Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta - TIEDOTE
2025-11-30 14:16:59YK:n yleiskokouksessa hyväksyttiin 18.9.2024 päätöslauselma, joka vaati Israelia päättämään nykyisen narratiivin mukaisen ”laittoman palestiinalaisalueiden miehityksen” vuoden sisällä ja palauttamaan Palestiinalle vuoden 1967 jälkeen vallatut alueet. Vaatimus on perusteeton, sillä Palestiina valtiota ei ole koskaan ollut, eikä Israel täten ole koskaan miehittänyt Palestiina valtion alueita. Vuonna 1967 Israelia vastaan hyökättiin ja puolustussodan seurauksena se sai Jordanialta itselleen takaisin siltä 1948 – 1949 hyökkäyssodassa vallattuja alueita.
Suomi allekirjoitti päätöslauselman, jonka oli luonnostellut palestiinalaisdelegaatio ja päätöslauselmassa vedotaan Kansainvälisen tuomioistuimen (ICJ) neuvoa-antavaan päätökseen. Tämä päätös vaati, että 700 000 juutalaista muuttaa pois kodeistaan, eikä alueella saa asua yhtään juutalaista. Kyse on ”juden frei”-ideologiasta, etnisestä puhdistuksesta Juudeasta ja Samariasta, juutalaisten historiallisilta syntysijoilta, jotka eivät milloinkaan ole kuuluneet palestiinalaisille. Päätöslauselmaa vastaan äänesti 12 maata, 43 maata pidättäytyi äänestämästä ja 124 maata äänesti julkilausuman puolesta. Päätöslauselma ei itsessään ole sitova, mutta sitä tullaan käyttämään Israelin tuomitsemiseksi luomalla poliittista painetta kohdistaa pakotteita Israelia vastaan ja se tuo maailmalle moraalista oikeutta jatkossakin tuomita juutalaisvaltion toimet.
Suomen ulkopoliittinen johto teki 18.9.2024 väärän äänestyspäätöksen ja on häpeällistä, että Suomi on ollut osallisena tällaisten vaatimusten esittämisessä. Suomalaisina olemme velkaa anteeksipyynnön Israelille. Adressi ”Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta” kerättiin 27.9. 2024 – 30.11.2025 välisenä aikana ja sen allekirjoitti 5055 suomalaista, jotka toivovat, että Suomen valtio esittää julkisen ja virallisen anteeksipyynnön Israelin kansalle pahoitellen sitä, että Suomi allekirjoitti em. päätöslauselman. Adressi luovutetaan Israelin suurlähetystöön Helsingissä 1.12.2025. Adressin myötä haluamme osoittaa tukemme Israelille ja siunata Israelia.
Adressi sulkeutuu 30.11.2025.
Nokialla 30.11.2025 - Marjut Hovi
Marjut Hovi