Adressit.com

Pelastetaan Kerintie 2:n historiallinen päärakennus ja yhteisöpuutarha

Ota yhteyttä adressin tekijään

Kerintie 2: kaavoitus etenee, adressi toimitetaan ennen seuraavaa käsittelyä

2026-09-23 19:00:17

Kiitos – adressissa on jo 575 allekirjoitusta! ❤️

Kerintie 2:n kaavoitus on edennyt. Kaupunkiympäristölautakunnalle esiteltiin 8.9. iltakoulussa aiempien vaihtoehtojen lisäksi uusi, lausuntopalautteen perusteella laadittu vaihtoehto, jossa historialliselle päärakennukselle esitettiin suojelumerkintää.

Kaavoitukselta saamamme tiedon mukaan lautakunta evästi kuitenkin VE0+-vaihtoehdon viemistä kaavaehdotusvaiheeseen ilman rakennuksen suojelumerkintää. Kyseessä ei ollut vielä varsinainen kaavapäätös.

Asukasyhdistys oli tiedustellut kaupungilta käsittelyn ajankohtaa useaan kertaan, jotta adressi voitaisiin toimittaa ennen poliittista käsittelyä. Emme kuitenkaan saaneet tietoa iltakoulukäsittelystä etukäteen, eikä asia ollut julkisella esityslistalla. 

Olemme tämän vuoksi pyytäneet kaupungilta selvitystä muun muassa suojeluvaihtoehdon sivuuttamisen perusteista, asukas- ja viranomaispalautteen huomioimisesta sekä osallisten vaikutusmahdollisuuksien toteutumisesta.

Rakennuksen kohtaloa ei ole vielä lopullisesti ratkaistu ja adressin kerääminen jatkuu. Toimitamme adressin kaupungille ennen asian seuraavaa käsittelyä, joka näillä näkymin lokakuun ympäristölautakunnan kokouksessa. 


Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistys ry

Kerintie 2:n adressin keräys jatkuu!

2026-08-19 11:39:16

Kerintie 2:n kaavoitusasia ei edennyt vielä kaupunkiympäristölautakunnan elokuun kokoukseen. Jatkamme siis edelleen adressin allekirjoitusten keräämistä ja seuraamme tilanteen etenemistä aktiivisesti.

Odotamme nyt kaavoituksen etenemistä ja toivomme, että seuraavassa vaiheessa mukana on vaihtoehto, jossa historialliselle päärakennukselle esitetään suojelua ja arvokas vanha pihapiiri säilyy. 

Olemme valtavan kiitollisia kaikille, jotka ovat jo allekirjoittaneet adressin ja jakaneet sitä eteenpäin. Jokainen allekirjoitus vahvistaa yhteistä viestiämme.

Keräys jatkuu – lämmin kiitos tuestanne! ❤️


Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistys ry



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
  • Ota yhteyttä ystäviisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti sähköpostitse, tekstiviestillä, Facebookissa, WhatsAppissa, X:ssä, Instagramissa ja LinkedInissä.



Maksullinen mainonta

Adressit.com mainostaa tätä adressia 6,000 henkilölle.

Lisätietoja…

Valitse budjettisi
Maksutapa
OsuuspankkiNordeaHandelsbankenDanske BankAktiaS-PankkiPOP PankkiSäästöpankkiÅlandsbankenOma Säästöpankki
MobilePay
Google Pay
Apple Pay
Visa / Mastercarddebit tai credit
PayPal

Valitse maksutapa jatkaaksesi.