Adressi Kvikantin suojelemiseksi ja Palmajärvi 1 -hankkeen vastustamiseksi
Me allekirjoittaneet vastustamme Palmajärvi 1 -asuinaluehanketta.
Kvikant on alueena monipuolinen ja ainutlaatuinen, ja tällaisenaan korvaamattoman arvokas sekä sen asukkaille että siellä harrastaville ja liikkuville ihmisille. Alueella asuvat ihmiset asuvat siellä syystä: perheitä ja yrityksiä on perustettu, ja haaveita toteutettu, lähelle luontoa maaseudun rauhaan. Eläimistö on runsasta ja ilma puhdasta. Heimarin hevosreitti ja sen yhteydessä olevat metsäalueet ovat hyvin monen hevosihmisen ja monien muiden, aivan kaiken ikäisten, luonnossa liikkujien päivittäisessä käytössä vuoden ympäri. Alueen tärveleminen ja muuntaminen massiiviseksi, tiiviisti asutetuksi asuinalueeksi veisi monilta nykyisiltä asukkailta pysyvästi oman kodin rauhan, ja riistäisi suurelta määrältä ihmisiä (ja eläimiä) mahdollisuuden päästä virkistäytymään ja harrastamaan lähiluonnossa. Hanke tuhoaisi myös lukuisilta hevosharrastajilta mahdollisuudet huolehtia kokonaisvaltaisesti hevostensa hyvinvoinnista. Heimarin hevosreitin puitteet ovat Kokkolan alueella uniikit: se on saavutettavuudeltaan, turvallisuudeltaan ja asianmukaisuudeltaan täysin omaa luokkaansa. Vaikka reitistä jätettäisiin jokin tynkä jäljelle asutusalueen kupeeseen, olisi sen käytännöllisyys ja turvallisuustilanne kaikkien osapuolten osalta ensin työmaan ja sittemmin hurjasti lisääntyvän asutuksen ja liikenteen myötä täysin mennyttä. Lisääntyvä liikenne olisi uhka myös Kvikantin autoteillä niin hevosten kanssa liikkujille kuin esimerkiksi kouluun kulkeville lapsille.
Palmajärvi 1 -hankkeen esitys on aiheuttanut monissa voimakasta ahdistusta, surua, pelkoa ja vihaa; eikä ihme kun kotiseutu, rakas ympäristö ja elämäntapa ovat uhattuina. VT8-MT749 -yhteysvälisuunnitelman kanssa tilanne on suorastaan painajaismainen: ympäristömme on pirstoutumassa kappaleiksi ja olemme jäämässä loukkuun. Meillä ei ole muuta paikkaa. Emme voi pakata taloja, yrityksiä, metsäpolkuja, hevosia ja alueen hiljaisuutta matkalaukkuun ja siirtyä pois tuhon tieltä. Joten Kvikantin asukkaat, hevosihmiset, lenkkeilijät, koiraharrastajat, marjastajat, pyöräilijät, hiihtäjät, ihan te kaikki. Laittakaa nimenne alle. Puolustetaan sitä mikä meille on tärkeää ja mitä meillä ei ole varaa menettää. Pyrkimys kehittää kaupunkia sen ympäristön, asukkaiden ja eläinten hyvinvoinnin kustannuksella ei ole kestävää kehitystä. Kvikant tällaisenaan mahdollistaa monelle niin paljon hyvää, pidetään yhdessä sen puolia.
Janina Hautamäki Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1040 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
397 Luotu: 22.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
194 Luotu: 25.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
757 Luotu: 16.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2033 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
778 Luotu: 07.02.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
628 Luotu: 04.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
623 Luotu: 13.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
860 Luotu: 01.04.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
565 Luotu: 17.03.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
495 Luotu: 20.03.2025
Lastenosteopatian puolesta
719 Luotu: 21.05.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3482 Luotu: 10.09.2021
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
467 Luotu: 17.02.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
778 Luotu: 18.05.2025
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1620 Luotu: 23.09.2023
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
122 Luotu: 19.05.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
809 Luotu: 10.03.2025
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11317 Luotu: 13.12.2020
Skeittipuisto Viialaan
392 Luotu: 11.05.2025