Muotialassa säilytettävä esi- ja alkuopetus
Ota yhteyttä adressin tekijään
Sivistys- ja kulttuurilautakunnan 21.11.2019 kokouksen pöytäkirja
2019-11-28 20:22:51Hei kaikki,
Kuten varmaan jo tiedätkin, niin suureksi pettymykseksemme sivistys- ja kulttuurilautakunta päätti 21.11.2019 kokouksessaan siirtää Muotialan esiopetuksen Mustametsään ensi syksystä alkaen. Sain alla olevan viestin kaupungin konsernihallinnosta, joten heidän pyynnöstään ilmoitan kaikkien adressin allekirjoittaneiden tiedoksi päätöksen ja pöytäkirjanotteen:
Sivistys- ja kulttuurilautakunta merkitsi tiedoksi Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry:n kannanoton ja keräämän adressin kokouksessaan 21.11.2019. Liitteenä pöytäkirjanote kyseisestä pykälästä. Huomaattehan hallintolain mukaisen velvoitteen ilmoittaa asiasta myös muille allekirjoittaneille. Hyvä tapa on esimerkiksi jakaa oheinen linkki Tampereen kaupungin päätöshausta:
Kristiina Järvinen
Adressi Muotialan esiopetuksen puolesta
2019-11-14 12:17:16Suuret kiitokset että allekirjoitit adressin Muotialan esiopetuksen säilymisen puolesta. Saimme kerättyä yhteensä 264 allekirjoitusta tälle adressille. Kiitos että olit yksi heistä!
Tampereen kaupungin kulttuuri- ja sivistyslautakunta päättää ensi vuoden esiopetuksen järjestämispaikoista 21.11.2019 lautakunnan kokouksessa. Luovutamme adressin lautakunnalle ja toivomme että he ottavat tämän adressin huomioon päätöstä tehdessään.
Halutessasi voit vielä kirjoittaa vapaamuotoisen vetoomuksen kulttuuri- ja sivistyslautakunnan jäsenille sekä hyvinvoinnin palvelualueen johtaja Taru Kuosmaselle. Yhteystiedot löydät täältä:
Tehdään kaikkemme vielä että saisimme pitää esiopetuksen Muotialassa!
terveisin Muotialaisten vanhempien puolesta,
Kristiina Järvinen
Kristiina Järvinen
Jaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Kuinka mainostaa adressia?
- Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
- Ota yhteyttä ystäviisi
- Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
- Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
- Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43052 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10412 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1066 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
699 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
611 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
103 Luotu: 13.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
93 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
80 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
652 Luotu: 06.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1702 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
680 Luotu: 04.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2765 Luotu: 08.04.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
50 Luotu: 09.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
805 Luotu: 21.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20800 Luotu: 20.03.2025