Aidon Hietasaaren puolesta
Hietasaaressa on Oulun, ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta sykkivä sydän.
1800-luvulta alkaen oululaisten meille siirtämät aidon Hietasaaren ainutlaatuiset kulttuuri- ja luontoympäristöt uhkaavat hävitä rakennusten, teiden ja parkkipaikkojen alle.
Hietasaareen suunniteltu huvipuisto on mieletön hanke, josta voi tulla totta, jos emme toimi nyt. Huvipuisto tarvitsee vähintään 6000 kävijää päivässä. Tämä kävijämäärä toisi Hietasaareen 3000 auton melun, saastepäästöt ja ruuhkat. Autojen parkkipaikkojen alle jäisi useita hehtaareja oululaisten viher- ja virkistysalueita. Kymmenille oululaistalouksille tärkeät puutarhapalstat hävitettäisiin.
Hietasaareen ei saa rakentaa huvipuistoa! Huvipuistolle löytyy Oulusta sopivampia ja paljon parempia paikkoja.
Muualla Suomessa vanhat luonto- ja kulttuuriympäristöt ovat tärkeitä, niistä pidetään huolta ja niiden halutaan säilyvän sukupolvelta toiselle. Näin voi olla meilläkin, jos tahdomme.
Tule mukaan vaikuttamaan. Tule edistämään aidon Hietasaaren asiaa. Lähde löytöretkelle merellisen Oulun ja oululaisen identiteetin sydänjuurille Hietasaareen.
Aidon Hietasaaren kotisivut: http://www.hietasaari.net
Hietasaari-liike Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
| Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Maantien 468 peruskorjaus
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
1938 Luotu: 17.10.2025
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
1986 Luotu: 15.10.2025
Konneveden terveysasema on säilytettävä!
552 Luotu: 22.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
397 Luotu: 19.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1607 Luotu: 11.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
933 Luotu: 13.10.2025
Adressi Pyynikin vanhojen mäntyjen puolesta – Älkää kaatako historiaa!
287 Luotu: 22.10.2025
Korpilahdelle sote-palvelupiste
233 Luotu: 23.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
674 Luotu: 15.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2732 Luotu: 05.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
617 Luotu: 14.10.2025
Kuusankosken uimahallin säilyttäminen
158 Luotu: 21.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
317 Luotu: 05.10.2025
ADRESSI Ympäristölupa tai 3 km suojaetäisyys Kiuruveden tuulivoimaloille
110 Luotu: 20.10.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
96 Luotu: 20.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6461 Luotu: 22.09.2025
Shiroi Senshi Yamato suomeksi
580 Luotu: 12.03.2023
Kivijärven hoivayksikkö Hopearannan sulkemisen vastustaminen
354 Luotu: 15.10.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
455 Luotu: 29.07.2025
EI siirretä Ounaskosken leirintäaluetta - se on osa meitä, ei kaavamuutokselle!
791 Luotu: 04.10.2025