Abdigadir Osman Hussein karkotus
Vaadimme, että Abdigadir Osman Hussein karkotetaan Suomesta vankeusajan jälkeen, tai vaikka ennen sitä ja hänelle määrätään ikuinen maahantulokielto!
Poikkeuksellisen törkeistä seksuaalirikoksista ja murhasta elinkautiseen tuomittu elinkautisvanki vapautuu pian vankilasta.
Helsingin hovioikeus päätti perjantaina, että Abdigadir Osman Husseinpääsee vapaaksi ensi vuoden syyskuussa. Vapauttamista olivat vastustaneet paitsi Rikosseuraamuslaitos myös Turun vankila ja Psykiatrinen vankisairaala.
Hovi kuitenkin perusteli vapauttamista sillä, että tuomittu on istunut vankeudessa jo 19 vuotta ja 6 kuukautta, mikä ylittää "olennaisesti elinkautisen vankeusrangaistuksen 12 vuoden vähimmäisajan". Se piti myös vangin opiskelua ja päihteettömyyttä vapautta puoltavina seikkoina.
Ensimmäisen tuomionsa mies sai vuonna 1993, jolloin hän raiskasi 13-vuotiaan tytön Tampereella puukolla uhaten. Seurauksena oli vajaan kolmen vuoden vankeustuomio.
Mies vapautui syksyllä 1995, eikä kulunut kuin kaksi kuukautta, kun hän murhasi 15-vuotiaan tamperelaistytön veitsellä silpoen. Mies oli tuolloin naimisissa ja kahden lapsen isä. Hänet tuomittiin elinkautiseen murhasta. Mielentilatutkimuksen mukaan hän teki henkirikoksen täydessä ymmärryksessä.
Kun tuomittu pääsi kesällä 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle, hän iski jälleen. Tällä kertaa uhrina oli 4-vuotias lapsi, jota hän käytti seksuaalisesti törkeästi hyväksi. Oikeus langetti hänelle tästä vuoden ja kolmen kuukauden lisätuomion.
Hovioikeuden päätöksen mukaan Hussein pääsee ehdonalaiseen vapauteen 1. syyskuuta 2016.
Suomessa rikokseen syyllistynyt ulkomaalainen on normaalissa rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan. Tuomitun rangaistuksen lisäksi ulkomaalainen voidaan karkottaa maasta. Maasta karkottaminen on rikosten seuraamusjärjestelmässä luokiteltu rikokseen liittyväksi muuksi oikeudelliseksi seuraamukseksi, koska se ei täytä rangaistuksen yleisiä tunnusmerkistöjä – vaikka karkottamisen vaikutukset yksilön kannalta voivat olla hyvinkin rankaisevia etenkin pitkän maassa olon ja Suomeen syntyneiden vahvojen perhesiteiden vuoksi.
Ulkomaalaisen karkottaminen rikosperusteella pohjautuu voimassa olevaan ulkomaalaislakiin. Lisäksi päätöksenteossa tulee ottaa huomioon Suomea velvoittavat kansainväliset ihmisoikeussopimukset, jotka turvaavat ulkomaalaisen ihmisoikeuksia sekä asettavat karkottamiselle vähimmäisedellytyksiä. Rikokseen tai toistuvasti rikoksiin syyllistynyt ulkomaalainen voidaan karkottaa maasta viranomaisten aloitteesta, jos ulkomaalaislaissa säädetyt karkottamisperusteet täyttyvät yksittäisessä tapauksessa. Rikosperusteinen karkottamispäätös voi sisältää myös maahantulokiellon.
Alsi Saarinen Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10240 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40768 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
860 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
593 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
543 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
113 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
90 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
63 Luotu: 15.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20788 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
809 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
50 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
797 Luotu: 21.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
954 Luotu: 08.03.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2752 Luotu: 08.04.2024