kristillispersulta ei kannata kysyä

#32773 Kristillispersun sanahelinä ei tee vaikutusta

27.03.2014 08:13

#32772: Suoraa tietä ei olekaan. - Asioita ei kannata persustella.

 

Eli kristillispersu ei osaa vastata hyvin selkeään kysymykseen.


Vieras

#32774 Re: Asioita ei kannata tehdä vaikeammaksi kuin mitä ne on.

27.03.2014 08:14

#32772: Suoraa tietä ei kannata väkisin vetää mutkalla. - Asioita ei kannata tehdä vaikeammaksi kuin mitä ne on.

Vastauksesi on samaa luokkaa, kuin tokaisu siitä, miksei sokeat katso nokkaansa pidemmälle tai miksi se kuuro ei kuuntele sanaakaan siitä mitä minä hänelle selitin.

 

Persustavanlaatuisen nerokasta!!

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

27.03.2014 08:14