Uittamon koulu säilytettävä koulukäytössä

Ota yhteyttä adressin tekijään

Turun kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkoselvitys on valmistunut, ääntäsi tarvitaan

2014-11-07 12:02:42

Hyvä Uittamon ja Vähä-Heikkilän koulun puolesta allekirjoittanut,

Oletko seurannut kouluamme koskevaa ehdotusta nyt kaupungin selvitysten yhteydessä? Uittamo ehdotetaan puolitettavaksi, lapsia tungetaan Vähis täyteen, Vähä-Heikkilän tie pursuaa kohta (Vähis + 50 uittamon lasta vanhempien tuomana, Kombikoulun 100 lasta, Bovaliuksen kadun tuleva yks päiväkodin 100 lasta) liikennettä ja Rätiälänkadun päiväkoti lopetataan, vaikka mitään takeita säästöistä ei ole, kun kyseessä on kaupungin oma tila, johon kaupungin silti nähtävästi on tehtävä miljoonan putkiremontti ja oletetaan, että kunnallisen päivähoidon valinneet siirtyvät palvelusetelillä yksityiseen päiväkotiin Bovaliuksen tontille.


Nyt tarvittaisiin aktiivisuutta osoittamaan, ettei suunnitelma ole valmisteltu asiaan kuuluvalla huolellisuudella, asukkaita kuullen, ja että säästöjä ei voi tältä perusteelta arvioida luotettavasti. Säästöksi Uittamon koulu puolituksesta on arvioitu 75 000 per vuosi, kun varhaiskasvatus maksaisi puolet Uittamon koulun vuokrasta. Mitään selvitystä ei ole tehty kuluista, mitä tämä Uittamolle JA Vähä-Heikkilään aiheuttaisi. Sivistystoimen summat saadaan varmaankin vuositasolla paremmaksi, mutta kaupungille tuskin säästöä on luvassa, todennäköisesti jopa päin vastoin. Ja parin vuoden kuluttua loppukin Uittamo lakkautetaan - eihän 2 luokkaista kouluyksikköä kannata yllä pitää. Eskari ja iltis Vähiksestä täytyy siirtää, Turun kaupungin kallein parakki koulumme pihalla maksaa jne. jne.

Vanhempain yhdistyksiä, asukasyhdistyksiä tai edes yhtään opetus- tai lasten alan asiantuntijaa ei ole ollut mukana suunnitelman tehneessä työryhmässä. Suunnitteluprosessi on ollut niin salamyhkäistä, etteivät edes päättäjät ole saaneet tietoa ennen kokouksiaan vaan vasta paikan päällä - jos sielläkään- ja asiaa ei viedä sääntöjen mukaisesti kasvatus- ja opetuslautakuntaan vaan suoraan kaupunginhallitukseen. Tämän johdosta lautakunta piti viime viikolla ylimääräisen kokouksen, jossa asia heille esiteltiin. 

Tätä osallistamisen puutetta ja salamyhkäisyyttä purkamaan Randell aukaisi juuri palautesivut kaupungin suuntaan. Tällä yritetään nyt kuitata asukkaiden "osallistaminen": nyt kun selvitys on valmis ja pitää viimeistään koputtaa pöytään 1.12. http://www.turku.fi/Public/default.aspx?contentid=545450&nodeid=23. Toivottavasti päättäjät eivät mene lankaan, että tämä on sitä osallistamista. Nyt jokaisen meidän tulee antaa palaute omasta näkökannastaan!

Mielenilmaus opetuksen ja kasvatuksen sekä avoimen poliittisen kulttuurin puolesta on ensi ma 10.11. klo 13.30 ennen Kaupunginhallituksen kokousta.


Jos sinulla/naapureillasi/tuttavillasi on mahdollisuuksia vaikuttaa, nyt on viime hetket, jakakaa tietoa eteenpäin. Muutoin Uittamon koululla on viimeinen vuosi neliluokkaisena edessä, pari vuotta elinaikaa jäljellä, ja ensi vuonna Vähä-Heikkilä pursuaa oppilaita, kun Kombikoulukin aukeaa ilman jumppasaliaan, ja Vähä-Heikkiläntie on entistä ruuhkaisampi. Päätökset nuijitaan alustavasti puolueiden sisällä jo nyt tulevana viikonloppuna hyvin pitkälle. Vanhempien pitää ilmaista, että tällä tavalla Turku ei voi tehdä päätöksiään ja kohdella asukkaitaan ja lapsiaan - salamyhkäisyydellä ja ylimalkaisilla suunnitelmilla. Olemme valmiita säästämään, mutta säästää voi myös laadulla ja sitä tässä virkamiesten ehdotuksessa ei ole.

Lisätietoa ja materiaalia: jaana.rautava(at)gmail.com

Vähiksen Väki.


Jaana Rautava



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinälläsi sekä adressin aiheeseen liittyvissä ryhmissä.
  • Ota yhteyttä kavereihisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttäen sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.