Ari Koivuselle S-keikkoja Etelä-Suomeen

Ari Koivunen on keikkaillut aktiivisesti ympäri Suomea kesästä 2007 alkaen. Kesään 2008 asti Ari Koivusella oli sekä S - että K-keikkoja tasaisesti joka puolella Suomea. Ko. kesän jälkeen S-keikat alkoivat vähentyä huomattavasti, ja sijoittua maantieteellisesti vain Keski -ja Pohjois-Suomeen. Syksyllä 2008 Ari Koivusella on ollut vain yksi täysimittainen S-keikka Etelä-Suomessa, ja kaikki muut S-keikat ovat sijoittuneet pohjoisempaan Suomeen.

Ari Koivusen kevään 2009 keikkakalenterissa ei ole tiedossa yhtäkään S-keikkaa Etelä-Suomessa ja Ari Koivusen keikkamyyjän mukaan keikkajärjestäjät eivät aiokaan niitä tällä hetkellä järjestää.

Ari Koivusen keikkatilanne ei siis ole tällä hetkellä ole kovinkaan suotuisa hänen alaikäisilleen, muualla kuin Pohjois-/ Keski-Suomessa asuville faneilleen.

Kun tiedustelimme asiaa Ari Koivusen keikkamyyjältä, saimme vastaukseksi, että keikkamyyjä ei voi tehdä asialle mitään, ja kehotti meitä alaikäisiä itse lähettämään palautetta mahdollisille Etelä-Suomen keikkapaikoille - ja järjestäjille.

Koska yksittäisillä keikkapyynnöillä on lähes mahdotonta saada aikaan keikkaa, päätimme perustaa tämän adressin, koska uskomme, että suuren ihmisjoukon allekirjoittamalla adressilla on painoarvoa.

Me tämän adressin allekirjoittaneet pyydämme siis kaikkia niitä keikkapaikkoja/ järjestäjiä, joille tämä adressi lähetetään ottamaan harkintaan Ari Koivusen alaikäisille sallitun keikan järjestämisen.


Tämä adressi on tarkoitus lähettää kaikille mahdollisille Etelä-Suomen keikkapaikoille - ja järjestäjille. Tällä hetkellä adressi on menossa ainakin seuraaville tahoille:

Helsinki, Gloria
Helsinki, Nosturi
Hyvinkää, Hyvinkääsali
Hämeenlinna, Verkatehdas
Hämeenlinna, Sirkus
Kirkkonummi, Monitoimitalo Masala
Lahden nuorisotoimi
Lahti, Finlandia-klubi
Lieto, Lietohalli
Lohja, Lohi
Lohja, Laurentius-sali
Loimaa, Heimolinna
Porvoo, Bepop
Porvoon nuorisotoimi
Salo, Salohalli
Salo, Paradice garden
Tampere, Klubi tullintori
Tampere, Pakkahuone
Tampere, Tampere-talo
Tarvasjoki,Tarvashovi
Turku, Vimma
Turku, Börs Nightclub
Valkeakoski, Nuorisokeskus Akne




Lisää mahdollisia keikkapaikkoja/järjestäjiä voi ehdottaa tämän adressin keskustelussa.

Adressi lähetetään alkuvuoden 2009 aikana heti, kun siinä on tarpeeksi nimiä.