Ulkomaalainen Työntekijä Ahdistelee Ravintolan Asiakkaita - Auta Lopettamaan Tämä

Pienessä paikallisessa "keskiolut kuppilassa", jossa olen vuosia jo viihtynyt, tapahtui omistajan vaihdos jokin aika sitten. Tulipa uusi työntekijäkin – mutta sitten alkoi tapahtua. Aluksi tutut (naispuoliset) ystävät yrittivät hienotunteisesti ilmaista uuden työntekijän yrittävän päästä ”kovin läheiseksi tuttavaksi”, jopa heidän asuntoihinsa. Tätä oli vaikea uskoa – työntekijä ravintola-alalla ja asiakkaat?

Meni viikko kunnes ystäväni tuli kertomaan että tämä ulkomaalainen, Iranilainen, mies oli vaatinut naista lähtemään hänen mukaansa, loukannut häntä nimittelemällä sekä ahdistellut omalla työpaikallaan – tässä samaisessa baarissa.

Kun aloin kyselemään muilta tutuiltani onkohan näissä mitään perää, sain kuulla uskomattomia tarinoita miten tämä ravintolan myyjä oli asiakkaitaan kohdellut – tunteeni olivat sekavat, vihaa, inhoa yms. Kuten muillakin.

Kerroin asiasta ravintolan omistajalle joka lupasi hoitaa asian.

Mutta ahdistelut jatkuivat, mies piti suomalaisia vaaleita naisia kuin ominaan – työsuhde-etuina joita voi kohdella kuin ”roskaa”, koska ovat vielä alkoholinvaikutuksen alaisina. HUOM! Iranissa alkoholin nauttiminen on täysin kielletty. Sekä Naiset ovat miehiä selvästi alempiarvoisia.

Moni varmaan miettii nyt, miksi ko. ravintolassa pitää edes käydä? Mutta mukava lähikuppila jossa on muuten hauskaa ja kivoja tuttuja – miksi ei – ainakaan kaikkien mielestä? Moni nainen ei halua lähteä ravintolaan ilman mies seuraa, jos tuo työntekijä olisi paikalla, saatikka jäädä sinne yksin.

Omistaja ei osaa tehdä juuri mitään asialle koska hänkin on ulkomaalainen ja työntekijä tietysti kiistää moiset valitukset ”humalaisten valheina”.

Moni varmaankin uskoo että naiset "haluavat" itse mukaan, mutta kun mukaan tulee fyysinen ja henkinen väkivalta sekä pakottaminen - on asialle tehtävä jotakin!

Mikäli saan tähän adressiin yli 100 nimeä vien tämän ravintolan omistajalle. Mikäli mitään ei sittenkään tapahdu, viranomaiset saavat hoitaa asiaa (mikä on hankalaa, koska toteennäyttäminen on erittäin vaikeaa – ennen kuin jotain todella vakavaa tapahtuu) Ravintolassa on ollut ns. lynkkaus mieliala, mutta asia pitää hoitaa lain puitteissa. En halua mainita ravintolan nimeä tässä, mutta se sijaitsee Vantaalla.

Kiitos – nimesi tulee tarpeeseen…

Linkki: Missä kulkee flirtin ja häirinnän raja?

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn, että adressin tekijä Mika voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…

Facebook
Tulisiko kouluissa olla viikoittainen kasvisruokapäivä?