Tiukemmat vaatimukset aseenkantoluvalle
Miten mielenterveys häiriöstä kärsivä äärioikeastolainen joka on vain 18-vuotta saa noin helposti aseenkantoluvan? Tarkoittaako tämä sitä, että kuka tahansa täysi-ikäinen mielenterveysongelmista kärsivä henkilö voi ampumakerhon perusteella hankkia itselleen aseen ja sen lisäksi vielä aseenkantoluvan? Suomessa on muutenkin 2 miljoonaa asetta, mikä on aivan liikaa suomen väestölukuun katsoen.
Tahdommeko sitä, että kuka tahansa voi kulkea kadulla ase taskussa? Me ihmiset olememme yksilöitä ja omaamme henkilökohtaisia mielipiteitä. Voimmeko ottaa sen riskin, että joku voi riistää ihmishenkiä omien mielipiteidensä takia?
Onko meidän oikeasti niin vaikea myöntää sitä, että aseet voivat riistää meidän läheisten tai jopa oman hengen ainoastaan siksi, koska ne ovat niin helposti saatavilla sellaisille ihmisille jotka ovat valmiita tälläiseen veritekoon.
Syvin osanotto kaikille Jokelan murhenäytelmän uhreille ja sen osallisille.
Tätä ei olisi ikinä saanut tapahtua.
Pavel Pajunen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
| Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Yle Radio 1 muutokset peruttava
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Maantien 468 peruskorjaus
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Pyynikin vanhojen mäntyjen puolesta – Älkää kaatako historiaa!
1522 Luotu: 22.10.2025
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
2049 Luotu: 17.10.2025
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
2062 Luotu: 15.10.2025
Konneveden terveysasema on säilytettävä!
619 Luotu: 22.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
417 Luotu: 19.10.2025
Länkipohjan palvelutalo aiotaan lakkauttaa, me allekirjoittameet vaadimme, että Keski-Suomen hyvinvointialue turvaa ikäihmisten inhimillisen loppuelämän ja hoidon lähellä omaisiaan.
286 Luotu: 25.10.2025
Korpilahdelle sote-palvelupiste
284 Luotu: 23.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1664 Luotu: 11.10.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
288 Luotu: 14.10.2025
Eteläisen alueen koulu tulee rakentaa esityksen 2b mukaisesti Niittylahden koulun paikalle ja varhaiskasvatusyksiköt Niittylahdenrantaan ja Reijolan yhteisötalon taakse
194 Luotu: 24.10.2025
Kuusankosken uimahallin säilyttäminen
174 Luotu: 21.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
948 Luotu: 13.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
675 Luotu: 14.10.2025
ADRESSI Ympäristölupa tai 3 km suojaetäisyys Kiuruveden tuulivoimaloille
138 Luotu: 20.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2752 Luotu: 05.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
686 Luotu: 15.10.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
105 Luotu: 20.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6497 Luotu: 22.09.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
317 Luotu: 05.10.2025
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4482 Luotu: 22.09.2025