Anjalan koulupäätökset pidettävä!

PÄÄTÖKSEN TEON AIKA
Jälleen kerran olemme sen edessä, että Kouvolan koulurauhaa ravistellaan kouluverkon mahdollisilla uudistuksilla. Anjalan vanhemmat jo kerran huokaisivat, kun lasten ja nuorten lautakunta teki päätöksen Anjalaan rakennettavan uuden koulun puolesta. Epäilyä siitä, että saako päätös hyväksynnän valtuustossa, hälvensi vielä Kouvolan kaupungin myöntämä 300 000€ suunnitteluraha uudelle koululle, sekä tällä rahalla tehty suunnitelma, jota meille vanhemmille on esitelty vanhempainilloissa ja koulun muissa tapahtumissa. Myös lasten puheissa uuden koulun piirustukset ovat olleet ahkerasti. Nyt pettymys onkin suuri, kun Kouvolan Sanomat julkaisi uudet suunnitelmat erilaisista kouluverkon malleista, joista kahdessa ei Anjalaan rakennettaisikaan uutta koulua. 

Keskilaakso lehden 30.3.2017 haastattelemista 42 kuntavaaliehdokkaasta, joista suurin osa istuu tällä hetkellä kaupungin valtuustossa ja lautakunnissa päättämässä meidän asioista, 37 oli tuolloin, ennen vaaleja, rakentamassa Anjalaan uutta koulua. Loput viisi olisivat korjanneet jo olemassa olevaa tai eivät tuntuneet olevan tietoisia Anjalan tilanteesta.  Lapsemme aloittivat koulunsa kolmatta vuotta väistötiloissa, jotka alun perin on suljettu sisäilmaongelman vuoksi. Huolimatta siitä, että ongelman kerrotaan olevan korjattu, moni lapsi oireilee silti, sekä tilat ovat auttamatta liian pienet Anjalan runsaslukuiselle lapsimäärälle. Hämmennystä sisäilmaongelmien vakavuudesta varsinaisessa Anjalan koulussa herättää se, että lapset eivät voi siellä koulua käydä, mutta nyt tiloihin on laitettu lämmitys uudelleen päälle, jotta liikuntasalia voidaan taas käyttää, huolimatta siitä, että sen kerrotaan olevan pahin paikka tässä sisäilmaongelmaisessa koulussa. Vanhan öljylämmitteisen sisäilmaongelmaisen koulun lämmitys liikuntavuorojen takia ihmetyttää, koska oletettavasti se ei ole kovin kustannustehokasta eikä terveellistä?

Anjala on aktiivinen kylä, jossa alakoululaisia oppilaita on tällä hetkellä yhtä paljon kuin naapurikylän kahdessa alakoulussa yhteensä. Anjalassa on paljon harrastusmahdollisuuksia lapsille, nuorille ja aikuis- sekä senioriväestölle. Aktiivisen ja monipuolisen yhdistysverkoston käytössä uusi koulu monitoimitilana mahdollistaisi uusia toimintamuotoja, sekä takaisi nykyiselle toiminnalle tilat laadukkaana lähiliikunta ja harrastetilana. 

Uuden monitoimitilan rakentamista puoltaisi sekin seikka, että Anjalan esikoulu toimii myös tällä hetkellä tiloissa, jotka ovat vanhat ja tunkkaiset, eivätkä palvele enää montaa vuotta, jos ovat tälläkään hetkellä sopivat esikouluikäisten joukolle. Monitoimitilaan oli tietääksemme suunniteltu myös esiopetustilat.

Koulu monitoimitilana on ehdoton kylän elinvoimaisuudelle!

Anjalan kyläläisten ja lasten vanhempien puolesta Anjala Elää -yhdistys ry


Anjala Elää -yhdistys ry / Anna Peltola    Ota yhteyttä adressin tekijään